Lämmitystavan ympäristövaikutukset
Lämmitystapa vaikuttaa merkittävästi rakennuksen aiheuttamiin ympäristövaikutuksiin. Kauko- ja sähkölämmitys aiheuttavat päästöjä ja polttoaineen kulutusta energiantuotantolaitoksella, kun asuntokohtainen puu- ja öljylämmitys aiheuttavat päästöjä kiinteistöllä.
Helsingissä kaukolämmön tuotanto on erittäin energiatehokasta, sillä kaukolämpö tuotetaan yhteistuotantovoimalaitoksessa. Yhteistuotannossa tuotetaan lämpöä ja sähköä samassa prosessissa, jolloin polttoaineen energiasta saadaan hyötykäyttöön jopa yli 90 prosenttia.
Aiemmin asuntoja lämmitettiin puulla sekä hiilellä korttelikohtaisten voima-asemien avulla, ja matalat piiput levittivät nokea koko kaupungin ylle. Yhteistuotantovoimalaitokset ja lämpökeskukset parantavat huomattavasti Helsingin ilmanlaatua, sillä päästöjä vähennetään esimerkiksi puhdistamalla savukaasuja pienhiukkassuodattimissa ja rikinpoistolaitoksissa.
Primäärienergia
Kaukolämmön edullisuus perustuu energiatehokkaaseen sähkön ja lämmön yhteistuotantoon. Kaukolämpö tukeekin Suomen energiansäästötavoitetta laskea energiankulutusta yhdeksän prosenttia vuoteen 2016 mennessä.
Kiinteistöjen energiatehokkuuden lisäksi energiatehokkuuden ohjausta suunnataan EU:n säädöksiin ja standardeihin perustuvilla kansallisilla normeilla primäärienergian kulutukseen pohjautuvaksi. Tavoitteena on rajoittaa kasvihuonepäästöjen määrää ja uusiutumattomien energiavarojen kulutusta.
