• Asiakaspalvelumme on poikkeuksellisen ruuhkautunut eikä asiakaspalveluun pääse hetkittäin puhelimella läpi, jos kaikki jonopaikat ovat varattuja. Lue lisää

Auta meitä olemaan vastuullisempia!

  • 2016-12-19

Lisää tuulivoimaa, irti fossiilista, kohti vähähiilisyyttä. Näitä ja monia muitakin keinoja toimia vastuullisemmin vaaditaan meiltä säännöllisesti.

Auta meitä olemaan vastuullisempia!

Teksti: Pirjo Jantunen

Vastuullisuuteen kuuluu polttoainevalintojen ohella myös ympäristönsuojelu, henkilöstön hyvinvointi, energiatehokkuus, sujuva asiakaspalvelu sekä avoin viestintä. Ja paljon muuta!

Olemme pyrkineet toimimaan vastuullisesti jo vuosikymmeniä, ja hiljattain saimme myös tunnustusta: TNS Gallupin Yritysten maine- ja vastuullisuustutkimuksen perusteella olimme energia-alan ykkönen.

Laakereilleen ei kuitenkaan passaa jäädä lepäämään. Siksi kehitämmekin parhaillaan vastuullisuustyötämme. Tähän tarvitsemme sinun apuasi: kerro verkkoaivoriihessä meille, miten voisimme toimia entistäkin paremmin. Samalla pääset näkemään muiden sidosryhmiemme ehdotuksia ja priorisoimaan niitä.

Aivoriiheen vastaamiseen kuluu vastaajan perusteellisuudesta riippuen noin 10 minuuttia ja se on auki 30.11. saakka. Yhteystietonsa jättäneiden kesken arvomme 100 euron lahjakortin ruokakauppa Anton & Antoniin. Kyselylinkkiä saa vapaasti jakaa eteenpäin.

Kerromme kyselyn tuloksista tässä blogissa ja vuosiraportointimme yhteydessä. Tulosten perusteella kehitämme toimintaamme – miten, se selviää myöhemmin.

Kirjoittajat

Uutta voimaa -blogia kirjoitetaan eri puolella Heleniä, siellä missä energiaa tuotetaan, suunnitellaan ja kehitetään. Tutustu kirjoittajiin

Aiheeseen liittyviä artikkeleita

  • 19.12.2016

Miten voisimme olla vastuullisempia?

Lisää uusiutuvia, kalatiet vesivoimaloihin, avoimempaa viestintää, tasa-arvoista työurien edistämistä, koululaisyhteistyötä… Näitä ja kymmeniä muita tekoja on ehdotettu meille verkkoaivoriihessä, jossa toiminnastamme kiinnostuneet ovat käyneet ideoimassa entistäkin parempaa Helsingin Energiaa.
  • 19.12.2016

Sidosryhmät ideoimassa: aurinkopaneeleja, avoimuutta, hiilineutraaliutta

Mikseivät yritykset aina ole avoimia ja kerro uusista ideoista ja keskeneräisistä suunnitelmista? Koska kilpailija voi varastaa ideat, tai niiden toteutus epäonnistuu ja KAIKKI NÄKEE. Me opettelemme tekemään toisin.

  • 19.12.2016

Sidosryhmät: Helenin pitäisi lisätä uusiutuvan energian tuotantoa

Me kysyimme, te vastasitte. Ja priorisoitte.