HelenVoima
Kannattavuus edellisvuoden tasolla
HelenVoiman liikevaihto oli noin 406
miljoonaa euroa, josta noin 93 % oli sisäistä sähkön ja lämmön
myyntiä. Liiketoiminnan kannattavuus oli lähes edellisvuoden
hyvällä tasolla. Suurimmat kulut aiheutuivat
polttoainehankinnoista ja osuussähköistä.
HelenVoima hankki sähköä
toimintavuonna yhteensä noin 7 570 GWh, josta ympäristön ja
kustannusten kannalta tehokkaalla yhteistuotannolla tuotettiin
Helsingissä sijaitsevilla neljällä voimalaitoksella noin 5 270 GWh.
Yhteistuotanto muodosti Helsingissä sijaitsevien voimalaitosten
sähkön tuotannosta noin 97 %. Kaukolämmön tuotannossa
yhteistuotannon osuus oli noin 92 % eli noin 6 490 GWh.
Yhteistuotannon lisäksi kaukolämpöä tuotettiin huippu- ja
varalämpökeskuksissa.
Yhteistuotantosähkön ja -lämmön määrä
laski hieman edellisvuodesta, koska kulunut vuosi oli
edellisvuotta lämpimämpi. Lisäksi erityisesti hiililauhdesähkön
tuotantoa vähensi lisääntynyt pohjoismainen vesivoiman tarjonta
sekä vuoden alusta alkanut päästöoikeuskauppa.
Maakaasun osuus oli yli puolet vuoden aikana käytetystä
polttoaineesta.
Hanasaaren turbiinimodernisaatio
merkittävin investointi
HelenVoiman merkittävin
investointiprojekti toimintavuonna oli sähköntuotannon
hyötysuhteen parantamiseksi tehty Hanasaaren voimalaitoksen toisen
koneiston turbiinimodernisaatio.
Päästöoikeuskauppa ja
toimintaympäristön muutokset haasteena
HelenVoiman suurimpia tulevaisuuden
haasteita ovat ilmastokysymyksiin liittyvät asiat, kuten
kasvihuonekaasujen rajoittamiseen liittyvä päästöoikeuskauppa sekä
muut mahdolliset päästörajoitustoimenpiteet.
EU:n laajuinen yritysten välinen
päästöoikeuskauppa alkoi toimintavuoden alussa, mikä on
lainsäädäntöineen tuonut uusia haasteita tuotannon suunnitteluun
ja hankinnan optimointiin. Samalla on kiinnitetty huomiota toiseen
päästökauppakauteen valmistautumiseen.
Helsingin Energian voimalaitosten sijainti osana
kaupunkirakennetta asettaa omat ympäristölliset haasteensa.
Voimalaitoksen suhdetta kaupunkikuvaan edistettiin jatkamalla
Salmisaaren maanalaisen kivihiilivaraston käyttöönottoa, jolloin
hiilen siirrosta mahdollisesti aiheutuneet pöly- ja meluhaitat
vähenivät ja hiilen maanpäällinen avovarasto poistui
kaupunkikuvasta vapauttaen tilaa rakentamiselle.
Toimintavuonna yhdistettiin
voimalaitosten erilliset ympäristöjärjestelmät yhdeksi yhteiseksi
HelenVoiman ympäristöjärjestelmäksi, jolle myönnettiin ISO 14001
-sertifikaatti kesäkuussa.
Energiahuoltoalueiden ympäristössä tiivistyvä kaupunkirakenne
aiheuttaa jatkuvia uusia haasteita voimalaitostoiminnalle.
Energiantuotannon ja -jakelun toimivuuden kannalta on olennaisen
tärkeää, että energiahuollon tarpeet huomioidaan
kaupunkisuunnittelussa.
Yhteistuotannon osuus Helsingissä
sijaitsevilla voimalaitoksilla vuonna 2005