|
HelenJäähdytys
Toiminta laajeni ja liikevaihto kasvoi
HelenJäähdytyksen liikevaihto oli 3,3 miljoonaa
euroa (2,2 miljoonaa euroa vuonna 2004). Tuloskehitys oli
suunnitelmien mukainen. Kaukojäähdytystä toimitettiin vuoden lopussa
38 asiakaskohteen ympärivuotiseen jäähdyttämiseen.
Kaukojäähdytettyjen kiinteistöjen yhteenlaskettu liittymisteho oli
30,5 MW. Kaukojäähdytysenergiaa myytiin yhteensä 18,1 GWh. Vuoden
lopussa kaukojäähdytyksen katu- ja tunnelijohtojen kokonaispituus
oli 12,4 km.
Kaukojäähdytyksellä tarkoitetaan keskitettyä
jäähdytysenergian tuotantoa ja jakelua. Asiakaskohteet ovat tällä
hetkellä liike- ja toimistokiinteistöjä, joissa jäähdytyksen tarve
on ympärivuotista.
Kaukojäähdytys jatkoi laajentumistaan. Vuoden
lopussa kaukojäähdytettyjä kiinteistöjä oli Ruoholahden, Kampin,
Hermannin, Vallilan, Sörnäisten, Pasilan, Kluuvin, Töölön ja
Kruununhaan alueilla. Vuonna 1998 käyttöönotettu jäähdytystoiminnan
pilottikohde Pitäjänmäellä oli edelleen käytössä. Jäähdytysenergiaa
tuotettiin kolmen kiinteän ja yhdeksän siirrettävän
jäähdytyskeskuksen avulla. Siirrettäviä kontteja käytetään
tilapäiseen jäähdytysenergian tuotantoon kunnes asiakaskohteet
liitetään jakeluverkon avulla keskitetyn jäähdytysenergian tuotannon
piiriin.
Kaukojäähdytykseen liittyi vuoden aikana 18 uutta
asiakaskohdetta, mm. Telia-Soneran päärakennus, Graniittitalo,
Kampin liikekeskus, Kampin Huippu, Ruoholahden Sulka, Hotelli Klaus
K, Hotelli Ruoholahti sekä Salmisaari A ja Salmisaari B
-voimalaitosten toimisto-osat sekä Engineering-talo. Uutena
kaupunginosana kaukojäähdytyksen piiriin tuli Kruununhaka.
Kaukojäähdytyksen kasvu oli tavoitteiden mukaista.
Kasvustrategian mukaisena tavoitteellisena liittymistehona on 100 MW
vuoden 2010 loppuun mennessä ja 200 MW ennen vuotta 2020.
Yhteistoimintaa asiakkaiden kanssa kehitettiin
Neuvotteluja kiinteistöjen jäähdytysratkaisujen
pitkäaikaista kehitystarpeista jatkettiin asiakaskohteiden kanssa.
Tavoitteena on laatia pitkäaikaisiin kumppanuuksiin tähtääviä
sopimuksia, joiden avulla Helsingin Energia ja kiinteistöt voivat
sovittaa kehityshankkeensa ja niiden toteutusaikataulut parhaiten
toisiinsa.
Helsingin Energia alkoi toimintavuoden aikana
tarjota kiinteistöille liittymävarauksia, jolla asiakas varaa
itselleen mahdollisuuden liittää kiinteistönsä kaukojäähdytykseen ja
vastaavasti Helsingin Energia sitoutuu liittämään kiinteistön
myöhemmin kaukojäähdytyksen asiakkaaksi.
Investointeja tuotantolaitoksiin ja
jakeluverkkoon
Kamppi-Erottaja-Kruununhaka –yhteiskäyttötunnelissa
aloitettiin putkiasennukset. Tunneli mahdollistaa kaukojäähdytyksen
toimittamisen Helsingin ydinkeskustan liike- ja toimistokortteleille
vuoden 2006 aikana. Projekti valmistuu jäähdytysverkon osalta
kokonaisuudessaan vuonna 2008. Uusi tunneliyhteys mahdollistaa
jäähdytysenergian siirtämisen sekä Salmisaaren että Hanasaaren
suunnista Kluuvin liike- ja toimistokortteleille asti.
Uutta jakeluverkostoa rakennettiin yhteensä 5,1 km.
Painopisteeksi muodostuivat ydinkeskustan liike- ja
toimistokorttelialueet, jonne rakentaminen keskittyy myös tulevina
vuosina.
Salmisaaren jäähdytyskeskuksen tuotantoteho oli
toimintavuonna yhteensä 14 MW. Sinne hankittiin neljä uutta 3,5 MW:n
absorptiojäähdytyskonetta. Vuoden 2006 kesäkautta varten laitoksen
tuotantoteho kasvaa 28 MW:iin. Kokonaisuudessaan Salmisaaren kahden
jäähdytyskeskuksen tuotantoteho on 45 MW vuonna 2007.
Katri Valan lämpöpumppulaitoksen rakennustyöt
jatkuivat kone- ja laiteasennuksilla. Laitos otetaan kaupalliseen
käyttöön kesällä 2006 ja sillä voidaan tuottaa 60 MW jäähdytystehoa
ja 90 MW kaukolämpötehoa. Maailman suurin jäteveden lämpösisältöä
toiminnassaan hyödyntävä lämpöpumppulaitos tuottaa sekä kaukolämpöä
että kaukojäähdytystä.
|