Blogi / 19.12.2016

Muutakin kuin hiilidioksidia

Keskustelu päästöistä pyörii lähinnä ilmastopäästöjen ympärillä, vaikka energiantuotannosta aiheutuu myös ilmanlaatuun vaikuttavia päästöjä.

Teksti: Pirjo Jantunen

Helsingissä nämä ilmanlaatuun vaikuttavat päästöt, eli rikki-, typpi ja hiukkaspäästöt, ovat vähentyneet vuosi vuodelta.

Ripaus rikkiä

Maaperää ja vesistöjä happamoittavat rikkidioksidipäästöt ovat vähentyneet Hanasaareen ja Salmisaareen 80–90-lukujen taiteessa valmistuneiden rikinpoistolaitosten ansiosta. Päästöjä ovat vähentäneet myös Vuosaaren maakaasuvoimalaitokset, jotka käynnistyivät 90-luvulla. Polttamamme maakaasu ei sisällä lainkaan rikkiä.

Tujaus typpeä

Happamoittavat ja rehevöittävät typen oksidien päästöt jatkavat myös pienenemistään. Typen oksideita muodostuu, kun polttoaineiden ja palamisilman typpi hapettuu. Polttoprosessin lämpötilaa ja hapen määrää säätelemällä olemme saaneet myös typpipäästöt laskemaan.

 

Hieman hiukkasia

Kiinteän polttoaineen palamisessa syntyvät hiukkaspäästöt aiheuttavat terveyshaittoja. Helsingin energiantuotannon hiukkaspäästöt ovat alhaiset voimalaitosten hiukkassuodattimien ansiosta. Päästöjä vähensi myös pääpolttoaineen vaihto kivihiilestä maakaasuun 90-luvulla.

Vuonna 2012 Helsingin voimalaitosten hiukkaspäästöt olivat alhaisimmillaan vuosikymmeniin. Ilmaan pääsi 108 tonnia pienhiukkasia.

 

Muutakin kuin hiilidioksidia

Helsingin alueen energiantuotannon hiukkaspäästöt 1990-2012

 

Vaikutukset pääkaupunkiseudun ilmanlaatuun pieniä

Energiantuotannon päästöjen vaikutukset pääkaupunkiseudun luontoon ja ilmanlaatuun ovat hyvin vähäisiä.  Helsingin ja lähiseutujen ilmanlaatua huonontavat ensisijaisesti liikenne, lisäksi ilmanlaatuun vaikuttaa ajoittainen kaukokulkeuma sekä pientaloalueilla erityisesti talvisin puun pienpoltosta syntyvät hiukkaspäästöt.

Lisätietoja pääkaupunkiseudun ilmanlaadusta HSY:n sivuilla. Lue myös hiilidioksidipäästöistä kirjoittamamme postaus ja tutustu vastuullisuuskäytäntöihimme nettisivuillamme.

Lue lisää aiheesta

Hiilineutraalisuus