Vinkit

Kasviksilla kestävämmin - Herkkuja loppuvuoden juhlahetkiin

  • 18.11.2019

Kasvisten käytön lisääminen ja ainakin osan eläinperäisistä ruoka- ja raaka-aineista korvaaminen kasvikunnan tuotteilla kannattaa. Kasvikunnan tuotteet edistävät hyvää terveyttä, ja pienentävät monien kansansairauksien riskiä.

Kasvisten lisääminen ruokavalioon

  • Punaista lihaa ja lihavalmisteita ruokavaliossa vähentämällä pienennetään riskiä sairastua esimerkiksi tyypin 2 diabetekseen, joihinkin syöpätyyppeihin, sekä sepelvaltimotautiin. Myös ravinnon aiheuttama hiilijalanjälki pienenee, kun erityisesti naudanlihan käyttöä vähennetään.
  • Kasvikunnan tuotteita suosittaessa tulee muistaa turvata riittävä ravintoaineiden (erityisesti proteiinin ja eri aminohappojen) saanti. Hyviä kasviproteiinin lähteitä ovat esimerkiksi pavut, linssit, siemenet, pähkinät ja täysjyvävilja. Kaikki välttämättömät aminohapot löytyvät muun muassa kikherneistä, kvinoasta ja soijasta.
  • Paikallisen satokauden kasviksia suosimalla voidaan parhaiten tukea paikallisuutta, sekä pitää ruoan kuljetuksesta aiheutunut hiilijalanjälki mahdollisimman pienenä.

Piristävä vihershotti

50 g lehtikaalia
1 omena
1/3 kurkkua
1 cm inkivääriä
1 lime

  1. Huuhtele kasvikset. Revi lehtikaalin lehdet tehosekoittimen kulhoon.
  2. Paloittele omena, kurkku ja kuorittu inkivääri. Kuori lime terävällä veitsellä hedelmälihaa myöten. Lisää ainekset lehtikaalin joukkoon. Soseuta tehosekoittimella täydellä teholla. Lisää vettä tarvittaessa, jotta saat juotavan seoksen.

Vinkki! Kokeile korvata lehtikaali pinaatilla tai inkivääri appelsiininkuoriraasteella.

Paahdettu punajuuri-kvinoasalaatti ja karpalo-vinaigrette

Paahdetut punajuuret:
3 nyrkin kokoista punajuurta
1 rkl oliiviöljyä
1-2 valkosipulinkynttä
1 tl kuivattua rosmariinia
½ tl suolaa
ripaus mustapippuria

Lisäksi:
2 dl kvinoaa
3 porkkanaa
250 g lehtikaalia, tuoretta pinaattia

  1. Kuori ja pilko punajuuret 4 osaan. Viipaloi ne vajaan ½ cm viipaleiksi. Levitä pellille. Sekoita oliiviöljyyn valkosipulin kynsi, kuivattua timjami, suola ja mustapippuri sauvasekoitinta apuna käyttäen. Levitä öljy punajuurien päälle ja paahda 200 asteessa keskitasolla 20 – 30 minuuttia, kunnes punajuuret ovat pehmeitä.
  2. Samalla kun punajuuret ovat uunissa, huuhtele ja valuta kvinoa. Keitä huuhdeltu kvinoa kypsäksi ja mausta kevyesti suolalla. Raasta porkkanat karkeaksi raasteeksi.
  3. Sekoita punajuuret, kvinoa ja porkkana suuressa kulhossa. Lisää kastike ja anna vetäytyä jääkaapissa vähintään tunnin ajan. Voit tehdä salaatin myös edellisenä iltana valmiiksi.
  4. Huuhtele pinaatti ja lisää salaattiin juuri ennen tarjoilua.

Vinkki! Kvinoan voi korvata esimerkiksi couscousilla tai kotimaisella ohralla.

Karpalo-vinaigrette

2 rkl karpalotäysmehua
½ rkl omenaviinietikkaa
2 rkl juoksevaa hunajaa
3 rkl oliiviöljyä ripaus suolaa mustapippuria myllystä 

  1. Sekoita karpalomehu, oliiviöljy, hunaja kulhossa.
  2. Lisää oliiviöljy ohuena nauhana samalla kierrevatkaimella sekoittaen.
  3. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Lisää salaattiin.

