Puheenvuoro - Kai Bäcklund

Sähkökaupan lyhyt peruskusrssi

Kaj BäcklundSähkön päivittäiseen ja tulevaan hintaan vaikuttavat moninaiset tekijät. Monet meistä ovat tietoisia Norjan vesitilanteen vaikutuksista sähkön hintaan. Sen sijaan bearistinen markkinanäkymä tai CfD:n merkitys sähkön hinnan muodostumisessa jäänee useimmille lehtemme lukijoista hämärän peittoon.

Näiden ja monien muiden sähkömarkkina-alan ilmiöiden oppimiseen ja hyödyntämiseen löytyy kuitenkin vaihtoehtoja. Perusteelliset tiedot ja taidot voi hankkia alaamme liittyvän korkeakoulututkinnon kautta tai sitten olemalla vuosia sähkökaupan työjuhtana energia-alan yrityksessä. Suomalaisilla yrityspäättäjillä lienee parempaakin tekemistä kuin sähkökauppaosaamisen rakentaminen tätä kautta. Koko ajatus varmaankin herätti teissä, hyvät lukijat, saman hymähdyksen kuin minussa.

Korkeakoulupolkua huomattavasti helpommin ja nopeammin vastaavat tiedot saa käyttöönsä paksun lompakon avulla, jos kääntyy sähkönostoa neuvovan konsultointipalvelun puoleen. Sähkönostosopimuksen oheen voi silloin hankkia jopa vuosiksi eteenpäin toimivan palvelun, jolla erikseen ohjataan jo sinällään toimivaa sähkösopimusta.

Jos sähkönkäyttö on yrityksessä merkittävä tuotannontekijä, tämä valinta saattaa olla aivan perusteltu vaihtoehto, jos on löytänyt kumppanikseen asiansa osaavan partnerin. Muutoin kannattaa pysähtyä hetkeksi miettimään, onko hyvistäkään neuvoista järkevää
maksaa ylimääräistä tilanteessa, jossa saman edun saa yksinkertaisella sähkötuotteenvaihdolla suoraan omalta sähkönmyyjältä. Näinä talouden
vaikeina aikoina tiedän, miten itse toimisin.

Oma suosikkini sähkökaupan toteuttamisessa on luonnollisestikin se kolmas vaihtoehto.
Me sähkön vähittäismyyjänä rakennamme ja myymme sähkötuotteita, jotka vastaavat odotuksianne suoraan ilman välikäsiä. Näin toimien sähkön hinnan muodostumiseen
ei synny ylimääräisiä kustannuspesäkkeitä. Pienessä maassamme ei myöskään ole varaa mystifioida sähkökauppaa tavalla, joka vaatii ylimääräisiä osapuolia energiaketjun hallitsemiseen.

Tämän lehden artikkelissa ’Sähköä ei kannata ostaa säkissä’ on valotettu muutamia
malleja, joilla omaa sähkösopimusta voi virittää. Toivomme juttumme generoivan
sähkönhankintaanne pientä kipinöintiä. Sähkön ostaminen on taitolaji,
jos sitä osaa ostaa oikeasta paikasta – Helsingin Energiasta..

Kai Bäcklund
Yksikön päällikkö
HelenSähkö/Pk-yritykset

Pääkirjoitus Helen B 3/2009