Artikkeli / 1.2.2018

Sopiva kodinkone helpottaa arkea

Kodinkone kannattaa valita käyttötarkoituksen mukaan. Markkinoilta löytyy valtava määrä erityisominaisuuksilla varustettuja kodinkoneita, ja yhä useamman laitteen saa yhdistettyä nettiin.

Teksti: Pi Mäkilä Kuvat: Martti Järvi

Monen kuluttajan päätä huimaa kodinkonekaupoilla. Erilaisia uutuustuotteita ja malleja on niin paljon, että perässä pysyminen voi tuntua vaikealta. BSH Kodinkoneiden markkinointipäällikkö Kristiina Pakarinen kertoo, että tällä hetkellä uusin ja suurin trendi kodin­koneissa on se, että laitteet voi yhdistää myös internetiin.

”Näiden laitteiden periaatteena on se, että käyttäjä lataa laitteeseen kuuluvan sovelluksen ilmaiseksi sovelluskaupasta. Tämän jälkeen hän voi seurata laitteen toimintaa puhelimen, tabletin tai tietokoneen avulla tai jopa ohjata laitetta etänä.”

Sovellusten tehtävänä on helpottaa koneen ohjelmien hallintaa ja antaa tietoa, jos koneessa on jokin vika.

”Jos esimerkiksi pyykinpesukoneen käyttäjä unohtaa avata vesihanan, ­sovellus­ kertoo siitä käyttäjälle. Samaan ­tapaan sovellus ilmoittaa, kun pesu­ohjelma on valmis.”

Uutuusominaisuudet toimivat ennen kaikkea arjen helpottajina.

”Periaatteessa uunin voi käynnistää jo matkalla töistä kotiin, ja kauppareissulla voi tarkistaa reaali­aikaisesti, miltä jääkaapissa näyttää”, Pakarinen kertoo.

Electroluxin markkinointijohtaja Arto Arhipoff uskoo, että sovellusten kysyntä kasvaa hiljalleen samalla, kun kuluttajat tottuvat käyttämään niitä.

”Sovelluksetkin paranevat ajan kanssa. Jatkossa ne tarjoavat käyttäjälle paljon muutakin apua kuin pelkkää kauko-ohjausta”, Arhipoff sanoo.

Yhä useampi haluaa panostaa  keittiön sisustukseen. Yleisilme  pysyy siistinä ja miellyttää vaativampaakin kokkia, kun kodinkoneet integroidaan kalusteisiin. Etualalla näkyvä induktiotaso tunnistaa keittoastian koon ja muodon. Taustalla Siemens iQ700-sarjan mikroaaltouunin ja uunin yhdistelmä.

Yhä useampi haluaa panostaa keittiön sisustukseen. Yleisilme pysyy siistinä ja miellyttää vaativampaakin kokkia, kun kodinkoneet integroidaan kalusteisiin. Etualalla näkyvä induktiotaso tunnistaa keittoastian koon ja muodon. Taustalla Siemens iQ700-sarjan mikroaaltouunin ja uunin yhdistelmä.

Keittiöstä olohuoneen jatke

Myös keittiön sisustus vaikuttaa kodinkoneiden ominaisuuksiin. Kristiina Pakarinen huomauttaa, että muotoiluun panostetaan, ja yhä useampi haluaa sisustaa keittiönsä olohuoneen omaiseksi.

”Keittiöstä halutaan nyt olotila, jossa vietetään muutenkin aikaa. Sen takia aiempaa useammat kodinkoneet halutaan integroida kalusteisiin. Osa laitteista osaa myös kommunikoida keskenään, eli kun keittotaso laitetaan päälle, liesituuletin osaa käynnistyä automaattisesti.”

Koneisiin ja kalusteisiin halutaan ylipäätään panostaa aiempaa enemmän. Se näkyy muun muassa tuotteiden sijoittelussa.

”Jääkaappi piiloutuu helposti kalusteiden taakse ja asianpesukonekin halutaan piiloon. Tämä ilmiö on ollut pinnalla jo pitkään, mutta kiinnostus kalusteiden integrointia kohtaan kasvaa yhä.”

Myös liesituuletin voidaan ­integroida.

”Varsinkin silloin, kun keittiöön rakennetaan saareke, liesituuletinta ei enää haluta saarekkeen yläpuolelle dominoimaan näkymää. Se voidaan integroida joko keitto- tai työtasoon tai kattoon. Tällöin liesituuletin toimii enemmänkin sisustuselementtinä, joka säästää tilaa ja avartaa keittiön yleisilmettä”, Pakarinen lisää.

Arto Arhipoffin mielestä suurin osa kodinkoneiden uusista ominaisuuksista ei ole vielä päätynyt suuren yleisön käyttöön.

