Artikkeli / 17.11.2020

Lotta Suni tuo Pirkanmaalle positiivista energiaa ja kokonaisvaltaista palvelua energia-asioissa

“Täällä kuulun joukkoon”, sanoo Lotta Suni, joka palasi kotikaupunkiinsa Tampereelle auttamaan pirkanmaalaisia yrityksiä ja taloyhtiöitä energia-asioissa.

Teksti: Mia Virolainen Kuvat: Riina Peuhu

Syksyinen aamu on kirpeä ja aurinkoinen kun Lotta Suni lähtee töihin Helenin uudelle toimistolle. Työmatka Tampereen keskustan läpi taittuu reippaasti kävellen. Vaikka myyntineuvottelijan työ hoituu tällä hetkellä pääasiassa etäyhteyksien välityksellä, on Suni erittäin tyytyväinen, että työpäivä alkaa juuri Tampereella.

- Tampere on kotikaupunkini, jossa olen syntynyt ja käynyt kouluni eskarista yliopistoon. Kaupunki on minulle juuri oikean kokoinen: keskustan reunalta kävelee helposti toiselle ja mukavaa tekemistä löytyy. Täällä on kivoja ravintoloita ja puistoja, eikä koskaan liian ruuhkaista.

Sunin tie energiayhtiö Helenin myyntineuvottelijaksi alkoi reilu vuosi sitten.

- Valmistuttuani viime vuonna Tampereen teknillisestä yliopistosta etsin töitä lähinnä vain Pirkanmaalta. Minulla oli vahva ajatus siitä, että seuraava työpaikkani olisi Tampereen seudulla.

Ilmoitus Helenin energiamyynnin trainee-ohjelmasta sai kuitenkin Sunin kiinnostuksen heräämään: työskentely myyjänä energia-alalla vastasi täysin opinnoissa kerättyä osaamista ja kiinnostuksen kohteita.

- Positiivisena yllätyksenä tuli se, että trainee-ohjelmaan haettiin henkilöitä, joilla olisi mahdollisuus jatkaa töitä omalla kotipaikkakunnallaan. Tämä sopi täysin omiin suunnitelmiini, joten päätin hakea Helenille. Lokakuussa 2019 aloitin kuuden muun kanssa myynnin trainee-ohjelmassa.

Traineet saivat laaja-alaisen koulutuksen Helenin toiminnasta ja pääsivät mukaan erilaisiin projekteihin. Lotta Sunille asiakastapaamiset olivat ohjelman parhaita kokemuksia.

- Isoin oppi trainee-ajoilta on asiakkaan tilanteeseen ja perehtyneisyyteen mukautuminen. Haluan huomioida ja palvella yksilöllisesti erilaisia asiakkaita: niitä, jotka ovat hyvin perillä energia-asioista oman työnkuvansa takia ja yhtä lailla niitä, joiden ydinosaaminen on muualla ja energia-asiat tuntemattomampia.

Kun trainee-ohjelma oli loppusuoralla, Helenin suunnitelmat toimiston perustamisesta Tampereelle alkoivat konkretisoitua. Suni otti toiveensa Tampereella työskentelystä esiin ja pian asiat alkoivat järjestyä. Kesän lopussa Suni aloitti työnsä Helenin energiaratkaisujen parissa Tampereella.

- Vastaanotto Tampereella on ollut oikein hyvä. Monelle tulee positiivisena yllätyksenä, että tarjoamme sähkösopimusten lisäksi lämmitykseen liittyviä palveluita, aurinkosähköjärjestelmiä ja sähköauton latauspisteitä.

Avaamalla toimiston Tampereelle Helen haluaa olla vahvemmin läsnä Pirkanmaalla ja palvella niin yrityksiä kuin taloyhtiöitä energiaratkaisuissa. Helenillä on energia-alalta yli satavuotinen kokemus, jonka tuomalla vahvalla asiantuntijuudella yritys pystyy tarjoamaan kokonaispakettina kaikki kiinteistöissä tarvittavat energiaratkaisut.

- Odotan asiakkaiden kanssa käytäviä keskusteluja energia-asioista ja parhaiden ratkaisujen löytämistä erilaisiin tarpeisiin. Olemme täällä asiakkaita varten, ja odotan kovasti pääseväni tapaamaan ihmisiä kasvokkain.

Kello lähenee viittä ja Lotta Sunin työpäivä on pulkassa. Illan suunnitelmissa on rentoutumista järvimaisemissa.

- Tampereella syntyneenä ja kasvaneena koen kuuluvani täällä joukkoon, Suni sanoo.

Lue lisää Helenistä ja ota yhteyttä Lotta Suniin >

Lue lisää aiheesta

Helen