Artikkeli / 19.12.2016

Helppoa olla ekologinen – Tee Lämpölupaus

Energia-alan murros vetää suomalaiset aktiivisiksi energian käyttäjiksi. Jokainen voi vaikuttaa omilla teoillaan siihen, että energiantuotannon hiilidioksidipäästöjen väheneminen jatkuu. Lämpölupaus on hyvä keino vaikuttaa.
Teksti: Kati Särkelä Kuvat: IStock, Arto Wiikari

Kuluttajien ja energiayhtiöiden yhteinen tahto on, että tulevaisuudessa energia tuotetaan yhä enemmän uusiutuvalla energialla eli biopolttoaineilla sekä aurinko-, tuuli- ja vesivoimalla. Energia-ala on suuren murroksen kynnyksellä. Tai oikeastaan muutos on jo kovassa vauhdissa.

Uusiutuvan energian määrän kasvaessa energian kokonaistuotannon periaate muuttuu, kun säätöresursseja tarvitaan enemmän. Apuun tulevat esimerkiksi suuren luokan sähkövarastot, yhtä tällaista Helen parhaillaan testaa Helsingin Suvilahdessa. Lämpö- ja jäähdytysenergiassa Helenillä on myös mittavat varastot, joiden avulla tasataan kulutushuippuja.

”Haluamme auttaa suomalaisia tekemään sellaisia valintoja, että ekologisuus arjessa on helppoa.”

Vaikka viime talvena muutamina pakkaspäivinä yllettiinkin ennätyslukemiin sekä sähkön- että lämmöntuotannossa, energiapulasta ei Suomessa ole kärsitty. Sähköä on tarvittaessa tuotu naapurimaista, ja kaukolämmön tuotanto Helsingissä on riittänyt hyvin, kun lähes kaikki reservi on ollut käytössä.
Keskeisenä tekijänä tulevaisuuden energiamarkkinoilla on myös sen joustava käyttö. Siinä avainasemassa ovat teollisuus, yritykset sekä yksittäiset kuluttajat.

Valmiina talkoisiin

Suomalaisessa yhteiskunnassa ollaankin valmiita joustamaan. Pitkään jatkunut trendi on halu hillitä ilmastonmuutosta ja osallistua konkreettisiin tekoihin terveemmän maapallon puolesta. Ihmiset ovat kiinnostuneita energian alkuperästä ja kestävistä tuotantotavoista. Lentolippujen ohessa maksetaan ylimääräistä päästömaksua tai valitaan tuotteita, joilla on mahdollisimman pieni hiilijalanjälki.

Energia-alan murros tarkoittaa tuotantotapojen lisäksi digitalisaatiota ja esimerkiksi älykoteja. Kuluttajien mahdollisuus tehdä kestävämpiä valintoja myös energian käytössä kasvaa. Valinnoillaan kansalaiset voivat vaikuttaa jopa siihen, millaisia voimaloita energiayhtiöt rakentavat.

”Haluamme auttaa suomalaisia tekemään sellaisia valintoja, että ekologisuus arjessa on helppoa ja toteutuu kuin itsestään”, kehityspäällikkö Ossi Porri Heleniltä sanoo.

Enne-palvelu kerää ympäristöviisaat yhteen

Helenillä on energia-asioissa asiantuntemusta ja tietoa vaikka muille jakaa.
”Ja mehän myös haluamme jakaa sitä muille, kaikille Suomen energian käyttäjille. Energiankulutusta voidaan pienentää viisailla neuvoilla ja kullekin taloudelle sopivilla täsmävinkeillä. Eikä tarvitse olla energiainsinööri – me hoidamme sen roolin”, Porri hehkuttaa.

Enne-palvelu on energiatietoisten ihmisten yhteisö, jonka jäsenten pienillä teoilla saadaan aikaan suuria vaikutuksia. Yhteisö on avoin kaikille suomalaisille, Helenin asiakkuus ei ole rajana.

”Palveluun kuuluu esimerkiksi koko Suomen kattava kartta, josta näkee kuinka moni naapuri on myös mukana. On mukava tietää, että tekemisessä on yhteisvastuullista joukkovoimaa.”

