Salkunhoitaja, Energiakauppa-yksikkö

TULE TEKEMÄÄN UUTTA ENERGIATULEVAISUUTTA

Me Helenissä kehitämme jatkuvasti puhtaampia ja ympäristöystävällisempiä tapoja tuottaa energiaa. Rakennamme uusia, asiakkaidemme tarpeisiin yhä paremmin sopivia palveluja. Uudet innovaatiot ovat osa arkeamme, ja ne syntyvät yhteistyössä asiakkaidemme kanssa. Liity joukkoomme. 

SALKUNHOITAJA, ENERGIAKAUPPA-YKSIKKÖ 

Monipuolinen työnkuvasi muodostuu hyödykejohdannaiskaupasta Nasdaq- ja ICE-pörsseissä sekä salkunhoitoon ja markkina-analyysiin liittyvistä tehtävistä. Osallistut yhdessä salkunhoitoryhmän kanssa tuotannon ja pienasiakassalkkujen hoitoon. Myös riskienhallintajärjestelmän käyttö tulee olemaan olennainen osa työtäsi. Työnkuva muotoillaan vahvuuksiesi mukaan ja sinulla onkin mahdollisuus päästä mukaan myös erilaisiin liiketoiminnon ja organisaatiotason projekteihin.

Helenillä työskennellään kehitysorientoituneessa ympäristössä, missä yhteistyötä tehdään monien eri tahojen kanssa. Toivomme sinusta meille liiketoimintalähtöistä, yhteistyötaitoista ja kehittymishaluista kollegaa. Tässä tehtävässä menestyy henkilö, jolla on sopivasti rohkeutta ja kyky tehdä nopeita ja itsenäisiä päätöksiä kaupankäynnissä. Onhan sinulla ylempi korkeakoulututkinto soveltuvalta alalta sekä sujuva suullinen ja kirjallinen englannin kielen taito? Sähkömarkkinan tunteminen on tehtävässä eduksesi.

Voit olla salkunhoitajan tehtävissä kokenut tai vasta urasi alkupuolella. Takaamme sinulle erinomaisen (n. 1 kk:n) perehdytyksen tehtäviin ja monipuolisen sekä mielenkiintoisen roolin. Työsuhde on määräaikainen (27.11.2019 - 9.10.2020). Kyseessä on äitiys- ja vanhempainvapaan sijaisuus.

Kiinnostuitko? Voit kysyä tehtävästä lisää Teemu Puintilalta (050 385 4979 / etunimi.sukunimi@helen.fi). Teemu on parhaiten tavoitettavissa puhelimitse pe 11.10.2019 klo 10 - 11.00 ja pe 18.10.2019 klo 10 - 11.00. Hakea voit sähköisellä hakemuksellamme, viimeistään 27.10.2019 mennessä. Arvostamme kovasti, jos liität video-cv:n osaksi hakemustasi. Toivottavasti kuulemme sinusta pian! 

Hakuaika alkaa
09.10.2019 17.00
Hakuaika päättyy
27.10.2019 23.59

Lisätietoja työpaikasta

Tehtävätyyppi
Asiantuntijatehtävä
Yritys
Helen Oy
Työsuhteen muoto
Määräaikainen
Paikkoja avoinna
1
Jaa: