Puheenvuoro - Ympäristösuunnittelija Pirjo Jantunen
Kierrätysideologia istuu energiayhtiölle
Bio- vai sekajätettä vai peräti energiajaetta? En liene ainoa, jolle jätteiden lajittelu aiheuttaa päänvaivaa. Lajiteltavien jätejakeiden määrä lisääntyy kaiken aikaa, ja kullakin kiinteistöllä on omanlaisensa lajittelukäytännöt. Vaivannäkö ei kuitenkaan ole turhaa: lajittelun ansiosta materiaalit saadaan kiertämään ja samalla hillitään kaatopaikavuorten kasvua.
Lajittelu näkyy pienenevän jätelaskun lisäksi ympäristössä. Paperia kierrättämällä säästetään puuta, metallipurkkeja kierrättämällä malmeja. Raaka-aineiden säästön lisäksi kierrättäminen vähentää materiaalien hankinnasta, kuten louhinnasta ja metsänhakkuusta, aiheutuvia ympäristövaikutuksia.
Kierrätys säästää myös energiaa. Alumiinin kierrätys on hyvä esimerkki, sillä valmistamalla tuotteita kierrätysalumiinista säästetään energiaa valmistusvaiheessa jopa 95 %. Tölkit ja purkit siis tosiaan kannattaa lajitella erikseen! Tuotteiden valmistukseen kulutettua
energiaa on helpointa säästää käyttämällä tuotteita uudestaan, mutta aina tämä ei ole mahdollista. Jos jätettä ei voi hyödyntää materiaalina, sen voi hyödyntää energiana, jolloin vähennetään muiden polttoaineiden tarvetta ja pienennetään kaatopaikkoja.
Helsingin Energiassa kierrätys on osa jokaisen työtä. Toimistotyöntekijä selviää muutaman eri jätejakeen lajittelulla, mutta voimalaitoksilla erilleen kerätään yli tusinaa sorttia jätteitä: autonrenkaita, erilaisia ongelmajätteitä, tyhjiä öljyastioita… Kyky erotella jätteet oikein on osa ammattitaitoa. Loistava esimerkki materiaalien kierrätyksestä on pari vuotta sitten toteutettu Hanasaaren A-voimalaitoksen purku: yli 99 prosenttia purkumateriaaleista
kierrätettiin uuteen käyttöön.
Materiaalien ohella Helsingin Energiassa kierrätetään myös energiaa. Katri Valan lämpöpumppulaitos ottaa talteen mereen matkalla olevan puhdistetun jäteveden
lämpöenergian, jolla lämmitetään koteja ja käyttövettä. Tietokonesalien hukkalämpö voidaan myös kierrättää lämpöverkkoon, jolloin säästetään samalla sekä jäähdytys- että lämpöenergiaa. Ja vähennetään energiantuotannon ympäristövaikutuksia.
Energian hukkaaminen on kuin tavaran heittämistä kaatopaikalle – jo satsatut resurssit valuvat hukkaan. Helsingin Energian tavoitteena on kierrättää hukkaenergia uudelleen käyttöön aina kuin mahdollista. Kierrätysideologia istuu toden totta energiantuotantoon varsin hyvin!
PirjoJantunen
Ympäristösuunnittelija
05/2011

