Kokemuksia / 27.11.2018

Aurinkoenergia tehokkaasti omaan käyttöön

Dahlbomit halusivat tuottaa omaa aurinkoenergiaa ja käyttää aurinkopaneeleista saadun sähkön mahdollisimman tehokkaasti. Yhtälö ratkesi sähkövaraston ja virtuaaliakun avulla.

Teksti: Samuli Kotilainen Kuvat: Sirpa Levonperä

Meri välkehtii mäntyjen ja koivujen välistä lasiterassin ikkunoihin. Dahlbomien koti Helsingin Ramsinrannassa on upealla paikalla. Etelään avautuvan maiseman täyttää merenlahti, jossa näkyy Vuosaaren alueen kauniita niemiä ja saaria.

Paikka sopii mainiosti myös aurinkopaneeleille, ja talon tasakatolle niitä onkin asennettu 20 kappaletta. Alakerran varastosta löytyy lisäksi sähkövarasto, johon mahtuu aurinkopaneelien koko tuotto muutaman tunnin ajalta. Dahlbomit muuttivat taloon parisen vuotta sitten, ja myöhemmin heräsi ajatus aurinkosähköjärjestelmän hankinnasta.

Aloin miettiä aurinkopaneelien asentamista, kun hankimme ladattavan hybridiauton.

”Aloin miettiä aurinkopaneelien asentamista, kun hankimme ladattavan hybridiauton noin vuosi sitten”, Asko Dahlbom kertoo.

Hän huomasi kuitenkin heti haasteen, joka johtuu kiinnostavasta tilanteesta. Dahlbomeilla on käytössä moderneja ja ympäristöystävällisiä ratkaisuja, mutta niiden käyttö vaatii tavallista enemmän sähköä. Sitä taas on tavallista haasteellisempaa tuottaa tehokkaasti pelkällä aurinkopaneelijärjestelmällä.

Esimerkiksi hybridiautoa ladataan pääasiassa illalla ja yöllä, mutta aurinkopaneelien tuotto on paras päivällä. Kulutus on suurimman osan aikaa melko alhainen. Välillä se kuitenkin yli nelinkertaistuu lämmityksen ja latauksen myötä, jolloin aurinkopaneelien tuottama sähkö ei yksissään riitä.

Aurinkosähkön tuotanto ja kysyntä eivät siis oikein kohtaa. Ratkaisu löytyi sähkövarastosta.

Aurinkosähkö sataprosenttisesti omaan käyttöön

Dahlbomit päätyivät hankkimaan Helenin Tuottajapaketin, eli aurinkopaneelien ja sähkövaraston yhdistelmän. Sähkövarasto tekee aurinkosähköjärjestelmästä vieläkin tehokkaamman ja ympäristöystävällisemmän.

Sähkövarastoon kerätään aurinkopaneelien tuottamaa sähköä päivällä, kun paneelien tuotto on suurin. Sähköä voidaan sitten käyttää kulutuspiikkien aikaan ja varsinkin iltaisin. Silloin aurinkopaneelien tuotto laskee, mutta samalla kodin sähkönkulutus kasvaa, ja Dahlbomeilla hybridiauto yleensä kytketään lataukseen.

Sähkövarasto parantaa oman kiinteistön lisäksi koko sähköverkon ympäristöystävällisyyttä. Mitä enemmän verkossa on sähkövarastoja tasaamassa kulutus- ja tuotantohuippuja, sitä enemmän uusiutuvaa energiaa verkkoon voidaan liittää.

Sähkövarasto sisällä, Ramsinranta

Kuuden kilowattitunnin sähkövarasto on asennettu alakerran tekniseen huoneeseen. Seinustalta löytyi paikka, joka oli melkein kuin suunniteltu kapealle laitteelle.

Sijoitus tulee takaisin korkojen kera

Dahlbom työskentelee Iskulla rahoitusjohtajana ja huolehtii myös kiinteistöihin liittyvistä investoinneista. Hän onkin ollut hankkimassa aurinkopaneeleja myös Iskun käyttämiin kiinteistöihin.

Dahlbom laski investoinnin kannattavuuden myös oman kodin järjestelmälle.

”Kun huomioidaan kaikki tekijät, aurinkopaneelien ja sähkövaraston takaisinmaksuaika on meillä noin kahdeksan vuoden luokassa. Investoinnille saa selvästi paremman tuoton kuin esimerkiksi korkeakorkoisella tilillä. Lisäksi se nostaa kiinteistön arvoa”, hän kertoo.

Dahlbomien 20 aurinkopaneelia tuottavat jopa neljäsosan kiinteistön ja hybridiauton vuosittain tarvitsemasta sähköstä.

Dahlbomien 20 aurinkopaneelia tuottavat jopa neljäsosan kiinteistön ja hybridiauton vuosittain tarvitsemasta sähköstä.

 

Aurinkopaneeleilla tuotetaan jatkossa lähes neljäsosa Dahlbomien kodin ja hybridiauton vuosittain tarvitsemasta sähköstä. Samalla edistetään uusiutuvan energian käyttöä ja torjutaan ilmastonmuutosta, mikä tuo myös hyvää mieltä.

”Kun voi huomioida ympäristöä omilla ratkaisuillaan, sen tekee mielellään”, Dahlbom sanoo.

Sähkövarasto

Sähkövarasto on akkujärjestelmä, joka ottaa talteen aurinkopaneelien tuottamaa sähköä. Päivällä varastoitua energiaa voidaan käyttää illalla ja yöllä, kun aurinkopaneelien tuotto laskee.

Sähkövarastoon voidaan myös lisätä älykkyyttä. Kotiin voidaan esimerkiksi asentaa etäohjattavia pistorasioita, joiden laitteet kytkeytyvät päälle akkujen varaustilanteen mukaan. Sähkövaraston avulla on myös mahdollista varautua sähkökatkoihin.

Lue lisää aiheesta

Aurinkoenergia Hiilineutraalisuus