Blogi / 19.12.2016

Matkaa hiilineutraaliuteen: 3 500 000 000 askelta

Tässä blogissa kerrotaan Helsingin Energian matkasta kohti hiilineutraalia tulevaisuutta. Olemme jo esitelleet monia keinoja, joiden avulla aiomme vähentää päästöjä. Mutta miten pitkä matka hiilineutraaliuteen oikeastaan onkaan? Kuinka paljon päästöjä meillä on vähennettävänä?

Teksti: Pirjo Jantunen

Vuonna 2012 Helsingin energiantuotannon hiilidioksidipäästöt olivat noin 3,4 miljoonaa tonnia, siis 3 400 000 000 kiloa. Lisäksi omistamiemme voimaosuuksien ja ostosähkön tuotannon yhteydessä syntyi noin 0,1 miljoonaa tonnia hiilidioksidia. Yhteenlaskettuna tuottamamme hiilidioksidipäästöt vastaavat 350 000 suomalaisen keskimääräistä henkilökohtaista hiilijalanjälkeä. 

Koko Suomen päästöistä 5 prosenttia

Onko 3,5 miljoonaa tonnia sitten paljon vai vähän? Suuressa mittakaavassa päästömme ovat pieniä: koko maailman hiilidioksidipäästöt olivat vuonna 2011 34 miljardia tonnia, mikä on enemmän kuin koskaan ennen.

Suomen kaikki kasvihuonekaasupäästöt vuonna 2011 vastasivat 67 miljoonaa hiilidioksiditonnia, kertoo Tilastokeskus. Tämä on alle 2 prosenttia EU:n 27 jäsenvaltion kasvihuonekaasupäästöistä. Koko Suomen potista osuutemme on noin 5 prosenttia.

Vasta Helsingin mittakaavassa päästöt alkavatkin jo tuntua: Helsingin päästöt olivat vuonna 2011 3,1 miljoonaa tonnia – siis vähemmän kuin Helsingin Energian päästöt! Kyseessä ei ole laskuvirhe, vaan luvut selittyvät muun muassa sillä, että tuotimme sähköä myös muualle Suomeen.

Päästöt vaihtelevat vuosittain

Kuten alla olevasta kuvasta näkyy, vuosittaisten hiilidioksidipäästöjen määrä on vaihdellut viime vuosikymmeninä neljän miljoonan tonnin molemmilla puolilla. Vuonna 1990, joka on kansainvälisen Kioton ilmastosopimuksen vertailuvuosi, hiilidioksidipäästömme olivat 3,4 miljoonaa tonnia. Vuosittaiseen päästöjen vaihteluun vaikuttavat esimerkiksi talven kylmyys, käytettyjen polttoaineiden hinta ja saatavuus sekä voimalaitosten huoltoseisokit.

Miksi päästöjä ei sitten ole saatu laskemaan, vaikka tekniikka on kehittynyt?

Matkaa hiilineutraaliuteen: 3 500 000 000 askelta

Energiantuotannon määrä Helsingissä (GWh) ja sen hiilidioksidipäästöt Helsingissä (tonnia).

Energiaa kulutetaan enemmän kuin ennen

Suurin selitys tähän on lisääntynyt energiankulutus. Tuotamme energiaa nyt yli puolet enemmän kuin 20 vuotta sitten.

Energiankulutus on kasvanut, mutta samaan aikaan hiilidioksidipäästöt ovat pysyneet suunnilleen samalla tasolla kuin aiemmin. Tämä tarkoittaa sitä, että hiilidioksidin ominaispäästöt, eli yhtä energiayksikköä kohden tuotetut hiilidioksidipäästöt, ovat laskeneet. Vuonna 1990 tuottamamme energian hiilidioksidin ominaispäästöt olivat 400 grammaa kilowattituntia kohden, kun viime vuonna ne olivat 250 g/kWh. Nykyisin tuotamme energiaa siis tehokkaammin ja huomattavasti pienemmillä päästöillä kuin aiemmin.

Matkaa hiilineutraaliuteen: 3 500 000 000 askelta

Helsingin alueen energiantuotannon hiilidioksidin ominaispäästöt. Kaiken Helsingin Energian tuottaman energian ominaispäästöt ovat alhaisemmat, kun mukaan lisätään ydinvoima- ja vesivoimaosuudet.

 

Ominaispäästöt siis vähenevät, mutta myös kokonaispäästöjä kuvaava käyrä olisi saatava laskemaan. Sen takia kehitämme tuotantoamme kehitysohjelman mukaisesti.

Vaikka ilmastonmuutoksesta paljon puhutaankin, ei hiilidioksidi ole suinkaan ainoa päästö, jota energiantuotannossa syntyy. Seuraavassa postauksessa kerromme, miten happamoittavien päästöjen ja pienhiukkasten määrät ovat kehittyneet.

Lue lisää aiheesta

Hiilineutraalisuus