HelenIT
Liikevaihto kasvoi
HelenIT:n liikevaihto oli 6,7 miljoonaa euroa, ja
se kasvoi jonkin verran edellisvuodesta. Tuloskehitys oli
tyydyttävä. Toiminnan painopisteitä olivat tietoteknisen
infrastruktuurin uudistaminen ja
HelenNet-radiopuhelinverkkoliiketoiminnan kehittäminen.
HelenNet on digitaaliseen TETRA-tekniikkaan perustuva
radiopuhelinverkko, joka soveltuu joustavuutensa ansiosta
erilaisten yleisötapahtumien viestivälineeksi. Järjestelmään
voidaan määritellä tilannekohtaisesti käyttäjäryhmiä tapahtumien
luonteen mukaisesti. HelenNet-palvelua käytettiin Suomen suurimman
yleisötapahtuman, Helsingissä 6 - 14.8.2005 järjestettyjen
yleisurheilun MM-kisojen, yhtenä keskeisenä viestivälineenä.
HelenNet-radiopuhelinverkon käyttö Helsingin kaupungin
joukkoliikenteen ohjauksessa ja turvallisuuspalveluissa lisääntyi.
Helsingin Bussiliikenne Oy otti HelenNetin radiopuhelimet
käyttöönsä Suomen Turistiauto Oy:n entisissä linja-autoissa. Myös
toimintavuoden aikana avattu Kampin keskus ryhtyi
HelenNet-radiopuhelinverkkopalvelujen käyttäjäksi.
Helsingin Energia käyttää HelenNet-radiopuhelimia huolto- ja
käyttötehtävissä muun muassa vaativissa maanalaisissa
olosuhteissa, Salmisaaren maanalaisessa hiilivarastossa,
sähköasemilla ja yhteiskäyttötunneleissa Helsingin Veden kanssa.
HelenNet soveltuu viiveettömästi toimivana verkkona myös erityistä
luotettavuutta vaativien datasovellusten tiedonsiirtoon.
Arabianrannan alueellinen valokuituverkko
laajeni
HelenIT on erikoistunut valokuituverkkojen
suunnitteluun, rakennuttamiseen ja ylläpitoon. Tarjottaviin
palveluihin kuuluvat myös antennipaikkojen ja laitetilojen
vuokraus sekä asiantuntijapalvelut. Valokuituverkkopalvelut ovat
kaikkien tele-, tieto- ja sisällöntuotantopalveluita tarjoavien
yritysten käytettävissä.
Arabianrannan alueellinen valokuituverkko laajeni
aluerakennusaikataulun mukaisesti. HelenIT rakennuttaa runkoverkon
ja kiinteistöjen väliset runkoyhteydet Arabian Palvelu Oy:n
toimeksiannosta. Toimintavuoden aikana Arabian Palvelu Oy järjesti
alueoperaattorikilpailun, jonka perusteella vuonna 2006
aloittavaksi alueoperaattoriksi valittiin Saunalahti Group Oyj.
HelenIT solmi valitun alueoperaattorin kanssa kolmivuotisen
vuokrasopimuksen alueverkon runkoyhteyksien käytöstä.
HelenIT rakennuttaa valokuituverkkoa Helsingin Energian
liiketoimintojen tarpeeseen hyödyntäen kaapelireitteinä energian-
ja vedenjakelun yhteiskäyttötunneleita sekä suurjännitejohtojen
ukkosköysiä. Kaapeleiden suojatut sijoituspaikat tuovat varmuutta
kaupungin tietoliikenteeseen.
Tietotekniikkaa kehitettiin ja
tietoturvallisuuteen panostettiin
HelenIT tuotti merkittävän osan Helsingin
Energian, Suomen Energiaurakointi Oy:n ja Mitox Oy:n tieto- ja
teleteknisistä palveluista.
Helsingin Energian tietotekniikkaympäristöä kehitettiin edelleen
investoimalla palvelinympäristön modernisointiin ja
konsolidointiin sekä hallinta- ja valvontaohjelmistojen
käyttöönottoon.
Tietoliikenne- ja teletekniikkapalveluissa vuoden merkittävimpinä
kehittämisprojekteina toteutettiin verkkoteknologioiden ja
kaapelointijärjestelmien uusiminen Kantakaupungin Piirikeskuksen,
Ruskeasuon ja Patolan Lämpökeskusten sekä Salmisaaren alueella.
Teletekniikka rakennutti ja asensi Suvilahden uuden 110kV:n
sähköaseman viesti- ja ohjauskaapelointijärjestelmät.
Tietokonekeskus otti käyttöönsä uuden konesalin.
Tärkeäksi tietotekniseksi tehtäväksi toimintavuonna muodostui
liiketoiminnan jatkuvuuden turvaaminen erilaisten
tietokonevirusten ja tietoturvauhkien keskellä.
Tietoturvallisuuden toteuttamisessa onnistuttiin eivätkä
maailmalla tuhoa aiheuttaneet tietokonevirukset ja -hyökkäykset
haitanneet tietojärjestelmien toimintaa.