Blogi / 19.12.2016

Mihin Vuosaaren uusi voimalaitos tulisi?

Jos Helsingin kaupunginvaltuusto päättää vuonna 2015, että Vuosaareen rakennetaan uusi monipolttoainevoimalaitos, mihin se käytännössä sijoittuisi? Neljäkymmentä maastokävelijää otti lauantaina asiasta selvää.

Teksti: Minna Näsman

Vuosaaren uuden voimalaitoksen vaihtoehtona on, että biopolttoaineiden käyttöä lisätään Hanasaaren ja Salmisaaren voimalaitoksilla. Ne sijaitsevat Sörnäisissä ja Ruoholahdessa. Biopolttoaineiden käytön lisäämisellä tavoittelemme 20 % pienempiä kasvihuonekaasupäästöjä Helsingin energiantuotannossa vuoteen 2020 mennessä. Samalla nostamme uusiutuvan energian osuuttamme 20 %:iin.

Naapureidemme mielipiteet kiinnostavat meitä

Hankkeesta on käynnissä ympäristövaikutusten arviointimenettely. Siihen liittyvien kuulemisten lisäksi Helsingin Energia järjestää sekä pienempiä sidosryhmätapaamisia että kaikille avoimia tilaisuuksia. Lauantain maastokävely on yksi esimerkki niistä, samoin avointen ovien tapahtumat voimalaitoksilla aiemmin tänä vuonna. Haluamme kuulla mahdollisimman kattavasti kaupunkilaisten erilaisia näkemyksiä jo tässä vaiheessa, kun niitä voidaan hyödyntää suunnittelussa.

 

Lue lisää aiheesta

Lämpö