Menu

Insinööriopiskelijat tutustuivat Vuosaaren voimalaitokseen

Ryhmä insinööriopiskelijoita sai tutustua helmikuussa Vuosaaren voimalaitokseen. Olin yksi heistä, ja vierailu oli hyvin onnistunut. Oli mielenkiintoista kuulla Helenin, voimalaitoksen ja koko energia-alan toiminnasta. Voisin hyvin kuvitella itseni energia-alalle töihin!
Insinööriopiskelijat tutustuivat Vuosaaren voimalaitokseen

Metropolian insinööriopiskelijat tutustuivat Vuosaaren voimalaitokseen.

Opiskelen ensimmäistä vuotta Metropoliassa konetekniikan insinööriksi. Olen aikaisemmalta koulutukseltani lentokonemekaanikko ja olen ollut 10 vuotta ilmailu-alalla, Blue1:llä, töissä. Lähdin opiskelemaan mahdollista alan vaihtoa silmällä pitäen.

Itselleni oli helppo päätös lähteä opiskelemaan juuri konetekniikkaa. Olen aina ollut kiinnostunut koneista ja niiden toiminnasta. Opiskelun aikana olen tutustunut energia-alaan syvemmin ja se vaikuttaa mielenkiintoiselta. Koska turbiinit ovat minulle tuttuja, haluaisin tehdä töitä niiden kanssa, mutta olen myös kiinnostunut energian tuotannon kokonaiskuvasta ja uusien energiamuotojen kehittämisestä.

Minulla ei ollut aikaisemmin juuri mitään käsitystä Helenistä, enkä ollut koskaan käynyt voimalaitoksen sisällä. Minulle oli jäänyt jostain sellainen käsitys, että Helsingissä suurin osa energiasta tuotetaan hiilellä. Anteeksi! Nyt ennakkoluuloni on korjattu, ja minulle jäi hyvä ja positiivinen kuva Helenistä.

Voimalaitos oli sisältä erittäin meluisa, mutta siisti, ja hieman yllätyksenä siellä ei juurikaan näkynyt työntekijöitä, valvomon miestä lukuun ottamatta.  Kierroksen varrella nähtiin turbiinien varaosia ja huomasin, että ne ovat rakenteeltaan samankaltaisia kuin lentokoneen turbiinimoottorit. Esimerkiksi ahtimen roottorisiipien kulmansäätö- mekanismi oli lähes identtinen joihinkin lentokoneen moottoreihin verrattuna.

Uskon, että jo minun elämäni aikana luovutaan kokonaan fossiilisten polttoaineiden käytöstä, energia tuotetaan kokonaan uusiutuvista lähteistä ja se on päästötöntä. Esimerkiksi geoterminen lämpö voi olla yksi mahdollinen tulevaisuuden energiamuoto, jos siitä saadaan taloudellisesti kannattavaa.

Helenin esitykset olivat hyvin valmisteltuja, ja puhujat kuulostivat asiantuntevilta. Ryhmätyö oli hyvä idea.  Esittelykierros voimalaitoksen sisällä oli myös hyvä, vaikkakin kovasta melusta ja kuulosuojaimista johtuen oli vaikea kuulla puhetta. Onneksi reitin varrella oli kylttejä, joissa oli selostettu ja kuvitettu laitoksen toimintaa.

Ruoka- ja kahvitarjoilu ilahduttivat – kiitoksia hyvästä kakusta. Vierailun parasta antia oli illanvietto saunatiloissa, jossa pääsi juttelemaan Helenin asiantuntijoiden kanssa ja tutustumaan muihin opiskelijoihin.

Nicolas Fernandez
opiskelija, Metropolia

Vieraskynä

Vieraskynä

Blogissa julkaistaan satunnaisesti Helenin yhteistyökumppaneiden kirjoituksia. Nämä tekstit kootaan Vieraskynä-tunnuksen alle.

Kirjoittajat

Uutta voimaa -blogia kirjoitetaan eri puolella Heleniä - siellä missä maailman parasta kaupunkienergiaa tuotetaan, suunnitellaan ja kehitetään. Tutustu kirjoittajiin

Vuosiarkisto

Aiheeseen liittyviä artikkeleita

#energiamurros puhutti

Energia-ala on murroksessa. Näin todettiin eilen 21.8. Helsingin Energian ympäristöpäivässä, jossa aihetta käsiteltiin sekä kaupunkien energiajärjestelmien että Saksan energiakäänteen näkökulmasta.

Mihin Vuosaaren uusi voimalaitos tulisi?

Jos Helsingin kaupunginvaltuusto päättää vuonna 2015, että Vuosaareen rakennetaan uusi monipolttoainevoimalaitos, mihin se käytännössä sijoittuisi? Neljäkymmentä maastokävelijää otti lauantaina asiasta selvää.

Vuosaaren voimalaitoksessa on niin siistiä

Vierailijoita hämmästytti avointen ovien päivänä 16.1. Vuosaaren maakaasuvoimalaitoksen siisteys. Siistiä oli kävijöiden mukaan myös se, että pääsi vihdoinkin katsomaan, mistä se sähkö oikein tulee.