Blogi / 19.12.2016

4 syytä, miksi kysyntäjousto kannattaa

Kysyntäjousto tarkoittaa sähkönkäytön siirtämistä ajallisesti edullisempaan tai verkon tilan kannalta sopivampaan hetkeen.

Teksti: Markus Logren

Sähkö on välttämättömyyshyödyke ja siksi sen kysyntä on hinnan suhteen tyypillisesti melko joustamatonta. Tämä ilmenee tuntipohjaisilla sähkömarkkinoilla rajuinakin hinnanvaihteluina.

Miksi kysyntäjousto sitten on hyvä juttu?

1)  Suora hyöty asiakkaalle

Sähkönkäyttäjä, jolla on tuntihintaan perustuva sähkösopimus, voi säästää rutkasti energiakustannuksissa siirtämällä kulutustaan edullisille tunneille. Sähkölämmitystä voi ohjata automaattisesti esimerkiksi Termo-palvelun avulla.

2) Puhtaan energian vaatimukset 

Uusiutuvat sähköntuotantomuodot, kuten aurinko- ja tuulivoima, lisäävät vaihteluita tuotantokapasiteettiin. Tuotannon vaihdellessa myös kulutukselta vaaditaan lisäjoustoa.

3)  Tuotannon optimointi

Jouston avulla voidaan leikata kulutushuippuja, mikä taas pienentää CO2-päästöjä, sillä huipputeho joudutaan usein tuottamaan enemmän päästöjä aiheuttavilla tuotantomuodoilla, esimerkiksi huippu- tai varavoimalaitoksilla. Myös sähköverkot mitoitetaan huipputehon mukaan. Jos tehohuippuja pienennetään, voidaan välttyä ylimitoitetuilta verkkoratkaisuilta.

4)  Verkon tasapainon ylläpito

Valtakunnan verkko perustuu tehotasapainoon eli joka hetki kaikki kulutettu sähkö myös tuotetaan jossain. Jos näin ei ole, tasapaino ei säily. Tehotasapainoa ylläpidetään tyypillisesti ohjaamalla sähköntuotantoa, esimerkiksi käynnistämällä varavoimalaitoksia. Samaan lopputulokseen päästään myös kysyntäjouston avulla.

Mitä me teemme?

Helsingin Energialla on tällä hetkellä käynnissä kaksi hanketta, joissa tutkitaan kuormien automaattista ohjausta ja hyödyntämistä sähköverkon reserveinä. Toinen hankkeista on suunnattu yrityksille ja toinen kotitalouksille. Kotitalouksille suunnatussa pilottihankkeessa on mukana sähkölämmitteisiä koteja ja se toteutetaan syksyn 2014 ja kevään 2015 aikana. Kerromme hankkeen etenemisestä talven mittaan tässä blogissa.

 

Lue lisää aiheesta

Fiksu energiankäyttö