Ympäröivän yhteiskunnan yhä
kriittisempi suhtautuminen energia-alan toimijoihin tuo paineita
myös Helsingin Energian toimintamalleihin ja tapaamme toimia.
Vastaamme kilpailutilanteen tuomiin haasteisiin ja omistajan
tulosodotuksiin parantamalla jatkuvasti toimintamme
kustannustehokkuutta. Tähän pääsemme suuntaamalla resurssimme
ydinosaamisalueillemme, sisäisten prosessien kehittämisellä,
tehtävien uudelleenjärjestelyillä sekä osaamisen laajentamisella.
Meidän ei tule tyytyä pelkästään nykyisten toimintojemme
tehostamiseen, vaan sen rinnalla haemme ennakkoluulottomasti myös
uusia mahdollisuuksia, uusia tuotekonsepteja ja asiakkuuksia,
jotta voimme varmistaa kannattavan kasvun myös tulevaisuudessa.
Sitoutunut ja osaava henkilöstö on
avainasemassa Helsingin Energian ja liiketoimintojen strategioiden
toteuttamisessa. Henkilöstöstrategian pohjalta valmistelemme myös
uutta henkilöstöpolitiikkaa, jonka avulla strategiset tavoitteet
viedään käytännön johtamiseen. Painopistealueina ovat
henkilöstöresurssien hallinta, esimiestyö ja henkilökohtaisen
vastuunoton merkitys, palkitseminen ja osaamisen varmistaminen.
Henkilöstrategian perustana on
jatkuva oppiminen ja ammatillinen kehittyminen. Panostamme
monimuotoiseen henkilöstön kehittämiseen järjestämällä itse
erilaista valmennusta ja tukemalla henkilöstön omaehtoista
kouluttautumista, erityisesti ammattitutkintojen suorittamista ja
oppisopimuskoulutusta. Henkilöstön sisäistä liikkuvuutta ja
tehtäväkierron kautta tapahtuvaa ammatillista kehittymistä tuetaan
aktiivisesti. Helsingin Energian MBA-koulutusohjelmasta on
valmistunut jo 14 henkilöä, joista valtaosa on sijoittunut uusiin,
entistä haasteellisempiin tehtäviin. Ylimmälle ja keskijohdolle
suunnattu johtamisen eri osa-alueita syventävä Johtajuus 2003+
-valmennusohjelma saatettiin päätökseen, ja uuden
johtamisvalmennuksen suunnittelu käynnistettiin. Kannattava kasvu
-valmennukseen osallistui yli 500 henkilöä.
Syksyllä toteutettiin kolmannen
kerran HelenPower-ilmapiiritutkimus, joka kehityskeskusteluiden
ohella on Helsingin Energian keskeinen henkilöstön näkemyksiä
esille tuova selvitys. Osallistumisaktiivisuus parani entisestään,
ja myönteistä kehitystä oli tapahtunut erityisesti niillä
osa-alueilla, joissa edellinen selvitys oli tuonut esille
puutteita. Selvitys osoitti henkilöstön vahvaa sitoutumista
yritykseen ja uskoa siihen, että kunkin omalla työpanoksella on
oleellinen vaikutus yrityksen menestykseen.
Liiketoimintojen eriyttäminen näyttää
tutkimuksen valossa vaikuttaneen myös siten, että
toimintakulttuurit eri liiketoiminnoissa ovat jossain määrin
eriytymässä. Tällä on liiketoiminnon sisäisen yhteishengen
vahvistamisessa myönteinen vaikutus, mutta yrityskuvan kannalta
tässä piilee riski. Kaikissa liiketoiminnoissa tulee ponnistella
yhteisten arvojen ja tavoitteiden pohjalta - periaatteella
"yhdessä enemmän". Yhdistämällä kunkin toiminnon vahvuudet ja
kehittämällä yhteisiä palvelukokonaisuuksia asiakkaille Helsingin
Energia on entistä vahvempi kohtaamaan jatkuvasti muuttuvan
kilpailuympäristön haasteet.
Työhyvinvoinnin edistäminen on
Helsingin Energian henkilöstöstrategian peruspilareita, ja
osaltaan sillä varmistetaan Helsingin Energian kilpailukykyä.
Tyhy-toiminnan tulee olla laaja-alaista työolojen ja työyhteisön
kehittämistä sekä muutosten hallintaa. Työhyvinvointiin
vaikuttavat fyysisen toimintakyvyn ja työpaikan olosuhteiden
lisäksi myös osaaminen, työyhteisön ilmapiiri, johtaminen ja
vuorovaikutus. Tyhy-toiminnan tulee olla kiinteä osa arkipäivän
työpaikkatason johtamista, mutta jokaisella henkilöllä itsellään
on myös vastuu työhyvinvoinnin edistämisestä.
Työsuojelun yhteistoimintasääntö
uusittiin tavoitteena integroida työsuojelu osaksi organisaation
johtamiskulttuuria ja yritysturvallisuutta. Pitkäjänteinen ja
suunnitelmallinen työsuojelutoiminta parantaa tuottavuutta ja luo
kilpailuetua.
Työterveyshuollossa siirryttiin
vuoden 2003 alussa ostopalvelun käyttöön. Helsingin Energian
henkilöstölle työterveyspalvelut olivat kuitenkin edelleen
saatavissa entisissä tiloissa samalta henkilökunnalta yhtä
korkeatasoisesti kuin aiemmin omana työnä. Ennakoivan
työterveyshuollon merkitys korostuu yhä enemmän tulevina vuosina,
kun suunnitteilla olevien eläkeuudistusten myötä henkilöstön
keski-ikä edelleen nousee. Helsingin Energia tukee
työterveyshuollon työtä panostamalla ennakoivaan kuntoutukseen
sekä tukemalla työpaikkaliikuntaa ja muuta harrastustoimintaa.