Blogi / 19.12.2016

Puupelletti – tuleeko se pystymetsästä?

Marraskuussa asiakkaillemme jaettavassa Helen-lehdessä on reportaasi pelletin matkasta voimalaitoksen kattilaan. Juttua suunniteltaessa pohdittiin, mistä tarina lähtee liikkeelle, pystymetsästäkö? Mistä pelletti oikein tehdään?

Teksti: Seija Uusitalo

Onko se kotimaista?

Suomalainen pelletti on esimerkki hyvästä kierrätyksestä: se tehdään muun muassa sahojen jätteestä puristamalla sahausjäte tiiviiksi paketiksi, pelletiksi. Voimalaitoksella paketti puretaan ja pelletti jauhetaan uudelleen, jotta se voidaan polttaa kivihiilen seassa. Kivihiilikin muuten jauhetaan hienoksi pölyksi ennen polttamista.

Suomalaisista pelletinvalmistajista suurimmat ovat Vapo ja Versowood. Suurin osa Suomessa tuotetuista pelleteistä menee tällä hetkellä vientiin, esimerkiksi Ruotsiin.

Venäjällä pelletin valmistukseen käytetään myös kokopuuta, kuten haaparankoja. Rangat murskataan hakkeeksi, kuivataan, jauhetaan ja lopuksi puristetaan pelletiksi.

Miksi juuri pelletti?

Puupelletti on Hanasaaressa todettu kompakteimmaksi ratkaisuksi. Muitakin vaihtoehtoja on selvitetty. Hanasaaressa kokeiltiin metsätähderouheen eli hakkeen polttamista jokunen vuosi sitten, mutta sen kuljetus ja varastointi olisi vienyt liikaa tilaa. Myös biomassan kaasutusvaihtoehtoa harkittiin, siinäkin vastaan tuli logistiikka- ja tilaongelma.

Pelletti alkaa palaa Hanasaaren kattilassa koetarkoituksissa lokakuun lopussa ja varsinaisessa tuotantokäytössä vuoden 2014 lopussa.

 

Lue lisää aiheesta

Hiilineutraalisuus Lämpö