Kokemuksia / 8.6.2017

Aurinkoenergiaa kioskin katolta

Helsingin Töölössä kaupunkilaisia palvelee kahvilatuotteita ja grilliherkkuja myyvä lippakioski Jänö.

Teksti: Kati Särkelä Kuvat: Juuso Paloniemi

Lippakioski Jänö on Suomen ensimmäinen vegaaninen snägäri, ruokalistalla on ainoastaan vegaanisia tuotteita: mm. hampurilaisia, makkaraperunoita ja smoothieita. Monet herkut ovat myös gluteenittomia.

Jänö-kioskin taustalla on kesällä 2016 perustettu osuuskunta, johon kuka tahansa voi liittyä. Lippakioskin avajaisia vietettiin 18.8.2016. Talvella tehtiin remonttia ja kioski avattiin jälleen huhtikuussa 2017. 

"Asiakkaita tulee läheltä ja kaukaa, monet turistitkin ovat kuulleet meistä. Jänöä on esitelty Helsingin vege-ruokapaikoista kertovilla verkkosivustoilla", kioskin perustaja ja idean isä Joonas Pekkanen kertoo.

"Meillä on paljon vakioasiakkaita, suosituimmat annokset ovat makkaraperunat ja nyhtökaura-pitaleipä. Myös osuuskuntaan on ollut tulijoita, nyt jäseniä on jo yli 150."

Jänö-kioskista tuli keväällä myös aurinkoenergian pientuottaja.

"Aurinkopaneelien sähkö riittää pyörittämään ilmastointia ja kylmälaitteita. Muu tarvittava ostosähkö on tuulisähköä, eli käytämme ainoastaan uusiutuvaa energiaa", Pekkanen kertoo.

Kahdeksan aurinkopaneelin asentaminen maksoi noin 5 800 euroa. Asennustyö tehtiin palvelusopimuksella Helen Oy:n kanssa, Helen myös tuki investointia Ympäristöpenni-varoilla.

Ympäristöpenni-tilin varat Helen on kerryttänyt yhdessä asiakkaidensa kanssa. Ympäristöpennin periaatteena on käyttää tilin tuotto lyhentämättömänä hiilidioksidipäästöjä vähentäviin energiainvestointeihin ja uusiutuvien energiatuotantomuotojen käytön lisäämiseen.

Lue lisää aiheesta

Aurinkoenergia Hiilineutraalisuus