Hae ajankohtaisia artikkeleita

Helen-konsernin osavuosikatsaus tammi-kesäkuu 2016

Helen uudisti strategiansa. Tavoitteena on kasvaa ja menestyä energia-alan murroksessa. Suuntana on entistä vahvemmin uudet, asiakaslähtöiset palvelut. Samalla kiinnitetään huomiota nykyisen liiketoiminnan kilpailukykyyn sekä oman toiminnan kehittämiseen ja tehostamiseen. Strategian mukaisesti Helen teki katsauskaudella merkittäviä investointipäätöksiä uusiutuvaan energiaan ja lämpöpumppuihin sekä otti käyttöön Suomen suurimman aurinkovoimalan ja Pohjoismaiden suurimman sähkövaraston.

09.08.2016

Lisää uusiutuvaa energiaa kumppaneiden avulla

Helen hakee uusia kumppaneita uusiutuvan energian paikallistuotantohankkeisiin. Valituille hankekumppaneille on luvassa rahallista tukea yhteensä 50 000 euroa.

25.07.2016

Aurinkopaneelit sopivat myös suojeltuun ympäristöön

Tuomarinkylän ratsastusmaneesit saavat nyt energiaa omista aurinkopaneeleista. Maneesien katolle on asennettu Helenin toimittama 30 paneelin aurinkosähköjärjestelmä.

04.07.2016

Katso myös


Helpoin tapa hankkia aurinkopaneelit

Ryhtymällä aurinkosähkön tuottajaksi säästät sähkölaskussa ja pienennät hiilijalanjäkeäsi.


Helen-lehti

Lue uusin Helen-lehti kätevästi verkossa silloin kun sinulle sopii.


Arjessa

Tarinoita maailman parhaasta kaupunkienergiasta - ja sen koskettamista ihmisistä.


Työmaat ja katkokset

Kehitämme kaukolämmön ja -jäähdytyksen verkkoa jatkuvasti paremmaksi. Tutustu näihin kohteisiin.


Datahub

Kaikki Suomen sähkönmyyjät ja sähkönsiirtoyhtiöt ottavat käyttöön lakisääteisen tiedonvaihtojärjestelmän Datahubin helmikuussa 2022.