”Se, että laitteisiin tulee uusia ominaisuuksia, mahdollistaa usein paremman lopputuloksen. Käyttöliittymän täytyy silti olla helppo ja ymmärrettävä.”

Sekä Arhipoff että Pakarinen kertovat, että kiinnostus ruoanlaittoa kohtaan on yksi syy keittiövälineiden monipuolistumiseen.

”Keittiössä halutaan tehdä entistä haasteellisempia ruokia, ja mallia otetaan huippuammattilaisilta saakka. Esimerkiksi yhdistelmäuunit, joissa on paiston lisäksi höyrytoiminto, ovat olleet markkinoilla pitkään ja niiden suosio kasvaa yhä. Induktioliedet alkavat olla jo monen keittiön vakiovaruste”, Arhipoff kertoo.

Yhdistelmäuuneissa on paiston lisäksi höyrytoiminto. Kun paistoon lisää höyryä, patongista saa rapeaa ja uuniruoat ovat mehukkaita sisältä ja rapeita pinnalta. Höyrytoimintoa voi käyttää myös pelkästään: silloin voi valmistaa ruokaa ilman rasvaa.

Pöytäastianpesukone voi ratkaisee pienen kodin tiskiongelmat, höyryllä raikastava kuivauskaappi puolestaan auttaa puhdistamaan hankalasti pestäviä tekstiilejä ja esineitä. Kuivaava pesukone pesee ja kuivaa vaatteet kerralla.

Pöytäastianpesukone voi ratkaisee pienen kodin tiskiongelmat, höyryllä raikastava kuivauskaappi puolestaan auttaa puhdistamaan hankalasti pestäviä tekstiilejä ja esineitä. Kuivaava pesukone pesee ja kuivaa vaatteet kerralla.

Käyttötarkoituksen mukaan

Mistä ihmeestä sitten tietää, millainen laite kannattaa ostaa? BSH Kodinkoneiden Pakarinen korostaa, että laitteen sopivuus riippuu käyttötarkoituksesta ja vaihtelee eri laitteiden mukaan.

”Esimerkiksi pyykinpesukonetta hankkiessa on hyvä pohtia, riittääkö pelkkä pesukone vai tarvitaanko mukaan kuivausominaisuus tai kuivaus­rumpu. Useimmissa kerrostalo­asunnoissa ei ole välttämättä paljon kuivaustilaa, joten pyykit kuivaava pesukone säästää kuivausrummun tai pyykinkuivaustelineen viemän tilan.”

Astianpesukonetta hankittaessa Pakarinen kehottaa lähtemään kaupoille muutaman suosikkiastian kanssa.

”Kaupassa voi hyvin kokeilla, miten astiat sopivat koreihin. Jos kotoa löytyy vaikka paljon jalkalaseja, on hyvä selvittää etukäteen, että niille löytyy paikka astianpesukoneen koreissa. Astianpesukonetta hankittaessa on syytä kiinnittää huomiota myös kuivaustulokseen sekä äänitasoon erityisesti silloin, kun kone asennetaan avokeittiöön.”

Myös energiamerkintä on syytä huomioida.

”Mitä enemmän laitetta käyttää, sen enemmän se vaikuttaa. Merkittävin energiansäästö syntyy silloin, kun energiamerkinnästä ei pihistele kylmälaitteiden hankinnassa, sillä kylmälaitteet ovat koko ajan päällä.”

Arto Arhipoff neuvoo pohtimaan koneen käyttötarkoitusta.

”Jos keittiössä ei juuri kokata, esimerkiksi yhdistelmäuunin hankkiminen on luultavasti turhaa. Vaativan kotikokin kannattaa keskustella asiantuntijan kanssa eri tuotteiden tarjoamista mahdollisuuksista.”

Muista huolto

Monelle kuluttajalle aiheutuu harmaita hiuksia, kun kodinkone rikkoutuu vain vähän takuuajan umpeutumisen jälkeen. Syy ei aina ole laitteessa. Sekä Kristiina Pakarinen että Arto Arhipoff korostavat, että valmistajan vastuu laitteen toimivuudesta ulottuu takuuajan yli.

”Rikkoutuminen takuuajan jälkeen on eräänlaista kaupunkilegendaa. Kaikkiin teknisiin laitteisiin voi tulla vika, ja on täysin normaalia, että esimerkiksi autoja huolletaan. Samalla tavalla myös astianpesukonetta ja jääkaappia täytyy muistaa huoltaa. Laitteesta huolehtiminen pidentää sen käyttöikää”, Arhipoff sanoo.

Kristiina Pakarinen huomauttaa, että valmistajan tuotevastuun toteutuminen edellyttää sitä, että tuotetta on käytetty oikein.

