Menu

Seospolttoa nollasta sataan: Vuosaari C

Vuosaaren uutta monipolttoainevoimalaitosta eli Vuosaari C:tä koskeva ympäristövaikutusten arviointimenettely (YVA) on loppusuoralla. Tehtyjen selvitysten tulokset viittaavat vahvasti siihen, että hankesuunnittelun lähtökohdaksi on perustelluinta ottaa kattila, jossa pystytään käyttämään biopolttoaineita myös sadan prosentin osuudella.

 ”YVA-menettely on nyt loppuvaiheessa ja tehtyjen selvitysten perusteella olemme käynnistäneet hankesuunnittelun sellaista monipolttoainevoimalaitosta varten, joka pystyisi sekä sataprosenttiseen biopolttoon että sataprosenttiseen kivihiilen polttoon ja kaikkiin seossuhteisiin siltä väliltä”, sanoo Vuosaari C -voimalaitoksen suunnittelutyötä johtava Markku Saukkonen.

Hankesuunnitelman on tarkoitus valmistua loppuvuodesta 2014, jotta Helsingin kaupunginvaltuusto voi vuonna 2015 päättää, rakennetaanko Vuosaari C -monipolttoainevoimalaitos vai lisätäänkö biopolttoaineiden osuutta Hanasaaren ja Salmisaaren voimalaitoksissa.

Kivihiilen käyttövarasto väistää lintuja ja lepakoita

Toinen päätös, jonka pohjaksi ympäristövaikutusten arviointimenettelyssä tutkittiin eri vaihtoehtoja, on voimalaitoksen tarvitsema kivihiilen käyttövaraston paikka. Kolmesta selvitetystä vaihtoehdosta ollaan hankesuunnittelun pohjaksi valitsemassa vaihtoehto, joka häiritsisi mahdollisimman vähän Vuosaaren kasveja ja eläimiä.

Seospolttoa nollasta sataan: Vuosaari C

Voimalaitosrakenteiden sijoittuminen Vuosaaressa

Kivihiilen käyttövarasto on suunniteltu sijoitettavaksi Satamakaaren länsipuolelle (kuvassa ruskealla merkitty alue). Rekkojen purkupaikka sovitetaan voimalaitosalueelle. Junaradan koillispuolelle tarvitsee silloin rakentaa vain paikka polttoaineiden purkamiselle junasta. Näin pyritään minimoimaan läheiseen lehtokorven alueeseen sekä lintuihin ja lepakoihin kohdistuvat haitalliset vaikutukset.

Minna Näsman

Minna Näsman

Minna Näsman kehittää uusia energiapalveluita asiakkaiden kanssa. Hänen mielestään ihmiseen voi ja kannattaa luottaa. Minna on tuntemistaan teologian tohtoreista ainoa, joka työskentelee energiayhtiössä.

Vuosiarkisto

Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Miten biopolttoaineiden lisääminen vaikuttaisi ympäristöön?

Biopolttoaineiden käytön lisäämisestä Helsingin energiantuotannossa aiheutuisi ympäristövaikutuksia, joiden laajuus ja laatu on nyt selvitetty. Selvitykset tehtiin viime keväänä hyväksytyn ympäristövaikutusten arviointiohjelman mukaisesti. Selvitysten tuloksista on nyt koottu raportti, ympäristövaikutusten arviontiselostus, jonka Uudenmaan ELY-keskus on asettanut nähtäville tänään.

Biokaasulaitoksen voisi ympäristönäkökulmasta toteuttaa

Kaakkois-Suomen ELY-keskus on antanut lausuntonsa ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta, joka tehtiin Joutsenoon suunniteltua puupohjaista biokaasua tuottavaa biojalostamoa varten.

Mihin Vuosaaren uusi voimalaitos tulisi?

Jos Helsingin kaupunginvaltuusto päättää vuonna 2015, että Vuosaareen rakennetaan uusi monipolttoainevoimalaitos, mihin se käytännössä sijoittuisi? Neljäkymmentä maastokävelijää otti lauantaina asiasta selvää.