|
|
YHTEENVETO
TALOUS
Tulos oli ennakoidun
mukainen
Vuoden 2005 tulos oli ennakoidun
mukainen ja säilyi hyvällä tasolla. Tuloskehitykseen vaikutti lauha
sää, voimakkaasti kohonneet polttoainekustannukset sekä vuoden
alussa alkanut päästöoikeuksien kauppa, joka oleellisesti heikensi
erillistuotannon kannattavuutta.
Investoinnit ja muut
pitkävaikutteiset sijoitukset olivat yhteensä 95 milj. euroa (115
milj. euroa vuonna 2004). Suurin yksittäinen investointihanke oli
Katri Valan lämpöpumppulaitos, joka käyttöönoton jälkeen kesällä
2006 tuottaa 90 MW kaukolämpöä ja 60 MW kaukojäähdytystä.
Sähköenergiaa myytiin yrityksille ja
kotitalouksille eri puolille Suomea yhteensä 5 224 GWh. Vastaava
myyntimäärä edellisvuonna oli 5 614 GWh. Myyntimäärän aleneminen
johtui lähinnä yrityksille myydyn sähkön vähentymisestä.
Verkkoliiketoiminnan liikevaihtoa ja
tulosta pienensivät huhtikuun 2005 alussa voimaan tulleet uudet
siirtohinnat, jotka pääsääntöisesti alensivat asiakkaiden
sähkölaskua kaikissa asiakasryhmissä. Vaikka toimintavuosi oli
selvästi normaalia lämpimämpi, kulutuksen vuositason kasvu oli 1,7
%, mikä vastaa normaalitasoa. Sähkön kokonaiskulutus Helsingissä oli
4 442 GWh. Vuoden lopussa verkkoliiketoiminnalla oli 327 486
käyttöpaikkaa ja 28 901 asiakasliittymää.
|
Helsingin jakelualueella
vesikaukolämpöä myytiin 6 519 GWh. Lisäksi kaukolämpöä toimitettiin
Espooseen ja Vantaalle yhteensä 50 GWh. Kaukolämpöä myytiin
kaikkiaan 1,3 % vähemmän kuin edellisvuonna, sillä vuosi 2005 oli
keskimääräistä leudompi. Vuoden lopussa Helsingin Energialla oli 12
800 kaukolämpöasiakasta.
Kaukojäähdytyksen kokonaismyynti
kaksinkertaistui edellisvuodesta ja oli 18 GWh.
|
Liikevaihto ja liikevoitto
 |
YMPÄRISTÖ
Päästöt jatkoivat laskuaan –
vaikutustilanne vakiintunut
Kaukolämmön laajenemisen, päästöjen
teknisten rajoittamiskeinojen sekä maakaasun laajamittaisen
käyttöönoton tuloksena syntynyt hyvä ilmanlaadun tilanne Helsingissä
energiantuotannon osalta jatkui.
Helsingin Energian
hiilidioksidipäästöt pienenivät vuodesta 2004 viidenneksen (19 %).
Myydyn energian ominaispäästöt pienenivät runsaat 10 % ja olivat 260
g CO2/kWh. Hiilidioksidin ominaispäästöjen pienentyminen
selittyy sillä, että energiantuotanto on suuresti kasvanut vuodesta
1990 nykypäivään ja tuottaa päästöjen kannalta aikaisempaa
merkittävästi puhtaampia kilowattitunteja.
Happamoittavat rikkidioksidin ja
typen oksidien päästöt vähenivät olennaisesti verrattuna edelliseen
vuoteen, rikkidioksidi 40 % ja typen oksidit 20 %. Myös
ominaispäästöt pienenivät, kun päästöttömän energiantuotannon osuus
suhteellisesti kasvoi ja toisaalta erotuslaitteistot Helsingin
alueen laitoksissa toimivat erittäin hyvin.
SIDOSRYHMÄT
Kestävä kehitys ja vuorovaikutus
lähtökohtina
Energiahuoltoalueista kertovan
kirjasarjan "Sata vuotta energiarakentamista Helsingissä"
ensimmäinen, Sähkötalosta kertova osa julkaistiin marraskuussa.
Helsingin Energian keskeisistä rakennuksista kertova kirjasarja
valmistuu yrityksen satavuotisjuhlaan vuonna 2009.
Kodin sähkölaitteiden ja energian
järkevän käytön neuvontaan erikoistuneen Energiakeskuksen tiloissa
Kampin Sähkötalossa kävi yhteensä 9 970 asiakasta.
Sähköpostikyselyjen määrä lisääntyi merkittävästi edellisvuodesta.
Helsingin Energia oli mukana
yhteistyökumppanina mm. Lastenklinikoiden Kummit ry:n toiminnassa
sekä Elämä on parasta huumetta ry:n tukityössä. Nuorten
urheilijoiden tukemista jatkettiin. Merkittävä vuosikymmenten
aikainen yhteistyö Helsingin keskusta-alueen yrittäjien kanssa
Aleksanterinkadun jouluvalaistuksen toteuttamisessa jatkui.
|
Avainluvut |
2005 |
2004 |
 |
| |
|
|
| Liikevaihto,
milj.euroa |
563, 8 |
586,4 |
| Tulos ennen tilinpäätössiirtoja, milj.euroa |
168,8 |
204,0 |
| Taseen loppusumma, milj. euroa |
1330,9 |
1
291,7 |
| Sijoitetun pääoman tuotto
% |
16,1 |
19,3 |
| Omavaraisuusaste
% |
69 |
70,0 |
| Investoinnit, milj.euroa |
94,7 |
115,0 |
| Henkilökunnan lukumäärä 31.12 |
1368 |
1 505 |
|