Ajankohtaista

Hae ajankohtaisia artikkeleita

Vuosaaren voimalaitoksella suuronnettomuusharjoitus 4.11.

Vuosaaren voimalaitoksella suuronnettomuusharjoitus 4.11.

Suuronnettomuusharjoitus Vuosaaren voimalaitoksella maanantaina 4.11. ei vaikuta voimalaitoksen tai sen lähialueen turvallisuuteen, eikä se aiheuta muita toimenpiteitä lähialueilla.

04.11.2019

Helen varoittaa huijareista sähkön myynnissä

Helen varoittaa huijareista sähkön myynnissä

Helen on saanut asiakkailtaan jälleen tietoja erittäin kyseenalaisesta toiminnasta sähkön myynnissä: aggressiiviset myyjät ovat lähestyneet asiakkaita tällä kertaa myös kotikäynneillä puhelinmyynnin lisäksi. Asiakkaiden mukaan heille on myyntitilanteessa syntynyt väärä kuva, että kyse on Helenin henkilöistä.

14.10.2019

Hanasaaren voimalaitos käynnistetään lauantaina

Hanasaaren voimalaitos käynnistetään lauantaina

Hanasaaren voimalaitos käynnistetään huomenna lauantaina 21.9.2019 klo 8.00 alkaen. Täyteen tuotantoon päästään iltaan mennessä.

20.09.2019

Pelastusharjoitus Myllypuron lämpökeskuksella 21.8.

Pelastusharjoitus Myllypuron lämpökeskuksella 21.8.

Helsingin pelastuskoulu harjoittelee Helenin Myllypuron lämpökeskuksella keskiviikkona 21.8.2019 klo 9-12 välisenä aikana.

19.08.2019

Helen Suomen toiseksi suurin sähkönmyyjä, asiakasmäärä on kaikkien aikojen ennätystasolla

Helen Suomen toiseksi suurin sähkönmyyjä, asiakasmäärä on kaikkien aikojen ennätystasolla

Helenin sähköasiakkaiden määrä on noussut ennätyskorkealle, lähes 500 000 asiakassopimukseen. Helenin energiapalveluiden piirissä on kokonaisuudessaan jopa noin kolmasosa suomalaisista.

06.06.2019

Helen varoittaa huijareista sähkön puhelinmyynnissä

Helen varoittaa huijareista sähkön puhelinmyynnissä

Helen on saanut asiakkailtaan jälleen tietoja kyseenalaisesta toiminnasta sähkön puhelinmyynnissä. Asiakkaiden mukaan heille on puhelimessa syntynyt kuva, että kyse on Helenin yhteydenotosta, ja ovat vahingossa päätyneet tekemään sopimuksen harhaanjohtavaa myyntiä tekevän yhtiön kanssa.

02.05.2019

Kaukolämmön energiahinta laskee

Kaukolämmön energiahinta laskee

Kaukolämmön energiahinta laskee kesäkaudelle 1.5.-30.9.2019. Kesäkauden hinta on 1,5 % matalampi kuin kesän 2018 hinta ja myös matalampi kuin asiakkaille ilmoitettu ennustehinta.

24.04.2019

Sähköisiä laskuja lähtenyt virheellisesti paperisena

Sähköisiä laskuja lähtenyt virheellisesti paperisena

Osa Helenin laskuista on yhteistyökumppanin ohjelmavirheen vuoksi lähtenyt asiakkaille postin välityksellä paperisina tai Netpostiin, vaikka asiakas olisi valinnut laskutustavaksi sähköisen kanavan. 

18.02.2019

Helen varoittaa tilitietojen kalasteluyrityksistä

Helen varoittaa tilitietojen kalasteluyrityksistä

Helen haluaa varoittaa asiakkaitaan mahdollisista tilitietojen kalasteluyrityksistä. Helenin tietojen mukaan sekä Helenin että Helenin laskutuksen palveluita hoitavan Intrumin nimissä on soitettu kalastelupuheluita, jossa kysyttiin asiakkaan tilitietoja.

11.01.2019

Kaukolämpö- ja sähköverkkoja kunnostetaan – uusia työmaita käynnistetään ennätystahtia

Kaukolämpö- ja sähköverkkoja kunnostetaan – uusia työmaita käynnistetään ennätystahtia

Talvikaudella ja keväällä 2019 tehdään tavallista enemmän verkon perusparannus-, uusimis- ja rakentamistöitä Helsingissä sekä kaukolämmön että sähkön osalta. Tällä ennakoidaan heinäkuussa alkavaa Suomen EU-puheenjohtajakautta.

10.01.2019