nav lyhyesti talous ympäristö sidosryhmät tilinpäätös svensk resume in English helsingin energia

Vuorovaikutus

Vihreä Sormenjälki herätti energiansäästöön

Helsingin Energian, WWF Suomen ja Motivan yhteistyönä toteuttama Vihreä Sormenjälki -kampanja ja energianeuvoja.fi -verkkopalvelu haastoivat suomalaiset säästämään energiaa ja hillitsemään ilmastonmuutosta. Valtakunnallisen kampanjan tavoitteena oli käytännöllisten vinkkien ja julkisuudesta tunnettujen henkilöiden esimerkin avulla saada suomalaiset ajattelemaan omia energiankulutustottumuksiaan ja huomaamaan, että pienilläkin teoilla on iso merkitys.

Vihreä Sormenjälki -kampanjassa julkisuuden henkilöt pyöräilvät nojapyörillä halki Suomen Kilpisjärveltä Helsinkiin, Energianeuvoja.fi -verkkopalvelussa annettu energialupaus kuljetti pyöräilijöitä aina 100 metriä eteenpäin. Lupauksia saatiin kolme viikkoa kestäneen kampanjan aikana kaikkiaan 15 772 kappaletta.

Reitin varrella kaupungeissa järjestettiin energiansäästötapahtumia, jossa ihmiset tapasivat pyöräilijöitä ja energianeuvojia. Kampanja päättyi Helsingin jäähallissa kiitoskonserttiin, johon osallistui yli 4000 lupauksen antanutta suomalaista. Kampanjan aikana sivustolla vieraili 28 000 kävijää. Energianeuvoja.fi jäi pysyväksi neuvontapalveluksi suomalaisten käyttöön.

Energiankulutuksen vähentäminen on avainasemassa ilmastonmuutoksen hillitsemisessä. Uusien asennetutkimusten mukaan Suomessa on yleinen uskomus, ettei kukaan muu tee ympäristön hyväksi mitään. Vihreä Sormenjälki -kampanjan tavoitteena oli murtaa tätä ajattelumallia.

Koululaisten ympäristökasvatushanke palkittiin

Latokartanon peruskoulun kanssa jatkettiin ympäristökasvatushanketta, jonka myötä Eko-Viikin uusiutuvan energian kohteet ovat kaikkien nähtävissä luontokeskus Gardenian nettisivuilla. Hanke palkittiin Uudenmaan ympäristöpalkinnolla.

Helsingin Energian vuosittain myöntämä koululaisten Energiabonus osoitettiin vuonna 2008 Lauttasaaren ala-asteelle, joka on toteuttanut ympäristöohjelmaansa pitkäjänteisesti.

Kantakaupungin jakokaapeissa esitellään vuosittain vaihtuvaa taidetta. Museokadun, Eerikinkadun ja Fleminginkadun jakokaapeissa tuotiin tällä kertaa esiin kahdenkymmenen nuoren taiteilijan töitä terveysteemalla.

Helsingin Energian asiantuntijat osallistuivat pääkaupunkiseudun ilmastoaiesopimuken valmisteluun, Sopimuksella tähdätään kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseen 39 %:lla vuoteen 2030 mennessä. Energia-ala tiedostaa oman osuutensa ja koko ala on sitoutunut pyrkimään hiilidioksidivapaaseen tulevaisuuteen.

Helsingin Energian oman kirjasarjan, Sata vuotta energiarakentamista Suomessa, kolmas teos, Kaupunkikuva julkaistiin toimintavuonna 2008. Aiemmin ovat ilmestyneet kirjat Alvar Aallon suunnittelemasta, Helsingin Energian pääkonttorina toimivasta Sähkötalosta sekä Sörnäisten energianhuoltoalueesta.

Helsingin Energialla on museovesivoimalaitos Vantaanjoen varrella Vanhankaupunginkoskella. Vantaanjoen kalatutkimukseen osallistuttiin vuonna 2008 hankkimalla oma kummikala, jonka liikkeitä ja mahdollista nousua kutupaikalle seurattiin radiolähettimen avulla. Kalojen pärjääminen Vantaanjoessa on positiivinen merkki ympäristön tilasta. Kalatutkimusta koordinoivan Vantaanjoki-ryhmän havaintojen mukaan Vanhankaupunginlahden suvannossa on runsaasti kalaa.

Monipuolista yhteistyötä

Yhteistyösopimukset Lastenklinikoiden Kummit ry:n, Helsingin Kisa-Veikkojen ja jalkapallojoukkue FC Viikinkien kanssa jatkuivat

Puolustusvoimat, poliisi ja pelastuslaitos toimivat tiiviissä yhteistyössä Helsingin Energian kanssa. Voimalaitosalueita, yhteiskäyttötunneleita ja kaukolämpö- ja kaukojäähdytystunneleita käytetään erikoistilanteiden harjoituspaikkoina. Vuonna 2008 tunneleita käytettiin Puolustusvoimien harjoituksissa.

print

footer element