Varastotyöntekijä

TULE TEKEMÄÄN UUTTA ENERGIATULEVAISUUTTA

Me Helenissä kehitämme jatkuvasti puhtaampia ja ympäristöystävällisempiä tapoja tuottaa energiaa. Rakennamme uusia, asiakkaidemme tarpeisiin yhä paremmin sopivia palveluja. Uudet innovaatiot ovat osa arkeamme, ja ne syntyvät yhteistyössä asiakkaidemme kanssa. Liity joukkoomme

Varastotyöntekijä

Tule mukaan varmistamaan kanssamme sujuva energiantuotanto! Etsimme tiimiin varastologistiikan osaajaa tuomaan lisävahvistusta erityisesti kunnossapito- ja varastonhallintajärjestelmän (IFS) käyttöön. Monipuoliseen tehtävänkuvaan kuuluu muun muassa materiaalin vastaanoton, hyllytyksen ja luovutuksen lisäksi varastoinventointien tekeminen ja työvälineiden määräaikaistarkastuksista huolehtiminen sekä voimalaitosalueiden trukkikuljetukset. Helenin varastotiimi vastaa kolmen laitosalueen varastojen ylläpidosta ja toimivuudesta. Työskentelet siis Hanasaaren (Sörnäinen), Salmisaaren ja Vuosaaren voimalaitoksilla osana varastotiimiä.

Kymmenen hengen tiimissä  varmistatte, että yhteinen omaisuus on helposti löydettävissä, järjestelmäpohjaisesti hallittavissa ja että se pysyy käyttökuntoisena. Työsi tulokset näkyvät toimivana työympäristönä ja kunnossapitotöiden sujumisena. Toivomme, että olet työotteeltasi oma-aloitteinen ja toimit sujuvasti myös tiimissä ja asiakaspalvelutehtävissä. Näethän asiat kokonaisuuksina ja tiedon karttuessa huomaat ja osaat tuoda esiin kehityskohteita?

Tehtävässä menestyy henkilö, jolla on logistiikka-alan perustutkinto tai ammattitutkinto, usean vuoden alan työkokemuksen kautta hankittu vahva osaaminen ja trukinajokortti. Eduksi tehtävässä on, jos sinulla on työturvallisuuskortti ja hyvä mekaanisen kunnossapidon perustyökalujen tuntemus. Eduksesi katsotaan myös nostotöihin liittyvä osaaminen, vaarallisten jätteiden käsittelyyn liittyvä osaaminen ja LEAN- sekä 5S- toimintamalleihin liittyvä osaaminen. Tehtävässä vaaditaan hyvä kirjallinen ja suullinen suomen kielen taito.

Mahdollistamme ammatillisen osaamisesi kehittämisen. Voimme muokata työnkuvaa vahvuuksiesi mukaan jo aloitusvaiheessa tai ajan myötä työvälineylläpidon, varastonhallinnan kehittämisen tai varaosa- ja työvälinehankinnan alueilla. Työhön saat huolellisen perehdytyksen. Työsuhde on määräaikainen, se alkaa sopimuksen mukaan ja päättyy 31.12.2024. 

Kiinnostuitko? Voit kysyä tehtävästä lisää Arto Kolehmaiselta (0405275108 / etunimi.sukunimi@helen.fi). Arto on parhaiten tavoitettavissa puhelimitse to 14.11. klo 10 - 12.00, ke 20.11. klo 13 - 15.00, ma 25.11. klo 10 - 12.00. Hakea voit sähköisellä hakemuksellamme, viimeistään 26.11. mennessä. Arvostamme kovasti, jos liität video-CV:n osaksi hakemustasi. Toivottavasti kuulemme sinusta pian!

Hakuaika alkaa
08.11.2019 10.00
Hakuaika päättyy
26.11.2019 23.59

Lisätietoja työpaikasta

Tehtävätyyppi
Ammattitehtävä
Yritys
Helen Oy
Työsuhteen muoto
Määräaikainen
Paikkoja avoinna
2
Jaa: