Aurinkovoima

Aurinko on tuulen lailla kestävän energiajärjestelmän peruspilari. Aurinkoenergia on puhdas sähkön tuotantotapa sekä erinomainen keino lisätä energiaomavaraisuutta ja vastata kasvavaan sähkön tarpeeseen. Helenin tavoitteena on rakentaa kotimaista aurinkosähkökapasiteettia useiden satojen megawattien edestä tulevien vuosien aikana.

Helenin ensimmäiset aurinkopuistot ovat jo rakenteilla

Ensimmäinen 1,5 megawatin aurinkopuistomme valmistui Nurmijärvelle keväällä 2023. Lisäksi rakennamme parhaillaan Lohjalle 10 megawatin ja Uuteenkaupunkiin 206 megawatin puistoa, joiden arvioidaan olevan tuotannossa vuoden 2024 aikana. Tuotamme aurinkosähköä myös Suvilahden, Kivikon ja Messukeskuksen aurinkovoimaloissamme.

Aurinkovoiman rooli kasvaa

Aurinkovoima täydentää sähkön tuotantopalettia ja on tärkeä osa kestävää energiajärjestelmää. Uudet EU-säännökset lisäävät investointeja aurinkosähkön tuotantoon niin Suomessa kuin muualla Euroopassa. Kotimaassa tuotetun aurinkosähkön määrän arvioidaan olevan noin 10 terawattituntia vuonna 2050. Tämä vastaisi noin seitsemää prosenttia Suomen kokonaistuotannosta.

Uusiutuvaa kotimaista energiaa

Aurinkopuistot sopivat Suomeen erinomaisesti, sillä vuosittainen kokonaistuotanto on meillä samaa luokkaa kuin Pohjois-Saksassa. Lisäksi Suomen ilmasto on suotuisa aurinkopaneelien tehokkaalle käytölle. Aurinkoenergian tuotanto ajoittuu Suomessa valoisille kesäkuukausille, ja se täydentää kesäajan ulkopuolelle painottuvaa tuulivoimatuotantoa. Yhdessä aurinko- ja tuulivoima pitävät kotimaisen uusiutuvan sähkön kokonaistuotannon tasaisena.

Etsimme jatkuvasti uusia alueita aurinkopuistoille

Helen rakentaa, omistaa ja operoi aurinkopuistoja sekä myy niissä tuotetun sähkön. Toimimme itse rakennuttajana ja kilpailutamme urakoitsijat kohteiden eri osa-alueisiin. Meillä on kansainväliset hankinta- ja urakointiverkostot sekä aurinkoenergian teknistä suunnitteluosaamista. Yksittäisen aurinkopuiston kapasiteetti voi olla 5–200 megawattia maa-alueesta ja sen mahdollisuuksista riippuen.

Tarjoa maa-aluettasi Helenille aurinkopuistoa varten

Tietoa maa-alueesta

Vähintään 30 hehtaaria

Tietoa maaperästä

Tietoa sähköyhteyksistä

Yhteystiedot