Artikkeli / 19.12.2016

Koti ja koneet säihkyväksi – pienellä energialla

Kevään kirkkaudessa kodin pinnoilta silmiin saattaa osua pölypallero jos toinenkin. Niitä ei pimeään vuodenaikaan tule edes huomanneeksi. Kevätaurinko on armoton, mutta ei hätää. Onneksi kaikkea ei tarvitse tehdä kerralla.
Teksti: Sari Loukasmäki

Pientä puunausta päivittäin

Helpoimmalla pääsee ja energiaa säästyy, kun huolehtii kodin siisteydestä päivittäin ja pyyhkii roiskeet tuoreeltaan. Vaikka asian tiedostaa, ei se aina arjessa kuitenkaan toteudu. Kevään siivouksissa toinen etenee nurkka viikossa -taktiikalla ja toinen puunaa kaiken kuntoon yhdessä viikossa.  Olipa taktiikka mikä tahansa, tarkoituksenmukaiset ja ergonomiset välineet ja työtavat tekevät siivouksesta mukavampaa ja joutuisampaa. Ekologiset puhdistusaineet säästävät luontoa.  Kodinkoneiden säännöllinen hoito pidentää niiden käyttöikää.

Keittotaso ja uuni siistinä

Keittotaso kannattaa pyyhkäistä jokaisen käytön jälkeen. Tuoreet tahrat puhdistuvat keittotasolta helposti miedon astianpesuliuoksen ja liinan avulla. Käytä mikrokuituliinaa keraamiselle tasolle, niin vältyt pisarajäljiltä. Keittotasolle syntyy ajanoloon myös pinttymiä, joiden puhdistamiseen tarvitaan järeämpiä aseita. Keraamiselle keittotasolle on olemassa puhdistusaineita sekä metallikaavin, jolla voi poistaa pintaan tiukemmin kiinnipalaneen lian. Valurautalevyjä karhuvillalla hangatessa kannattaa varoa emaloinnin naarmuttumista.

Uunin puhdistamista helpottavat irrotettavat pellin kannattimet ja luukku sekä alas taittuva grillivastus. Uunin sisäpinnoille pinttyneen lian puhdistuksessa liottaminen ja aika auttavat. Uunipellit, ritilät ja pellinkannattimet voi pestä astianpesukoneessa. Uunissa itsessään voi myös olla puhdistusta helpottavia ominaisuuksia. Katalyysiemalointi hapettaa rasvalian uunin käytön aikana yli 225 C lämpötilassa. Uunin pyrolyyttinen puhdistusohjelma polttaa lian tuhkaksi 500 C asteen lämpötilassa ja ohjelman loputtua puhdistajan tehtäväksi jää pyyhkiä tuhka uunin pinnoilta.

Liesituulettimen puhdistus unohtuu helposti

Liesituulettimen puhdistukseen havahtuu usein vasta kun huomaa kärynpoistokyvyn heikenneen tai kun rasvasuodattimesta tippuu keittotasolle epämääräistä rasvatöhnää. Liesituulettimen säännöllinen puhdistus on kuitenkin tärkeää, sillä tehokaskaan liesituuletin ei likaisena toimi kunnolla ja voi aiheuttaa jopa tulipalon riskin.

Liesituulettimia on erilasia; huonetilaan palauttavia tai suoraan hormiin liitettyjä.  Lieden yläpuolella voi olla myös asunnon ilmanvaihtoon liitetty liesikupu. Tyypillisesti kaikissa on irrotettava rasvasuodatin, joka useimmiten voidaan pestä astianpesukoneessa. Rasvasuodattimien pesuun kannattaa valita tehopesuohjelma. Huonetilaan palauttavissa malleissa on lisäksi joko vaihdettava tai pestävä aktiivihiilisuodatin. Käyttöohjeesta löytyy valmistajan suositus suodattimen vaihtovälistä ja pesuohjeista. Kun muistaa pyyhkiä liesituulettimen ulkopinnat usein ja säännöllisesti, pääsee helpommalla eikä rasva pinty pinnoille.

Pesukoneetkin kaipaavat pesua

Pyykinpesukoneisiin kertyvien, hajua aiheuttavien saostumien muodostumista voi ehkäistä käyttämällä korkean lämpötilan ohjelmia ja välttämällä zeoliittipitoisten pesujauheiden käyttöä. Saostumat kannattaa poistaa pari kertaa vuodessa sitruunahapolla, jota saa apteekista. Annostele 100 g sitruunahappoa pesuainelokeroon. Pese tyhjä kone korkean lämpötilan (90 – 95 °C) ohjelmalla. Pesu- ja huuhteluainekotelo, täyttöaukon kumikaulus, roskaloukku tai nukkasihti ja vesiliitännän tulovesisihti on hyvä puhdistaa säännöllisesti käyttöohjeen mukaan. Jos pesurummussa on tarkastusluukku, sen kautta voi poistaa pesualtaaseen joutuneet esineet. Jätä aina käytön jälkeen luukku auki, että kone pääsee kuivumaan.

Myös astianpesukoneen puhdistuspesu sitruunahapolla on aika ajoin paikallaan. Astianpesukoneelle riittää 2-3 rkl sitruunahappoa ja mahdollisimman kuuma pesuohjelma. Ohjelma kannattaa keskeyttää ennen kuivausta, etteivät saostumat kiinnity takaisin pinnoille ja ajaa tyhjällä koneella vielä sama ohjelma käyttäen konepesuainetta. Luukku ja tiivisteet on hyvä pyyhkiä säännöllisesti.

Helenistä saat neuvoja energiatehokkaaseen arkeen vuoden ympäri!

Tervetuloa 7.4. Koti ja koneet säihkyväksi – asiakasiltapäivään!

Lue lisää aiheesta

Fiksu energiankäyttö