Persoona

Asiakkaana koko Helsinki

  • Teksti: Susanna Haanpää
  • Kuvat: Roope Permanto
  • 19.06.2018

Käyttökeskuspäällikkö Tiina Saransaari tiimeineen huolehtii, että pääkaupunki pysyy sähköisenä. 

Tiina Saransaari, Helen

”Energian kuluttajana olen melko tarkka. En käytä energiaa turhaan, ja esimerkiksi sammutan valot aina kotitaloni niistä huoneista, joissa ei oleskella”, Tiina Saransaari kertoo.

Aloitin käyttökeskuspäällikkönä helmikuun alussa Helen Sähköverkossa. Kahdeksan tiimiläiseni kanssa teemme täällä Käpylässä tärkeätä työtä, sillä palvelemme oikeastaan kaikkia helsinkiläisiä; kaikkiaan meillä on noin 385 000 asiakasta.

Käyttökeskuksessa jonkun pitää olla koko ajan varmistamassa, että sähköverkko toimii. Minun tehtäviini kuuluu huolehtia, että valvomossa on jatkuva miehitys kaikkina vuorokaudenaikoina.

Tämän lisäksi vastaan käyttökeskuksen toiminnan kehittämisestä, esimerkiksi nyt, kun meillä on menossa häiriöviestinnän automatisointiprojekti. Myös muiden uusien järjestelmien käytön opastus kuuluu tehtäviini.

Helsingissä on maailman parasta sähköä. On laskettu, että yksittäinen asiakas on vain kerran kymmenessä vuodessa enintään puoli tuntia ilman sähköä. Sähköverkkomme onkin erittäin hyvin varmennettu. Jos katkos ilmaantuu, saamme syötettyä korvaavaa reittiä sähköä niin, että häiriö jää lyhyeksi.

Katkoksia sähkönjakeluun voi sattua esimerkiksi silloin, jos jollakin kaivutyömaalla menee kaapeli poikki. Kun järjestelmä havaitsee häiriön, valvomossamme alkavat pillit soida välittömästi. Näemme heti, missä vika on ja lähetämme asentajat paikalle saman tien.

Kytkennät tehdään ripeästi, jotta sähköt saadaan asiakkaille takaisin mahdollisimman pian – tämä on akuuttia ensiapua. Asiakkaalle katkos näkyy yleensä noin 10–15 minuutin ajan, sillä korvaava sähkön reititys on niin hyvin automatisoitu. Vasta kun sähkönjakelu on varmistettu, ryhdymme korjaamaan varsinaista vikaa.

Tässä tehtävässäni ei oikeastaan ole tyypillistä työpäivää. Teemme tiimini kanssa tiivistä yhteistyötä muun muassa käytönsuunnitteluryhmän, kunnossapitoryhmän, asiakaspalvelun ja urakoitsijoiden kanssa – meillä ei ole omia asentajia, vaan yhteistyökumppanit huolehtivat kunnossapito- ja korjaustöistä esimerkiksi kaapelirikon sattuessa.

Olen työskennellyt Helen Sähköverkolla nyt kuusi ja puoli vuotta, ja olen viihtynyt hyvin. Urani alussa huolehdin voimajohtojen kunnossapidosta ja projektien vetämisestä. Vuonna 2017 otin oman työn lisäksi vastuulleni työsuojelupäällikön tehtävät. Tämän vuoden alussa organisaatiomuutoksen myötä aukesi käyttökeskuspäällikön paikka ja halusin tarttua siihen. Uudet haasteet motivoivat minua. On hienoa, että niitä ja erilaisia uramahdollisuuksia löytyy oman talon sisältä.

Tiina Saransaari, 34

  • ammatti: käyttökeskuspäällikkö, Helen Sähköverkko
  • toimipaikka: Käpylä
  • koulutus: sähkövoimatekniikan diplomi-insinööri
  • työssäolovuodet Helenillä: 6,5 v.

Uusi sähkösopimus

Tutustu sähkösopimuksiimme ja valitse sinulle sopivin vaihtoehto.

Katso sähkön hinnat ja tee sähkösopimus