Menu

Minä en kannata vastakkainasettelua, kannatatko sinä?

Energiakeskustelun arvoilmapiiri on selkeästi muuttunut. Yhä useampi kaipaa muutosta, nopeasti.
Minä en kannata vastakkainasettelua, kannatatko sinä?

Energia-asiat ovat nousseet tämän päivän yhdeksi merkittävimmistä keskustelunaiheista, ja surullisen monessa kannanotossa luodaan turhaa vastakkainasettelua ja erottelua ns. ”perinteisten” toimijoiden ja ”tulevaisuuden” energiatoimijoiden välille.

Itse näen asian niin, että yhteistä hyvää ja koko yhteiskunnalle kannattavaa energiatulevaisuutta rakennetaan yhteistyössä energiayhtiöiden, energiakuluttajien ja pientuottajien sekä näiden eri sidosryhmien kanssa – ei tekemällä turhaa vastakkainasettelua eri toimijoiden välille.

Nykyinenkin järjestelmämme on sen käyttäjien tarpeesta luotu ja kehitetty – miksei siis näin olisi tulevaisuudessakin? Olemmehan jo noin 50-luvulta asti tehneet töitä asiakkaidemme eteen, töitä puhtaamman Suomen puolesta (tutustukaa vaikka kaupunkien päästöjen vähenemiseen ajan myötä esimerkikisi Helsingissä, luvut ovat huimia!) ja töitä kilpailukykyisen Suomen eteen.

Jo nyt suunnittelemme ja toteutamme kestäviä ratkaisuja tukemaan energiankäytön joustoa ja energiatehokkuutta. Kehitämme tuotteitamme ja älykkäämpiä energiajärjestelmiä yhdessä asiakkaidemme ja muiden sidosryhmiemme kanssa. Jo nyt tuotamme yrityksiin ja koteihin sähköä ja lämpöä maailman tehokkaimmalla energiajärjestelmällä. Samalla kun viilennämme kiinteistöjä kaukojäähdytyksen kautta kylmällä vedellä, otamme talteen paluuveden lämmön – eli auringon tuottaman lämmön – ja jalostamme sen edelleen kaukolämmöksi.

Olemme nostaneet strategisesti merkittäviksi tavoitteiksemme niin hiilidioksidineutraaliuden, asiakaskokemuksen kuin uusien, asiakkaan tarpeita ja toiveita täyttävien energiatuotteiden ja palveluiden kehittämisen. Haluamme myös vastuullisena työnantajina jatkossakin varmistaa tarjoamiemme työpaikkojen säilyvyyden, joka ei puolestaan ole mahdollista ilman elinvoimaista liiketoimintaa.

Kesäkuussa esittelimme uuden kaupunkitason vaihtoehdon hiilidioksidipäästöjen vähentämiseen ja uusiutuvan energian käytön lisäämiseen. Hajautettuun energiantuotantoon perustuvassa mallissa investoidaan vaiheittain biopolttoaineiden lisäämiseen lämmöntuotannossa. Lopullisesti asiasta päättää Helsingin kaupunginvaltuusto.

Huolimatta tulevaisuudessa tehtävistä päätöksistä, haluamme tässä hetkessä ja nyt tarjota helsinkiläisille taas yhden mahdollisuuden vaikuttaa. Ensimmäistä kertaa, myös kaukolämmitetyissä kerrostaloissa asuvat voivat kiinnittää itselleen osan uusiutuvan lämmön tuotannostamme, ja samalla vaikuttaa Helsingin lämmön tuotantoon.

Tehdään entistä parempi energiatulevaisuus – yhdessä.

Anni Sarvaranta

Anni Sarvaranta

Anni Sarvaranta on luonteeltaan kehittäjä, joka innostuu ihmisten kanssa keskustelusta, järjestelmätason ajattelusta ja hyvin perustelluista näkemyksistä. Hän on muutosagentti, joka haluaa luotsata Helenin toimintaa entistä asiakaskeskeisempään suuntaan.

Kirjoittajat

Uutta voimaa -blogia kirjoitetaan eri puolella Heleniä - siellä missä maailman parasta kaupunkienergiaa tuotetaan, suunnitellaan ja kehitetään. Tutustu kirjoittajiin

Vuosiarkisto

Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Minne Helsingin lumet menevät?

Viime talvien runsaat lumimäärät ovat koetelleet helsinkiläisten ja kaupungissa liikkuvien hermoja.

Kaikki lähti heitosta

Nollaenergia-omakotitaloja on jo pystyssä, mutta miten nollaenergia voidaan toteuttaa tiiviissä kaupunkirakenteessa? Helposti.

Paikalliset energiayhtiöt globaaleille markkinoille

Tietokonesalien jäähdyttäminen avaa paikallisille energiayhtiölle uudenlaisia liiketoimintamahdollisuuksia yhdessä kansainvälisten toimijoiden kanssa.