Artikkeli / 20.6.2018

Miitta Sorvali – monipuolinen komedian tekijä

Tv-sarjojen, elokuvien ja näytelmien valopilkku on synnyinlahjanaan saanut huumorin taidon. Näyttelijä Miitta Sorvalin komiikka kumpuaa arjesta ja omasta itsestä.

Teksti: Tarja Västilä Kuvat: Roope Permanto

Nuorena on vitsa väännettävä. Ylioppilasteatterissa vuoden näytellyt lukiolainen pyrki ja pääsi Teatterikorkeakouluun. Urapolku sai suuntansa ja luokaton lukio jäi kesken.

”Aikaisemmin oli muitakin ammattihaaveita. Kun kävin teininä Kairossa, ajattelin, että minusta voisi tulla arkeologi: kaivamalla ja sutimalla löytäisi kaikenlaista mielenkiintoista. Haave karisi, kun tajusin työn vaativan pitkää pinnaa”, miettii Miitta Sorvali.

Näyttelijällä on takana jo 40 työvuotta. Vauhtia riittää eteenpäinkin.

”Töitä on enemmän kuin ikinä. Monipuolisuus auttaa työllistymisessä: näyttelen komediaa ja draamaa, lisäksi teen käsikirjoituksia ja laulukeikkoja. Ei tarvitse jäädä rooleja odottelemaan.”

Ihmisten edessä

Työsaldo on melkoinen: Sorvali on esiintynyt yli 50 tv-sarjassa ja elokuvassa. Kun päälle lasketaan teatteriroolit, radiotyöt ja ääniroolit, luku kivunnee sadan tuolle puolen. Näyttelijä myös keikkailee erilaisissa tapahtumissa.

Suurimman osan työurastaan Sorvali on ollut freelancer. Pisin kymmenen vuoden kiinnitys oli Helsingin kaupunginteatteriin.

”Oli turvallista olla välillä samassa paikassa. Teatterin lava on mieluinen estradi: elävän yleisön edessä näytteleminen on minulle hyvin rakasta.”

Sorvali nähdään syksylläkin teatterin lavalla. Kaikki äitini, kaikki tyttäreni pyörii jo viidettä vuotta ja itsenäinen jatko-osa, Kaikki mieheni, toista kauttaan. Esitykset kiertävät ympäri Suomea.

Miitan energiavinkki: Totut viileämpään kotiin yhtä hyvin kuin rasvattomaan maitoon.

Aistit avoimina

Komiikka on Sorvalille läheinen laji. Synnyinlahjana saatua huumorin taitoa kannattaa hyödyntää.

”Kun ei katso elämää ryppyotsaisesti, näkee myös kaiken absurdiuden. Havaintoja ympärillä hyörivästä elämästä voi tehdä missä vain: matkoilla maailmalla tai kahvilassa istuskellen. Reissaan myös oman pään sisällä ja tarkkailen itseäni, hymyilen omille jutuilleni ja sattumuksilleni.”

Näyttelijä myöntää olevansa mestari hukkaamaan tavaroita ja sotkemaan vaatteitaan. Jos tasaisella maalla on jokin kohouma, niin varmasti siihen kompastuu.

”Mielessäni syytän sitä nyppyä, joka ilmestyi tyhjästä tielleni. Höpötän myös paljon itsekseni, samalla selkeytän ajatuksiani. Suuntavaistoni on olematon: ensin pitää haahuilla löytääkseen perille. Omista pienistä sekoiluista syntyy oivaa huumoria.”

Miitta-tädin sylissä

Komediennen hulvattomia hahmoja ovat itseoppinut terapeutti Miitta Ala-Kapee Peenish-Gulligseen ja teatterineuvos Tellervo von Appelgren, jotka ovat riemastuttaneet tv-yleisöä.

Miitta-täti-sarjassa terapeutti hoiti vastaanotollaan julkisuuden henkilöitä. Sorvali kävi hahmonsa kanssa myös vankilassa ja vanhainkodissa. Sylihoito kruunasi kaiken.

”Vanki suli sylissä, silitin päätä ja lauloin, kuinka hyvä poika hän on. Olin kuin Mathilda Wrede, vankien ja vähäosaisten auttaja.”

Vanhuksetkin pääsivät paijattaviksi. Sorvali huomasi, että läheisyydelle oli tarvetta.

”Ulospäin se saattoi näyttää vain hassuttelulta, mutta kyllä siinä oli syvempi ajatus taustalla.”

Tellervo von Appelgrenin juuret yltävät lapsuuteen: Miitta ja serkkunsa pelleilivät puhuen samalla lailla kuin Tellervo, porvarisrouvamaisesti ässiä suhauttaen.

