Lisää tuulivoimaa

Tuulivoima on kuulunut Helsingin Energian energialähteisiin vuodesta 1998 lähtien. Helsingin Energia ja kymmenen muuta sähkön ja lämmön yhteistuotantoa käyttävää energiayritystä myyvät tuulivoimalla tuotettua sähköä nimellä Hyötytuuli. Suomen Hyötytuuli Oy on Suomen johtava tuulienergian tuottaja. Sen omistavat tasaosuuksin Helsingin Energia ja kahdeksan muuta suomalaista energiayhtiötä.

Hyötytuulta tuotetaan Porin rannikolla sijaitsevassa Suomen Hyötytuuli Oy:n tuulipuistossa vuosittain noin 25 gigawattituntia, mikä vastaa 1 250 sähkölämmitetyn omakotitalon tai 12 500 kerrostalokaksion vuotuista sähkönkulutusta.

Porin tuulipuiston lisäksi Helsingin Energia hankkii tuulivoimalla tuotettua sähköä Lapissa sijaitsevista Tunturituuri Oy:n sekä Kemijoki Oy:n tuulipuistoista.

Tavoitteena tuulivoiman merkittävä lisääminen Suomen Merituuli Oy:n kautta

Helsingin Energia on perustanut osakkuusyhtiönsä Etelä-Pohjanmaan Voima Oy:n kanssa yhteisyrityksen Suomen Merituuli Oy, jonka tavoitteena on rakentaa Pohjanlahden ja Suomenlahden rannikoille kaksi merkittävän kokoluokan (500 - 1000 MW) merituulipuistoa.

Suomen Merituuli Oy:n ensimmäiset tuulipuistohankkeet ovat Kristiinankaupunkiin kuuluvan Siipyyn edustan merialueella sekä Raaseporin-Inkoon edustan merialueella Suomenlahdella. Alueet sijaitsevat maakuntakaavassa osoitetuilla tuulivoima-alueilla. Molempien rakentamismahdollisuuksia selvitellään.

> Lue lisää Suomen Merituulen sivuilta

Viikin Gardeniaan tuulimylly opetuskäyttöön

Viikin luonto- ja ympäristökeskus Gardenian trooppisen puutarhan vieressä pyörii Helsingin Energian lahjoittama tuulimylly. Viikkeriksi nimetty mylly on osa koululaisten ympäristökasvatushanketta, jossa lapset tutustuvat erilaisiin uusiutuvan energian tuotantomuotoihin. Gardenian pieni tuulimylly on hankittu opetuskäyttöön eikä se korvaa oikeaa tuulivoimaa.

Helsingin Energian Ympäristöpennivaroilla tuulimylly Linnanmäelle

Helsingin Energian Ympäristöpennisähkötililtä lahjoitettiin 30 000 euroa Linnanmäen tuulimyllyjen rakentamiseen. Linnanmäen tuulimyllyt ovat kooltaan 2 x 5 kW ja ne sijaitsevat vuoristoradan päällä. Tuulimyllyt tuottavat sähköä vuoristoradan tarpeisiin.

> Tiedote