Blogi / 12.4.2017

Älykkäitä energiaratkaisuja kaupunkilaisille

EU-hankkeessa mySMARTLife testataan uusia ratkaisuja ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi kaupungeissa. Kaupunkilaiset pääsevät kokemaan uusien energiaratkaisujen hyödyt, kuten energian säästön, päästöjen pienenemisen ja asumismukavuuden parantumisen.

Teksti: Kristiina Siilin

Palasin juuri Espanjan Valladolidista laajan EU-rahoitteisen yhteistyöhankkeen, mySMARTLife:n, tapaamisesta. Vaihdoin kuulumisia hankkeen partnereiden kanssa ja kuulin, mitä muualla Euroopassa on tähän mennessä saatu aikaan. Hanke käynnistyi viime joulukuussa.

Helsinki on mukana seitsemän hankepartnerin voimin, ja kokonaisuus on kattaus eri alojen asiantuntijoita. Tällaisissa isoissa projekteissa ehdoton vahvuus on yhteistyön tekeminen eri sidosryhmien kanssa niin kotimaassa kuin kansainvälisestikin.

Lisää uusiutuvaa energiaa

Helenillä on hankkeen osana käynnissä valtava määrä mielenkiintoisia osaprojekteja. Kaupunkitasolla vaikutamme energiansiirtoverkostomme ja järjestelmämme energiatehokkuuteen: kaukolämpöjärjestelmän tarkastelussa etsitään optimia, joka mahdollistaa uusiutuvien energialähteiden lisäämisen kaukolämmössä ja -jäähdytyksessä, ja siten pienentää mm. energiantuotannon päästöjä.

Tuemme myös sähköverkkoa Suvilahden sähkövarastolla ja Viikin Ympäristötalon kiinteistösähkövarastolla, sekä lisäämme aurinkosähkön tuotantokapasiteettia.

Lisäksi sähköautojen latauksen vaikutusta paikalliseen sähköverkkoon tutkitaan liittämällä latausasema Suvilahden sähkövaraston ja aurinkovoimalan yhteyteen.

Aurinkoenergiaa Korkeasaareen

Aurinkosähkön lisääminen sekä Kivikon aurinkovoimalan energiatehokkuuden ja käytettävyyden parantaminen ovat keskeisiä teemoja hankkeessa.

Korkeasaari on uusien kokeilujen yhtenä keskipisteenä. Siellä innovoimme uusiutuvasta energiasta kiinnostuneiden kaupunkilaisten sekä Korkeasaaren kävijöiden kanssa konseptin, joka mahdollistaa Korkeasaaren olemassa olevan aurinkovoimalan laajentamisen tukien saaren ympäristö- ja päästötavoitteita. Jos vierailet kesällä Korkeasaaressa, voit päästä mukaan vaikuttamaan.

Älykästä lämmönohjausta Merihaassa

Otamme kaupunkilaiset aktiivisesti mukaan myös uusien asumismukavuutta parantavien ympäristöystävällisten ratkaisujen kehittämiseen. Merihaassa sijaitsevaan pilottikerrostaloon asennetaan älytermostaatit, jotka mahdollistavat kysyntäjoustopalvelun ja asukkaille tasaisemman huonelämpötilan.

Taloyhtiö pääsee itsekin vaikuttamaan palvelun sisältöön. Älykäs lämmitysjärjestelmä parantaa paitsi kiinteistön energiatehokkuutta myös turvallisuutta erilaisten lisäpalveluiden ansiosta.

Pysy kuulolla – kerromme lisää näistä, ja muista mySMARTLifeen liittyvistä projekteistamme blogissa.