Kokemuksia / 19.12.2016

Kauko­jäähdytys kotona

Arto Liinpään ja Emilia Parkkosen kotona nautitaan kesäisin kaukojäähdytyksestä. Vuokra-asunnon lämpötilaa voi säätää huonekohtaisesti.

Teksti: Robert Sundman Kuvat: Juuso Paloniemi

Tämän asunnon ovessa saattaa lukea ”Liinpää Parkkonen”, mutta heistä kumpikaan ei ole ensimmäisenä ovella vastassa. Sen sijaan pariskunta huutaa koiransa Sennan perään, kun tämä rientää innostuneena toivottamaan vieraan tervetulleeksi.

Kaksivuotias pinseri ei malta pysyä aloillaan sitten millään.

”Sillä on heti kauhea show päällä, kun tänne saapuu vieraita”, Emilia Parkkonen sanoo ja nauraa.

Koira ryntää hakemaan lelunsa ja raahaa ne asunnon keskipisteeseen, olohuoneen lattialle. Asunto on reilun 75 neliömetrin vuokrakolmio Etu-Töölössä. Tänne perhe muutti viime joulukuussa.

”Tämä koko rappu saneerattiin ja asunnot laitettiin uusiksi. Samalla vintti muutettiin kahdeksi ullakkohuoneistoksi”, Parkkonen kertoo.

Entisten vinttikomeroiden paikalla on nyt Liinpään ja Parkkosen koti, unelmien ullakkohuoneisto, joka löytyi oikeastaan sattumalta. Uutta asuntoa etsittiin jatkuvasti ikään kuin sivusilmällä, sillä aiempi kaksio Etu-Töölössä ei tuntunut perheelle sopivalta kodilta. ”Siinä oli esimerkiksi huono pohja”, Arto Liinpää kertoo.

Uudelle asunnolle oli kuitenkin asetettu tiukat kriteerit. ”Yksi ylimääräinen huone täytyi olla ja tietysti sauna, koska edellisessäkin oli. Salaisesti olin unelmoinut tällaisista ullakkoasunnoista, mutta myynnissähän ne ovat aina todella kalliita. Kun näin tämän ilmoituksen, ajattelin heti, että tämähän on aivan täydellinen!” Parkkonen huudahtaa.

Myös sijainti oli kohdillaan. Koiraa on helppo lenkittää Töölön maisemissa, ja matkat töihin Pasilaan sekä vaikkapa ostoksille keskustaan ovat juuri sopivan mittaiset.

”Ja onhan tuolla tuo ylimääräinen huonekin, jos sitä joskus haluaa lapsen. Täällä voi siis asua pitkään.”

Helppokäyttöisellä ohjaimella lämpötilaa voi säätää huonekohtaisesti asteen tarkkuudella.

Helppokäyttöisellä ohjaimella lämpötilaa voi säätää huonekohtaisesti asteen tarkkuudella.

Kaukojäähdytyksellä sopiva lämpötila

VVO:n omistamassa rakennuksessa on yhteensä 25 Lumo-vuokrakotia, jotka peruskorjattiin viime vuonna nykyaikaiselle tasolle. Samalla kiinteistöön asennettiin myös ilmanvaihtojärjestelmä lämmön talteenotolla ja tuloilman viilennyksellä.

Liinpään ja Parkkosen asuntoon sekä ullakkonaapurille asennettiin huoneistokohtainen jäähdytys yhteistyössä Helenin kanssa. Kaukojäähdytys sopii sekä vanhoihin että uusiin rakennuksiin, ja se voidaan asentaa hyvin myös jälkikäteen esimerkiksi putkiremontin yhteydessä, kertoo myyntipäällikkö Kosti Koski.

”Kaukojäähdytys yleistyy kovaa vauhtia kerrostalokodeissa. Siitä on tulossa myös asumisessa standardi samaan tapaan kuin ilmastointi autoissa. Alkuvuosina sekin oli luksustuote, nykyään ilmastointi on jo kaikissa automalleissa.”

Myös Liinpäätä ja Parkkosta mahdollisuus kodin viilentämisestä houkutti – varsinkin, kun mielessä olivat edellisen kesän muistot vanhan asunnon tukaluudesta.

”Muistan vaan sen, kun avasin ikkunan ja odotin, että voi kun sieltä tulisi edes vähän viileyttä. Eikä sieltä tullut tuulenvirettäkään”, Parkkonen naurahtaa. ”Joo, eikä siinä paljoa tuulentinkaan auttanut”, Liinpää lisää.

Erityisesti pariskunta kiittelee mahdollisuutta säätää lämpötilaa huonekohtaisesti. ”On kiva, että voi laittaa esimerkiksi makuuhuoneen viilenemään ilman, että muut huoneet viilenevät.”

Kaukojäähdytystä on mahdollista käyttää kesäkuukausina, kesäkuusta alkaen.

”Laitteet ovat todella helppokäyttöisiä. Niissä voi valita haluamansa lämpötilan asteen tarkkuudella ja puhalluksen eri voimakkuuden tasoja on kolme. Hyvä tapa on käyttää automaattiasetusta, laite kytkeytyy päälle heti kun se havaitsee, että huoneen lämpötila on noussut säädetystä”, Liinpää kertoo.

Heti käynnistymisen jälkeen laite jäähdyttää ison olohuone-keittiön melko nopeasti. Myös muut huoneet viilenevät hyvin nopeasti, mikä on kesällä tarpeen: ullakkokoti tuntuu olevan usein vielä kuumempi, kuin monet aiemmat asunnot.