Vinkki! Korvaa karpalotäysmehu parilla ruokalusikalla karpalosurvosta.

Maa-artisokkakeitto & omenasalsa

500 g maa-artisokkia
2-3 jauhoista perunaa
1 rkl voita
½ tl suolaa
ripaus mustapippuria
4 dl vettä
1 dl kuohukermaa

  1. Huuhtele ja kuori maa-artisokat ja perunat. Kuutioi ne. Kuullota juureksia voin kanssa kattilassa. Mausta suolalla ja pippurilla.
  2. Lisää vesi ja keitä kannen alla 10-15 minuuttia, kunnes juurekset ovat kypsiä.
  3. Nosta kattila pois liedeltä ja siivilöi keitinvesi erilliseen kulhoon.
  4. Soseuta juurekset sauvasekoittimen avulla kattilassa.
  5. Lisää kerma ja keitinvettä tarpeen mukaan. Kuumenna kiehuvaksi. Tarkista maku.

Vinkki! Maa-artisokat tummuvat herkästi. Ellet käytä maa-artisokkia heti, pane ne kylmään, mielellään sitruunalla maustettuun veteen, tummumisen estämiseksi.

Omenasalsa

2 hapanta omenaa
1 punasipuli
2 rkl oliiviöljyä
2 tl valkoviinietikkaa
ripaus suolaa
ripaus mustapippuria
tuoretta timjamia

  1. Kuori omenat ja sipuli. Silppua sipuli ja paloittele omena pieniksi kuutioiksi terävällä veitsellä.
  2. Sekoita kaikki aineet keskenään ja mausta.

Porkkanapataleipä

1 porkkana (noin 100 g)
3 dl hiivaleipäjauhoja
4 dl vehnäjauhoja
1½ tl suolaa
½ tl kuivahiivaa
3½ dl vettä
2 rkl auringonkukansiemeniä

  1. Kuori ja raasta porkkana. Sekoita yleiskoneessa taikinakoukkujen avulla kuivat aineet ja lisää joukkoon lopuksi porkkanaraaste. Lisää lämmin (42-asteinen) vesi ja sekoita taikinaksi. Vältä vaivaamista.
  2. Peitä kulho tuorekelmulla ja anna taikinan kohota huoneenlämmössä 12–24 tuntia. Pidempi kohotusaika antaa leivälle makua.
  3. Kumoa taikina jauhotetulle pöydälle ja kääntele jauhotetuin käsin leiväksi. Peitä leipä liinalla. Anna kohota 30 minuuttia.
  4. Laita uuni lämpiämään 225 asteeseen ja pane valurautapata kannella kylmään uuniin. Ota tulikuuma pata uunista. Öljyä pata pullasudilla ja siirrä leipä pataan, tee pintaan viillot terävällä veitsellä ja ripota päälle auringonkukansiemeniä sekä halutessasi vähän hiivaleipäjauhoja.
  5. Pane kansi padan päälle, nosta pata uuniin ja paista leipää 30 minuuttia. Ota sitten kansi pois ja jatka paistamista vielä 15 minuuttia. Nosta pata uunista ja kumoa leipä pöydälle.

Vinkki! Korvaa porkkana pähkinöillä, siemenillä, kuivatuilla karpaloilla tai vaikka kuivatuilla sienillä makusi mukaan.

Paahdettu palsternakkalevite

400 g palsternakkaa
1 rkl rypsiöljyä
ripaus suolaa ja rouhittua mustapippuria
½ dl vettä
100 g maustamatonta tuorejuustoa

  1. Kuori ja leikkaa palsternakka ohuiksi viipaleiksi. Levitä viipaleet uunipannulle, pirskota päälle öljyä ja mausta kevyesti. Paahda uunissa 225 asteessa 20 minuuttia tai kunnes viipaleet tuntuvat pehmeiltä.
  2. Soseuta monitoimikoneessa veden kanssa ja jäähdytä seos. Sekoita palsternakkasose tuorejuuston kanssa tasaiseksi tahnaksi.