”Esimerkiksi pesukone kestää noin kymmenen vuotta, mutta kestoikään vaikuttavat aina koneen käyttötavat. Kun pyykinpesukoneella pestään useita koneellisia päivittäin, sen käyttö on jo verrattavissa suurtalous­käyttöön, mikä vaikuttaa koneen kestoikään. Usein ongelmat aiheutuvat kuitenkin siitä, että konetta ei hoideta. Esimerkiksi pesuainelokerot, kauluskumi ja rumpu on hyvä puhdistaa säännöllisesti.”

Kodinkonehuolto V. ja Y. Toivasen Veli Toivanen tunnistaa ilmiön.

”Moni unohtaa huoltaa konetta. Tänä päivänä uusi laite ostetaan usein heti, vaikka syy laitteen toimimattomuudelle johtuisi siitä, että pumpussa tai viemärissä on tukos.”

Toivanen huomauttaa, että pesukone tulisi pestä vähintään kerran vuodessa 95-asteisella vedellä ilman pyykkiä.

”Lähes kiehuva vesi poistaa koneesta rasvat ja saostumat ja estää tukoksien syntymisen. Lisäksi pyykin­pesukoneen nukkasihti kannattaa puhdistaa ja tarkastaa säännöllisesti.”

Astianpesukoneet eivät yleensä tarvitse ylimääräistä kuumaa pesua, sillä astioita pestään pääsääntöisesti hyvin kuumissa lämpötiloissa.

”Erilliset astianpesukoneiden puhdistusaineet ovat melko turhia. Niiden käytön sijaan pesukoneiden sihtien puhdistus on erittäin tärkeää, sillä koneiden tekniikka pitää sisällään herkkiä antureita. Sihtien tukkeutuminen estää näiden antureiden toiminnan”, Toivanen sanoo.

Kun koneeseen ilmestyy vika, paikalle kannattaa hälyttää korjaaja tutkimaan tilanne.

”Viat ovat usein pieniä ja helposti korjattavissa. Usein vika ei edes ole itse koneessa, vaan esimerkiksi poistoletkussa.”

Huoltomiehen voi pyytää paikalle muutenkin.

”Monesti huoltomies pystyy päättelemään jo pelkästä laitteen pitämästä äänestä paljon. Yleisesti ottaen kaikki on kyllä korjattavissa, vaikka hyvin vanhojen laitteiden kohdalla kannattaa toki aina miettiä, kannattaako korjaus.”

Valitse  liesituuletin siten, että se sopii sisustukseen. Integroitu liesituuletin säästää tilaa.

Valitse liesituuletin siten, että se sopii sisustukseen. Integroitu liesituuletin säästää tilaa.

Laatuun panostaminen kannattaa

Veli Toivanen kehottaa pohtimaan koneen huoltoa jo ostotilanteessa.

”Sanonta siitä, ettei halvalla saa hyvää, pitää yleensä paikkansa. Mitä kalliimpi ja painavampi kone on, sen kestävämpi se myös yleensä on. Esimerkiksi pyykinpesukoneen painosta pystyy jo päättelemään paljon, mistä materiaaleista ja miten laadukkaasti se on valmistettu”, Toivanen kertoo.

Myös Pakarinen ja Arhipoff korostavat materiaalin merkitystä. Materiaalin lisäksi laitteen sisältämällä tekniikalla on väliä, eikä sen määrä lisää rikkoutumisriskiä.

'”Päinvastoin. Tekniikka ei tee koneesta herkempää, vaan se voi auttaa konetta pysymään kunnossa. Tekniikka tunnistaa, jos esimerkiksi pyykki on jakaantunut pesukoneessa liian epätasaisesti eikä kone pysty linkoamaan turvallisesti. Toisin sanoen tekniikka pidentää koneen käyttöikää. Kone on tavallaan käyttäjäänsä älykkäämpi”, Kristiina Pakarinen sanoo.

Muista nämä kodinkonekaupoilla

  • Mieti, mihin tarkoitukseen olet hankkimassa laitetta. Kerrostalossa asuva sinkku ei ehkä tarvitse samanlaista pyykinpesu­konetta kuin suuressa talossa asuva perhe. Jos vaatteille ei esimerkiksi riitä kuivaustilaa, panosta pyykit kuivaavaan pesu­koneeseen.
  • Muista tutustua eri laitteiden energia­luokituksiin. Energiamerkintä antaa ostotilanteessa vertailukelpoista tietoa. Varsinkin paljon ja pitkäjaksoisesti käytössä olevien laitteiden, kuten jääkaapin ja pakastimen, energiankulutukseen on syytä suhtautua vakavasti.
  • Älä unohda huoltoa. Muista huoltopesut ja pidä koneet siisteinä. Jos laite ei toimi normaalisti, kutsu korjaaja arvioimaan tilanne.

Lue lisää aiheesta

Fiksu energiankäyttö