”Laitamme makuuhuoneen viilentymään yleensä joskus kahdeksan tai yhdeksän maissa illalla, niin huone viilenee sopivasti ennen nukkumaanmenoa. Yöllä automaattiasetus toimii hyvin, eikä laitteen käynnistymiseen edes herää.”

Eniten sähköä tässä töölöläiskodissa kuluttavat kiuas, pyykinpesukone ja jääkaappi.

Eniten sähköä tässä töölöläiskodissa kuluttavat kiuas, pyykinpesukone ja jääkaappi.

Sävelestä seurataan energiankulutusta

Energiankulutusta perheessä seurataan Helenin Sävel mobiili -palvelusta, jonka avulla kodin sähkönkäyttöä voi seurata jopa tunnin tarkkuudella.

”Arto miettii enemmän näitä asioita, mä oon vähän tällainen hunsvotti”, Parkkonen vitsailee.

Liinpää myöntää olevansa se, joka kehottaa ottamaan laturin pois seinästä, jos kännykkä ei ole latauksen tarpeessa. Hän seuraa myös aktiivisesti kodin sähkönmenoa erityisesti saunomisen yhteydessä.

”On ihan mielenkiintoista nähdä, millaisia piikkejä siitä syntyy. Jos saunan lämmittää, niin usein sähkönkulutus voi olla hyvinkin kaksi kertaa normaalin päiväkulutuksen verran”, Liinpää kertoo.

Myös asunnoissa on selvästi eroja. ”Sävel-palvelusta löytyy energiankulutushistoria aika pitkältäkin ajalta, kun olen ollut Helenin asiakas jo monen vuoden ajan. Sen huomaa esimerkiksi selvästi, että energiankulutus kasvaa sitä mukaan kuin asunnon kokokin kasvaa.”

Isommassa asunnossa energiatehokkuuteen onkin panostettava entistä enemmän. Kodinkoneita ja vaikkapa televisiota ostettaessa katsotaan tarkkaan, mihin energialuokkaan laitteet kuuluvat. Lisäksi sähkönkulutusta on saatu hillittyä LED-valoilla, jotka asunnossa on valmiiksi asennettu kylpyhuoneeseen, keittiöön ja eteiseen.

Liinpää on myös tarkka sähkön hinnan kanssa. Sävel-seurannan avulla hän on voinut arvioida oikean kulutuksen ja täten myös kilpailuttaa sähkösopimuksen mahdollisimman tehokkaasti.

”Olen yleensä päätynyt kiinteän hinnan sopimukseen, joka kestää 24 kuukautta. Tällä hetkellä sähkömme on vesisähköä”, hän kertoo.

Lisäksi perheessä otetaan töpselit irti seinästä, jos edessä on pitempi reissu vaikkapa mökille.

”Kaikki telkkarit ja tällaiset lähtee ehdottomasti irti. Emme ole vielä katsoneet, mikä sen tarkka vaikutus sähkönkulutukseen on, mutta ajattelimme kyllä jossain vaiheessa sen mitata.”

Kirppareilla kiitäen

Ekologisuus näkyy tavallaan myös asunnon sisustuksessa. Kiinnostavat yksityiskohdat on tuotu Töölön-kotiin kirpputoreilta ympäri maailman.

”Me ollaan aika kovia kirpparikiitäjiä. Ollaan me ihan missä tahansa päin maailmaa, niin kirpparille on aina päästävä”, Emilia Parkkonen nauraa.

Italiasta löydetyt ihanat huonekalut jäivät valitettavasti kirpparille, sillä niitä ei voinut matkatavaroiden joukossa raahata koti-Suomeen. Sen sijaan Tukholmasta löydetty vaasi päätyi makuhuoneeseen.

”Ja Tukholmasta löysin myös tällaiset”, Parkkonen kertoo ja singahtaa hakemaan oopperakiikareita työhuoneesta. ”Nää oli jotenkin vaan niin hauskat, että ne oli ihan pakko ostaa!”

Työhuoneesta löytyy myös Kino Engelistä haettu vanha elokuvateatterin tuoli. Pariskunnalla ei ole aavistustakaan, mitä sillä pitäisi tehdä. Se oli silti hankittava leffafanituksen merkiksi, kun Engelin remontin myötä tuoleja oli tarjolla.

”Me katsotaan elokuvia tosi paljon ja käydään leffassa monesti. Toistaiseksi on vielä kokeilematta lähistölle avautunut kaupunkilainen korttelikino, Korjaamo Kino”, Parkkonen kertoo.

Muita yhteisiä harrastuksia pariskunnalla ei ole – vielä. Pian olisi kuitenkin tarkoituksena aloittaa yhdessä kuntonyrkkeily.

”Mä oon itse aikoinaan treenannut savatea ja thainyrkkeilyä, mutta siitä on aikaa. Ajattelin, että vois olla hauskaa mennä alkeiskurssille yhdessä”, Parkkonen sanoo. ”Joo, mä odotan sitä kyllä innolla”, Liinpää kertoo ja hymyilee.

Kodin energiankäyttö

  • Perheen sähkönkulutus noin 2 000 kWh vuodessa.
  • Lämmitystapana kaukolämpö.
  • Sähkö toimitetaan uusiutuvista energianlähteistä. Sopimus tehdään kiinteällä hinnalla kahdeksi vuodeksi.
  • Suurimmat sähkösyöpöt ovat sauna, pyykinpesukone ja jääkaappi.

Lue lisää aiheesta

Lämpö