Samaa omintakeisuutta löytyy asiakaspalvelija Helena Aurinkoisesta, jota Sorvali näyttelee Helenin mainoksissa. Energia-asioiden ohessa voi puhua vaikka kuumista aalloista tai sopia tärskyt.

Miitta Sorvali

Monipuolinen näyttelijä esiintyy erityisen mielellään elävän yleisön edessä.

Lamputtava sisustaja

Sorvalit asustelevat omakotitalossa Pohjois-Helsingissä. Talo lämpiää sähköllä, mutta kasvihuoneen yövalot syttyvät aurinkokennojen avulla.

”Käyn yöllä katsomassa valoja, ne ovat niin kauniit! Kasvihuone on ollut monivuotinen haaveeni, joka toteutui keväällä. Herään aikaisin, menen sinne haistelemaan tuoksuja, nyppimään ja kastelemaan kasveja, istumaan hiljaa itsekseni. Vapauden tunne valtaa.”

Sorvali toteaa olevansa tunnelmaihminen, kynttilöiden polttelija ja lamputtaja.

”Rakastan valaisimia muun sisustamisen ohella. Mies on energiansäästäjä, minä sytyttelen valoja. Tosin hän on kilttiintynyt, eikä enää sammuta kaikkia lamppuja. Pihavaloista hän ei anna periksi, meillä annetaan viisaasti pimeyden tulla.”

Myönnytyksiä on kuitenkin tehty: yläkerran huoneet ja kuisti pidetään viileinä, jos niitä ei käytetä. Vilua valittaville vieraille annetaan villasukat jalkaan. Sorvalin mukaan viileämpään siirtyminen on ollut kuin kevytmaidon vaihtaminen rasvattomaan. Ensin kauhistelee, sitten tottuu.

Lapissa pariskunnalla on maalaistalo, jossa naapurit pistävät patterit ja tervetulovalot päälle ennen kotoväen saapumista.

Kun kasvihuonehaave on jo toteutunut, Sorvali jatkaa muiden kauniiden asioiden parissa: kirpputoreilta, huutokaupoista ja antiikkimessuilta voi tehdä löytöjä.

”Olen loputon laittamaan kotia ja kauneutta.”

Elämä on mallillaan, töitä riittää ja perheessä on kaikki hyvin.

”Puoliso on paras kannustaja, kriitikko ja tukija. On myös ihanaa olla isoäiti: tyttärentytär ja pojanpoika ovat elämän suuria lahjoja. Jos vielä jotain tahtoisin, niin toivoisin säilyttäväni iloisuuden, ihmettelyn ja kiitollisuuden.”

Kuka?

Näyttelijä Miitta Sorvali, 62, tunnetaan lukuisista rooleistaan tv-sarjoissa, teatterissa ja elokuvissa. Hän on naimisissa näyttelijä Kari Sorvalin kanssa, ja hänellä on kaksi aikuista lasta sekä kaksi lastenlasta. Harrastuksiin kuuluvat sisustaminen, puutarhanhoito, matkustelu ja laiskottelu.

  • 1956: Nortian perheen seitsemäs tytär syntyy Kiteellä.
  • 1961: Perhe muuttaa Lahteen. Kerrostalot tuntuvat hienoilta. Miitta pimputtaa naapurien ovikelloja nähdäkseen Tohtori Ben Casey -tv-sarjaa.
  • 1966: Ensimmäinen energiateko. Miitta on lapsenvahtina ja karkkihimo iskee. Kioski on kaukana, joten Miitta päättää tehdä tynnyristä resiinan. Kun se ei onnistu, lapsikolmikko liftaa kioskille.
  • 1978: Teatterikorkeakoulusta valmistunut Miitta avioituu näyttelijä Kari Sorvalin kanssa.
  • 1978−79: Ensi kertaa ammattinäyttelijänä Jyväskylän teatterissa: Miitta pistää taskuunsa sipulia, jotta hautajaiskohtauksessa tulisivat aidot kyyneleet.
  • 1993−96: Puhtaat valkeat lakanat -tv-sarjassa Miitta näyttelee perheenäiti Maire Raikasta.
  • 2009: Miitta-täti nappaa Venla-palkinnon paras talkshow -kategoriassa.
  • 2010: Tilaustyönä ilmestyy Miitta-tädin terapiakirja (Helsinki-kirjat). Kirjastossa se luokitellaan huumoriin, hoitomenetelmiin ja henkiseen hyvinvointiin.
  • 2018: Kesällä kuvataan Pamela Tolan ohjaamaa elokuvaa, jossa Miitta näyttelee parinvaihtopäiviä järjestävää kartanonrouvaa.
  • 2018: Syksyllä jatkuvat teatteriesitykset Kaikki äitini, kaikki tyttäreni sekä Kaikki mieheni.

Lue lisää aiheesta

Fiksu energiankäyttö