HelenSähköratkaisut
Toiminnallinen tulos tavoitteiden
mukainen
Helsingin kaupungille toimitetun
valaistuksen kokonaispalvelun lisäksi valaistussuunnittelua
tehtiin myös Espooseen.
Ulkovalaistuksen rakentaminen
lisääntyi edellisvuodesta. Valopisteitä uudisrakennettiin ja
uusittiin 3 400 kappaletta, vuoden lopussa niitä oli
ulkovalaistusverkossa kaikkiaan 78 000 kappaletta. Painopiste oli
vahvasti vanhojen valaistuksien uusimisessa. Toimintavuoden aikana
valaistusverkkoon kytkettiin myös 44 uutta pysäkki- ja
mainosvaloliittymää.
Merkittävimmät uudisrakentamiskohteet
olivat Kampin keskuksessa, Viikissä, Vuosaaressa ja
Arabianrannassa. Suurimmat saneerauskohteet oli Itäväylällä
Viilaritien ympäristössä, Laajasalontiellä, Vartiokylässä,
Tammisalossa, Itäkeskuksessa, Vihdintiellä, Kehä I:n rampeilla ja
Mannerheimintiellä. Kasarmitorin valaistus uusittiin ja
täydennettiin vanhojen, alkuperäisten kaarivartisten pylväiden
muotokielen mukaisella valaistuksella Helsingin ulkovalaistuksen
pitkää historiaa kunnioittaen. Tilapäisinä erikoisvalaistuksina
toteutettiin muun muassa Hanasaaren A-voimalaitoksen taiteellinen
valaistus yhdessä Taideteollisen korkeakoulun ja HelenVoiman
kanssa sekä Salmisaari-Meilahti 110 kV:n johtopylvään uudelleen
valaiseminen joulun ja uuden vuoden ajaksi.
Ulkovalaistuksen kunnossapidossa
uusittiin ryhmävaihtoina lähes 1/3 kaikista lampuista ja lisäksi
tehtiin lamppujen yksittäisvaihtoa vikailmoitusten perusteella.
Yleisurheilun MM-kisojen alla huolehdittiin kaupunkikuvasta
kohentamalla valaistuslaitteiden kuntoa. Pimeiden valopisteiden
määrä oli vuoden lopussa 3 % kokonaisvalopistemäärästä eli pysyi
asianmukaisissa rajoissa.
Asiakkaiden ilmoittama ja kokema vikojen määrä oli varsinkin
syksyllä huomattava. Tähän vaikuttivat edellisten vuosien niukan
talouden heijastumat sekä urakointipalveluiden ajoittainen
niukkuus. Uudet puhelin- ja internet-pohjaiset, helppokäyttöiset
vikailmoituskanavat lisäsivät osaltaan ilmoitusten määrää.
Valaistuksen kunnossapitoprosessin kehittäminen asetettiin uusien
laatuvaatimusten mukaisesti yhdeksi vuoden 2006 keskeisistä
tehtävistä.
Helsingin valaistusverkon käyttämä
kauko-ohjausjärjestelmä on peräisin 1970-luvulta. Selvitykset
järjestelmän taloudellisen ja teknisen käyttöajan pituudesta ja
mahdollisista korvaavista järjestelmistä käynnistettiin ja ne
jatkuvat vuonna 2006. Ensimmäinen uuteen järjestelmään tähtäävä
käytännön laitekokeilu käynnistettiin.
Raitiotiesähkön syöttöasemien
käytönsiirtoa valmisteltiin
Raitiotien sähkönsyöttöjärjestelmässä
keskeisimpiä töitä olivat asiakkaan tilaamat käytönsiirron
suunnittelu- ja asennustyöt, jotka koskivat kaikkia 600 V:n
syöttöasemia. Ne valmistuivat aikataulun mukaisesti ja
mahdollistivat vuoden vaihteessa toteutettavan asemien kaukokäytön
siirtämisen Helsingin Energialta Helsingin kaupungin
liikennelaitokselle. Lisäksi tehtiin 600 V:n syöttöjärjestelmän
hallinnointiin ja palveluun liittyviä selvityksiä, jotka jatkuvat
vuonna 2006.
Suunnittelun painopiste
Vuosaareen
Toimintavuonna alkoi Vuosaaren uuden
sataman sähkö- ja valaistusverkon suunnittelu, jossa Helsingin
Energian palveluiden osalta suunnittelutehtävien johtaminen ja
merkittävä osa suunnittelusta on HelenSähköratkaisujen vastuulla.
Huhtikuussa järjestettiin lähes puoli vuotta kestänyt
satamavalaistuksen suunnittelukilpailu, jonka tulokset
palkintolautakunta julkisti lokakuussa. Vuosaaren uusi
kappaletavarasatama on tavaravirraltaan Suomen suurin. Varsinaisen
satama-alueen pinta-ala on 122 ha. Sataman sähkötehon tarve on
suuruusluokaltaan verrattavissa kaupungin koko julkisen
ulkovalaistusverkon tehoon.