Puheenvuoro - Olli Markkanen

Sata vuotta katuvaloja

Olli MarkkanenMe helsinkiläiset olemme saaneet nauttia sähköllä toimivasta kunnallisesta ulkovalaistuksesta jo sadan vuoden ajan. Syyskuun 16. päivänä 1911 Heikinkatu sai ensimmäiset sähkövalot. Tosin jopa maailmanlaajuisesti hyvin varhain Helsingissä paloi sähkövalo joulukuussa 1877, samoin sitä seuranneina kesinä Kaivopuiston valaistusnäytöksinä.

Helsingin ulkovalaistuksen historia on upea, ja uuden tekniikan, kuten ledien, myötä se kehittyy huimaa vauhtia. Helsingissä on nyt noin 84 000 valopistettä. Energiataloudellisesti heikompia elohopeavalaisimia on vaihdettu energiatehokkaammiksi purkauslampuiksi, osin myös ledeiksi. Kaikkiaan noin 46 000 elohopeavalaisimesta kolmasosa on saatu jo vaihdettua.

Valaistuksen nykytrendi on energiatehokkuus. Kaupunkivalaistuksen kokonaisteho on kuluneella vuosikymmenellä laskenut yli megawatin verran 14 megawattiin, mikä vastaa noin puolta ruotsinlaivan pääkonetehosta. Lähivuosina kokonaiskulutus laskee entisestään noin 12 megawattiin siitä huolimatta, että kaupungin kasvaessa ulkovalaistusverkko laajenee tuhannen valopisteen vuosivauhtia. Valaistussuunnittelu ja valaistusverkon tekniikka, kuten optiikat ja valonlähteet, ovat viime vuosina kehittyneet valtavasti. Tässä työssä ja energiankäytön tehostamisessa Helsingin Energia tekee yhteistyötä Aalto-yliopiston ja eri valmistajien kanssa.

Kulkuväylien ja aukioiden lisäksi Helsingissä valaistaan myös rakennuksia, siltoja, patsaita ja puistoja. Tarkoitus on, että jokainen kokee kaupungin turvalliseksi asua, oleskella ja liikkua myös pimeän aikaan. Helsingissä valoja ei sammuteta kaduilta ja puistoista öisin, eikä valaistuksessa tingitä turvallisuudesta esimerkiksi sammuttamalla joka toista valaisinta. Sen sijaan käytämme ohjauksia siten, että yön hiljaisina hetkinä valot säädetään puolelle teholle siellä, missä se teknisesti on mahdollista ja turvallista liikenteen kannalta.

Kiitämme helsinkiläisiä palautteista, joiden ansiosta valopisteen keskimääräinen korjausaika on lyhentynyt viikkoon

Olli Markkanen
Yksikön päällikkö
Helen Ulkovalaistus

Pääkirjoitus Helen B 3/2009