Etäluenta
Sähköenergian kulutuksen etäluenta laajenee Helsingissä merkittävästi, kun alueen sähkönjakelusta vastaava Helen Sähköverkko Oy vaihtaa kantakaupungin alueen sähkömittarit etäluettaviksi. Hanke toteutetaan vuosina 2008-2010 ja sen päätyttyä noin puolet Helsingin alueen sähkömittareista on etäluennan piirissä. Tavoitteena on, että kaikki Helsingin sähkömittarit ovat etäluennan piirissä vuonna 2013.
Asiakkaita informoidaan asennuksista sekä niiden aikataulusta sitä mukaan, kun mittarin vaihto tulee ajankohtaiseksi. Mittarien asentaminen ei edellytä asiakkailta erityisiä toimenpiteitä eikä siitä aiheudu asiakkaalle mitään kustannuksia. Jos mittari sijaitsee asuintiloissa, sovitaan asukkaan kanssa mittarinasennusaika.
Etäluettava sähkömittari mahdollistaa sähkömittarin luennan ja sen toimintojen ohjaamisen etäyhteyden avulla. Etäluentaan siirtymisen tavoitteena on asiakaspalvelun parantuminen ja mittaus- ja asiakasprosessien sekä mittalaitteiden kunnonhallinnan tehostuminen.
Uudet sähkömittarit tuovat mukanaan mm. seuraavia hyötyjä:
- Selkeät sähkölaskut
- Sujuva asiakaspalvelu
- Lisätietoa energiankäytöstä
- Uudenlaisia tuotteita ja palveluita
Uusista palveluista ja mahdollisuuksista, kuten lukemalaskutukseen siirtymisestä, tiedotamme asiakkaille kirjeellä sitä mukaa, kun etäluettavat mittarit on asennettu ja uudet palvelut ovat mahdollisia.
Etäluenta-asennusten aikataulu
Mittariasennukset toteuttavat yhteistyökumppanimme Mitox Oy ja Eltel Networks Oy.
