Artikkeli / 19.12.2016

Arki antaa energiaa

Elokuvaohjaaja Jalmari Helander saa työssään unelmoida, mutta kotona eletään lapsiperhearkea omakotitalossa.
Teksti: Satu Laatikainen Kuvat: Minna Kurjenluoma

Nuorella Jalmari Helanderilla oli vain yksi syy lähteä opiskelemaan lukioon: hän halusi sen jälkeen Taideteollisen korkeakoulun elokuvalinjalle. Taidekoulujen ovet eivät lopulta yrityksistä huolimatta auenneet, mutta se ei miestä lannistanut.

”Suunnitelmaa B minulla ei oikeastaan koskaan ole ollut. Olen aina halunnut tehdä vain elokuvia.”

Helander on niitä ihmisiä, jotka näkevät isosti ja joille määränpää loistaa kirkkaana. 38-vuotiaan ohjaajan resepti unelmien saavuttamiseen on simppeli: periksiantamattomuutta ja rutkasti työtä. Sillä tavoin itseoppinut Helander on tehnyt jo kaksi kansainvälisesti menestynyttä elokuvaa.

Omaperäinen, alun perin mainoselokuvaan perustunut joulupukkijahti Rare Exports (2010) sai yleisön polvilleen, ja niin ikään Helanderin tuorein ohjaustyö, keväällä 2015 Suomen ensi-iltansa saanut ”Suomen kallein elokuva” Big Game on kerännyt kiitosta ympäri maailmaa.

Tähdet kohdillaan

Big Gamessa kohtaa varsin epäsuhtainen parivaljakko: metsästäjäkansan miehistymissriittiin valmistautuva 13-vuotias Oskari-poika ja itse Yhdysvaltain presidentti.

”Tarina sai alkunsa ajatusleikistä, jota kehittelimme tuottaja Petri Jokirannan kanssa: mitä tapahtuisi, jos Air Force One presidentteineen putoaisi Suomeen.”
Elokuvan idea roolin lunastamisesta on samaan aikaan universaali ja hyvin suomalainen. Helander kasvatti tarinan tietoisesti eeppisiin mittasuhteisiin, sillä aineksia riitti.

”Mitä tapahtuisi, jos Air Force One putoaisi Suomeen?”

”Teema on sydäntäni lähellä. Niin miehen maailmaan astuva poika kuin suuri johtaja ovat saman paineen edessä: molempien on esitettävä vahvaa, eikä heikkoutta saa näyttää. Koen asiat tietenkin suomalaisuuteni kautta, ja siksi halusin sijoittaa tarinan tänne.”

Big Gamen näyttelijäkaarti on nimekäs, ja etenkin amerikkalaisen Samuel L. Jacksonin saaminen mukaan oli onnenkantamoinen, jollaisia tulee vastaan yleensä saduissa – ja elokuvissa.

”Meillä alkoi olla kiire rahoituksen saamisen kanssa, ja rahoitus taas riippuu paljon juuri pääosien esittäjistä. Käsikirjoitus kulkeutui agentin kautta Jacksonille, joka kiinnostuikin siitä. Elokuvassa on Jacksonin myötä jo sisäänrakennettuna suuri ihme.”

Loistavimman tähden kiinnittämisen jälkeen kaikki eteni nopeasti, ja pian Helander ja toinen pääosan näyttelijä, nuori Onni Tommila, saivat jo jännittää Jacksonin tapaamista. Kuvaukset sujuivat hienosti, ja pääosin Saksassa työskennelleen kuvausryhmän kesken vallitsi kotoisa tunnelma.

”Etenkin Onnin ja Jacksonin välille kehittyi oma lämminhenkinen kemiansa”, ohjaaja muistelee.

Unelmista kiinni

Big Game vaati ohjaajaltaan määrättömästi työtä ja hieman onnea. Se myös kartutti jälleen ammattitaitoa, jota Helander analysoi mielellään.

”Kokemuksen kautta olen oppinut terävöittämisen tärkeyden: mikäli käsikirjoituksessa hämää jokin elokuvan teon aikana, hämää se myös valmiissa leffassa”, hän pohtii.

Oma oppikoulu on ollut tasokas, ja tässä vaiheessa Helander voi jo onnitella itseään. Asema suomalaisessa elokuvakentässä kahden onnistuneen elokuvan ansiosta on erittäin hyvä, ja myös ulkomailla on kiinnostuttu ohjaajan tekemisistä.

Unelmoinnin merkitystä ei näissä piireissä kannata väheksyä eikä utopistisiltakaan tuntuvia visioita ampua alas.

”Unelmoinnin merkitystä ei kannata väheksyä.”

”Jokirannan Petrin kanssa on kehitteillä muutama idea, joissa luultavasti liikutaan jälleen suurissa maailmoissa. Pelätä ei voi, vaan aina on oltava pää pystyssä ja tehtävä niin kuin hyvältä tuntuu. Nyt voin jo valita, mitä teen.”

Arjesta energiaa

Kansainvälisen tähtikaartin keskeltä Helander palaa luontevasti omaan järvenpääläiseen elämäänsä, johon kuuluu vaimon lisäksi kolme lasta. Perhe asuu omakotitalossa, jossa ohjaajalla on myös oma pieni työhuoneensa.

”Kuvaukset ja koti ovat omia maailmojaan, ja molemmissa on tietenkin puolensa. Siirtymät tunnelmasta toiseen ovat välillä hämmentäviä, mutta lapset pitävät huolen, että kotiarki alkaa aina vauhdikkaasti”, Helander naurahtaa.

Päätään Helander tuulettaa juoksulenkeillä, joiden aikana syntyy ideoita niin pitkiin elokuviin kuin lyhytfilmeihin ja mainoselokuviin. ”Olen jonkinlainen ideanikkari, kuljen aina korvat ja silmät avoinna.”

Helenille Helander on ohjannut kaksi vauhdikasta mainosvideota, joissa kamera kiitää taivaalta maan läpi kaukojäähdytysjärjestelmän tekojärveen ja sieltä putkia pitkin eteenpäin.

”Toiveena oli, että tekisin mahdollisimman elokuvamaisia videoita. Olen varmasti profiloitunut tietyntyyppisten filmien tekijäksi, ja tämäkin tehtävä oli mieluisa.”

Oman taloutensa energia-asioihin Helander sanoo suhtautuvansa arkisesti. Itsestään selvää on, että energiankulutukseen kiinnitetään kotona huomiota.

”Pidämme kotiamme jatkuvasti melko viileänä, noin 19–20-asteisena. Meillä on sähkölämmityksen lisäksi varaava takka, ja sen lisäksi olemme harkinneet ilmalämpöpumpun asentamista.”

Helanderin perheessä saunotaan paljon, ja se näkyy myös sähkölaskussa. Siitä ei kuitenkaan tingitä. Niillä saunanlauteilla saattaa nimittäin syntyä ideoita, jotka jättävät jälkensä elokuvahistoriaan.

Jalmari Helanderin energiansäästövinkit

  • Laske asuintilojen lämpötilaa. Huonelämpötilan laskeminen asteella säästää 5 % lämmityskuluissa.
  • Lämmitä mahdollisuuksien mukaan osin puulla. Varaava takka on erinomainen lisälämmön tuottaja, jonka avulla lämmitysenergiasta voi korvata 1 300–2 000 kWh.
  • Asenna ilmalämpöpumppu. Sen ansiosta energiaa voi säästyä vuosittain jopa 3 000 kWh.

Julkaistu Helen 2/2015

Lue lisää aiheesta

Fiksu energiankäyttö