Helenin kehityspäälliköt Minna Näsman ja Ossi Porri: ”Lämpölupaus on fiksu tapa vaikuttaa omaan sekä kiinteistön energialaskuun ja asumisen hiilijalanjäljen pienentämiseen.”

Helenin kehityspäälliköt Minna Näsman ja Ossi Porri: ”Lämpölupaus on fiksu tapa vaikuttaa omaan sekä kiinteistön energialaskuun ja asumisen hiilijalanjäljen pienentämiseen.”

Helen lähettää jäsenille yksilöityjä vinkkejä, joilla kukin voi vähentää omaa energiankulutustaan helposti ja vaivattomasti. Neuvojen ja tehostustoimien avulla pienenevät samanaikaisesti sekä energialasku että hiilijalanjälki – mukavaa!

”Helenillä on tietoa, miten erikokoiset ja erilaisissa elämäntilanteissa olevat perheet yleensä kuluttavat energiaa”, kehityspäällikkö Minna Näsman Heleniltä sanoo. ”Pystymme siis tarjoamaan juuri oikeanlaisia neuvoja kunkin kodin energiankäytön järkeistämiseksi.”

Enne-yhteisössä jäsenet pääsevät myös vaikuttamaan tulevaisuuden energiaratkaisuihin ja testaamaan niitä ensimmäisten joukossa. Helenin aiemmin konseptoimat aurinkovoimalan vuokrattavat nimikkopaneelit ovat yksi esimerkki askeleesta kohti fiksumpaa energiayhteiskuntaa.

Lämpölupaus tasaa tuotannon piikkejä

Lokakuussa Helen lanseerasi Lämpölupaus-kampanjan. Enne-palvelussa voi antaa julkisen Lämpölupauksen, kuten niin moni julkisuudenkin henkilö on jo tehnyt, Anna Puu, Maria Veitola ja Pekka Hyysalo etunenässä.

Lämpölupaaja lupaa vähentää asuntonsa lämmitystä muutaman kerran talven aikana. Näin yksittäiset ihmiset voivat suoraan vähentää lämmityksestä syntyviä päästöjä. Mitä vähemmän energiaa käytetään, sitä vähemmän sitä täytyy tuottaa.

”Lämmitykseen ja sähkönkäyttöön liittyy joskus rutiineja, jotka turhaan kuluttavat energiaa ilman mitään hyötyä”, Ossi Porri sanoo. ”Kaukolämmitetyn kerrostalokodin asukkaat esimerkiksi kärsivät kuumuudesta, eivätkä rohkene säätää patterien termostaatteja. Sen sijaan avataan ikkuna pakkaseen, ja silloinhan kaukolämpö lämmittää kaupungin puluja. Tiedon avulla saavutetaan lisämukavuutta asumiseen.”

Palvelusta voi myös jälkikäteen seurata, minkälainen vaikutus tavallisten kuluttajien toiminnalla on ollut energiantuotannon tasoittamisessa.

”Enne-palvelu tekee toimimisen ympäristön ja ilmaston hyväksi mahdollisimman helpoksi. Se, joka haluaa osallistua ilmastotalkoisiin, voi sen helposti tehdä Helenin neuvoja hyödyntäen.”

Tämä on Lämpölupaus

Energiankulutuksen kasvaessa säiden kylmetessä Lämpölupauksen tehnyt henkilö saa viestin, jossa asunnon lämmitystä pyydetään hetkeksi vähentämään. Kun vaikkapa 10000 ihmistä tekee tämän samanaikaisesti, vähenevät lämmityksestä syntyvät päästöt 10000 öljylitraa vastaavan määrän. Lämpölupaus on osa Helenin uutta Enne-palvelua. Se on maksuton ja siihen voivat osallistua kotitaloudet ympäri Suomea, lämmitystavasta tai asumismuodosta riippumatta. www.lämpölupaus.fi.

Tämä on Enne

Enne on täysin uusi energiatietoisten ihmisten yhteisö, jonka jäsenet pääsevät vaikuttamaan tulevaisuuden energiaratkaisuihin ja testaamaan niitä ensimmäisten joukossa. Enne on askel kohti fiksumpaa energiayhteiskuntaa. Sitä rakennetaan yhdessä asiakkaiden kanssa.

Lue lisää aiheesta

Lämpö Fiksu energiankäyttö