Talous
Tytäryhtiöt
Osakkuusyhtiöt
HelenTunnelit
Uusia energiatunneleita valmistui
Energiatunneleihin on sijoitettu Helsingin Energian kaukolämmön ja kaukojäähdytyksen siirtojohtojen lisäksi Helen Sähköverkko Oy:n 110 kV:n kaapeleita, keskijännitekaapeleita ja tiedonsiirtoon tarkoitettuja valokuitukaapeleita sekä Helsingin Veden pääjohtoja. Sekä tunnelien että niihin sijoitettujen johtojen ja kaapeleiden määrä kasvoi edelleen.
HelenTunneleiden taseeseen liitettiin 31.12.2008 kolme uutta tunnelia, Kamppi-Erottaja-Kruununhaka -energiatunneli, Munkkisaaren energiatunneli sekä Viikinmäen energiatunneli. Liitettyjen tunneleiden yhteispituus on noin 5 kilometriä.
Meilahti-Pasila-Käpylä -energiatunnelin ensimmäisen ja toisen vaiheen louhintatyöt valmistuivat ja kolmas vaihe aloitettiin syksyllä 2008. Kun tunneli alkaneena vuonna valmistuu, energiatunneleiden yhteispituus on lähes 50 kilometriä.
Tilikauden tulos varmisti toiminnan jatkuvuuden lisäksi kilpailukykyisen vuokratason asiakkaille.
Tunneliturvallisuuskoulutusta annettiin lähes 200 henkilölle. Tunneleihin tehtiin toimintavuoden aikana lähes 7 000 käyntiä.
HelenTunnelit -liiketoimintayksikön tehtävänä on kehittää ja ylläpitää energiatunnelien turvallisuutta, huolehtia niiden kunnossapidosta sekä tarjota edulliset ja huoltoystävälliset olosuhteet tunneleihin sijoitetuille laitteistoille, kaapeleille ja putkistoille. HelenTunneleiden hallinnassa on yli 40 km energiatunneleita.