Kokemuksia / 19.12.2016

Kodin­koneita vesi­sähköllä

JR Kodintavaratalo valitsi vesisähkön. Valintaan vaikuttivat sekä hinta että ympäristöarvot.

Teksti: Marita Kokko Kuvat: Thinkstock

Perheyritys JR Kodintavaratalo käyttää toimipisteissään vesisähköä. Toimitusjohtaja Juha Anttalaisen valintaan vaikuttivat sekä hinta että ympäristöarvot.

JR Kodintavaratalon juuret ovat kaupankäynnissä markkinoilla ja kirpputoreilla. Kun kaupalle 90-luvun alussa haluttiin seinät ja katto, perustettiin ensimmäinen liike Karjaalle. Tavaratalo siirtyi sukupolvenvaihdoksen kautta isältä pojalle vuonna 2003. Juha Anttalaisen johdossa yritys on avannut liikkeet myös Inkooseen, Lohjalle ja Nummelaan.

Perheyritys työllistää 30 työntekijää. Se toimii suurten ketjujen ulkopuolella. Itsenäisyys antaa vapauden itse päättää, mitä myydään ja mihin hintaan. Anttalainen pitää itsenäisyyttä vahvuutena, sillä se suo mahdollisuuden kaupankäyntiin täysin asiakkaiden ehdoilla.

Yritys kilpailutti sähkösopimuksensa muutama vuosi sitten. Silloin Helen osoittautui edullisimmaksi.

”Hinta oli hyvä verrattuna muihin, ja ympäristöarvot tulivat riittävästi esiin. Kun hintaero on pieni suhteessa vähemmän ympäristöystävälliseen tuotantomuotoon, suosin mielelläni ympäristöarvoja. Jos hinta tuplaantuisi, joutuisin miettimään ratkaisua.”

Kun toimintaa pyörittää neljässä liikkeessä, kulut kasvavat mukana. ”Jos yhden myymälän energiasta maksaa muutaman kympin enemmän, se ei haittaa, mutta monen myymälän kanssa lasku moninkertaistuu. Jokaista kuluporrasta pitää miettiä hieman tarkemmin”, Anttalainen perustelee.

Ympäristöarvot ovat perheyrityksessä muutenkin tärkeitä. Ilmastointi- ja lämmityslaitteet huolletaan säännöllisesti. Talviaikaan estetään lämmön karkailua. Jätteiden käsittely  ja kierrätys ovat kunnossa.

Perusasioihin kuuluu myös, etteivät mitkään valot pala turhaan tai tehottomasti. Esimerkiksi pätkivät, energiaa kuluttavat loisteputket vaihdetaan välittömästi.

Julkaistu Helen B 2/2015

Lue lisää aiheesta

Fiksu energiankäyttö