Vinkki! Palsternakka on pähkinäinen ja makea porkkanan sukulainen, joka sopii raakana raasteisiin ja salaatteihin sekä kypsennettynä keittoihin, patoihin, kasvispihveihin ja suolaisiin piirakoihin.

Pitkään haudutettu nyhtökaurapata

100 g hillosipuleita
1 iso sipuli
3-4 isoa porkkanaa
3-4 sellerin vartta
300 g lanttua
öljyä paistamiseen
tuoretta timjamia
tuoretta rosmariinia
7-9 dl kasvislientä
2dl tumma olutta (stout tai portteri)
suolaa ja pippuria
2 pkt (480 g) nyhtökauraa (tomaatti tai orginal)

  1. Kuori ja kuutioi sipuli, porkkana, lanttu ja sellerin varret. Porkkanoista ja lantuista kannattaa tehdä aika pieniä, 1-2cm paloja.
  2. Kuumenna pannun pohjalla öljyä ja lisää ensimmäisenä hillosipuli ja sipuli pannulle.
  3. Kun sipulit ovat kuullottuneet hetken, lisää porkkanan, lantun ja sellerin palat. Nypi joukkoon kourallinen tuoretta timjamia ja rosmariinia.
  4. Paista seosta n. 10 minuuttia pannulla ja siirrä sen jälkeen juurekset uuninkestävään pataan. Mausta suolalla ja pippurilla. Valmista noin litra kasvislientä. Kuumenna uuni 190 asteeseen.
  5. Lisää pataan olut ja kasvislientä niin paljon, että juurekset juuri ja juuri peittyvät. Jätä loput kasvisliemestä odottamaan. Peitä pata kannella.
  6. Anna padan paistua uunissa tunnin ajan. Ota pata tunnin jälkeen uunista ja lisää nyhtökaura kasvisten joukkoon. Lisää tarvittaessa kasvislientä, mutta tässä vaiheessa kasvisten ei tarvitse enää peittyä kokonaan nesteellä. Paista uunissa noin puoli tuntia.

Kukkakaalipyree

1 kg kukkakaalia
100 g tuorejuustoa
25 g voita
suolaa

  1. Keitä kukkakaalit vähässä vedessä kypsäksi. Nosta kattila pois liedeltä ja siivilöi keitinvesi erilliseen kulhoon.
  2. Lisää kattilaan tuorejuusto ja voi. Soseuta sauvasekoittimella tasaiseksi. Lisää tarvittaessa keitinlientä ja mausta suolalla.

Kurpitsakakkuruudut kinuskikuorutteella

½ myskikurpitsa (n. 500 g)
1 tl oliiviöljyä
3 munaa
1½ dl sokeria
1½ dl fariinisokeria
1½ dl rypsiöljyä
3½ dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 tl ruokasoodaa
1tl kanelia
1 tl kardemummaa
1 tl inkivääriä
1 tl pomeranssinkuorta

  1. Kuori ja pilko kurpitsa. Paahda kevyesti öljyttyjä kurpitsapaloja uunissa 200 asteessa noin 30 minuuttia tai kunnes kurpitsa on pehmeää. Soseuta kurpitsat sauvasekoittimella.
  2. Vaahdota munat ja sokeri. Lisää vaahdon joukkoon öljy ja kurpitsasose.
  3. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinan joukkoon. 
  4. Rouhi pähkinät ja lisää taikinaan.
  5. Kaada taikina leivinpaperin päälle uunipellille.
  6. Paista 175 asteessa noin 50 minuuttia. Kokeile kypsyys puutikulla.

Kinuskikuorrute

200 g maustamatonta tuorejuustoa
200 g voita
1 dl karamellisoitua kondensoitua maitoa (dulche de leche)
½ dl hasselpähkinöitä

  1. Vaahdota huoneenlämpöinen voi kuohkeaksi ja vaaleaksi. Lisää huoneenlämpöinen tuorejuusto voin joukkoon, sekoita kevyesti. Lisää lopuksi karamellisoitu kondensoitu maito ja sekoita.
  2. Rouhi pähkinät. Koristele kakku kuorrutteella ja rouhituilla pähkinöillä.

Vinkki! Jos olet kuorrutteiden ystävä tuplaa kinuskikuorrutteen ohje!