Talous
Tytäryhtiöt
Osakkuusyhtiöt
HelenSalkunhallinta
Hyvään tulokseen voimakkaasti vaihtelevissa markkinaolosuhteissa
HelenSalkunhallinnan tulos oli hyvä ja tulostavoitteet pääosin saavutettiin. Liikevaihtoa kertyi 590 miljoonaa euroa. Liikevaihdosta kaksi kolmasosaa syntyi sähköenergian myynnistä Pohjoismaisille tukkumarkkinoille ja yksi kolmasosa lämpöenergian myynnistä. Suurimman osuuden kustannuksista muodostivat polttoainehankinnat, jotka kohonneista markkinahinnoista johtuen olivat ennakoitua korkeammat.
Sähköenergian myyntimäärä oli 7 900 GWh eli 2 % vähemmän kuin vastaava hankinta edellisenä vuonna. Sähköenergian myyntimäärän vähentyminen johtui tavanomaista lämpimämmästä säästä ja alkuvuoden alhaisesta sähkön markkinahinnasta.
Sähkön ja lämmön yhteistuotanto Helsingin voimalaitoksilla muodosti 66 % sähköenergian hankinnasta. Osuusvoimalaitoksien uusiutuvan energian ja ydinvoiman hankinnan osuus oli 23 %. Muun hankinnan osuus oli 11 %. Lämpöenergian hankinta HelenVoimalta oli 6 221 GWh. Lämpöenergia myytiin kokonaisuudessaan HelenLämmölle.
Markkinakehitystä vaikea ennakoida
Vuoden puoliväliin mennessä sähkön ja polttoaineiden hinnat kohosivat huipputasoilleen, joista ne tulivat useita kymmeniä prosentteja alas vuoden loppuun mennessä finanssisektorilta alkaneen kriisin seurauksena. Tällaisissa tilanteissa johdonmukaiset toimintaperiaatteet ja suojauspolitiikka korostuvat. Toimintastrategiaa tarkistettiinkin vuoden kuluessa ja tehtiin skenaariotarkasteluja.
EU:n päästökaupassa viisivuotisen Kiotojakson ensimmäinen vuosi on takana, ja oikeuksien hinnat ovat laskeneet vähentyneen kysynnän takia. Vuosi päättyi EU:n huippukokoukseen, jossa sovittiin energia- ja ilmastopaketista vuosille 2013-2020. Tulevaisuuteen tehdyt päätökset vaikuttavat jo nyt toimintapolitiikkaan.
Siirtoverkon ongelmat Norjan ja Ruotsin välillä johtivat aluehintojen suureen eroamiseen systeemihinnasta myös Suomessa. Vaikka samaan aikaan Pohjoismaisen sähkömarkkinan yhdistymiskehitys Manner-Euroopan suuntaan eteni Norjan ja Hollannin välisen merenalaisen kaapelin käyttöönotolla, siirtoverkon pullonkaulalla oli merkittävä vaikutus liiketoiminnolle.
Uusimuotoisen liiketoiminnon ensimmäinen vuosi
HelenSalkunhallinta aloitti toimintansa nykymuotoisena vuoden 2008 alussa. Liiketoiminto muodostettiin yhdistämällä tukkuportaan kaupankäynnistä vastaava toiminto ja tuotannon ohjaus. Sen perustehtäviä ovat energianhankinnan suunnittelu, tuotantosalkun hoito ja kaupankäynti tukkumarkkinoilla, fyysinen taseajo sekä selvitystoiminta. Perustehtävien rinnalla tehtiin toimintavuonna paljon toimintamallin kehittämistyötä.
Vuoden aikana mm. luotiin liiketoiminnon strategia, tehtiin prosessikuvaukset, päivitettiin riskienhallintakäsikirja, kehitettiin energia-arvoketjun toimintamallia ja pyrittiin hyödyntämään henkilöstösynergiaa. Energianhallintajärjestelmä uudistettiin ja keskusvalvomo remontoitiin. Oy Mankala Ab:n omistamat Kymijoen vesivoimalaitokset siirtyivät HelenSalkunhallinnan kaukokäyttöohjaukseen vuoden 2008 päättyessä.
Keskusvalvomon toteuttama fyysisen taseen hallinta onnistui hyvin, vaikka vuoden aikana ilmeni muutamia tasehallintaa vaikeuttavia tapahtumia. Tasehallinnan muuttumiseen valmistauduttiin. Pohjoismaissa siirrytään vuoden 2009 alussa yhtenäiseen käytäntöön tasepalvelun harmonisoinnissa.
Baltian maiden sähkömarkkinoiden avaamista valmistelleen työryhmän toimintaan osallistuttiin tavoitteena hinta-alueen muodostaminen Viroon vuoden 2009 aikana. Lisäksi päätettiin osallistua päästövähenemähankkeisiin, minkä tavoitteena on hyödyntää projekteista muodostuvia sertifikaatteja Helsingin Energian päästöoikeustarpeen kattamisessa.
Kumppanuussuhteet painottuvat toiminnan kehittämisessä
HelenSalkunhallinta toimii tukkuportaassa, ja asiakassuhteiden lukumäärä on rajallinen. Kumppanuussuhteiden kehittämisessä konsernissa ja osakkuusyhtiöissä päästiin hyvään alkuun. Niiden kehittäminen onkin yksi liiketoiminnon painopisteistä vuonna 2009.
HelenSalkunhallinta vastaa Helsingin Energian voimalaitosten ja voimaosuuksien kaupallisesta toiminnasta ja hyödynnettävyydestä. HelenSalkunhallinnassa työskenteli vuoden 2008 lopussa 28 henkilöä.
Sähkön pörssihinnan kehitys
Hiilen hintakehitys
Kuvat suurentuvat napsauttamalla

