Blogi / 19.12.2016

Sähköisen liikenteen kehitysnäkymiä Helsingissä

Kesä on tuonut jälleen uusia sähköautoja liikenteeseen ja Helsingin katukuvaan.

Teksti: Perttu Lahtinen

Yhtenä kiinnostusta herättäneistä lippulaivoista on toiminut Tesla, jonka myynti on ollut vauhdikasta ja jota on verrattu autoilun ”iPhoneksi”.  Yhdellä latauksella pääsee jopa 500 km, minkä mahdollistaa 85 kWh akkukapasiteetti.

Teslojen käynnit erottuvat selkeinä latauspiikkeinä julkisilla latauspisteillämme, jotka palvelevat kaikkia sähköautoilijoita Helsingissä. Helsingin Energialla on nykyisellään yhteensä 33 julkista latauspistettä Helsingissä. Latauspisteiden määrä on hyvin suhteessa sähköautojen määrään. Meillä energiayhtiössä onkin yhtenä tehtävänä sovittaa yhteen sähköautoilun kasvu ja julkisten latauspisteiden tarjonta.

Sähköisen liikenteen alalla toimivat yritykset ovat arvioineet, että vuodelle 2020 riittäväksi mitoitettu Suomen julkinen latausverkko koostuisi 4000 latauspisteestä, joista 400 olisi teholatauspisteitä. Tämä mitoitus perustuu myös EU:n vaihtoehtoisten polttoaineiden jakeluinfrastruktuurista annettuun direktiiviin, jonka kansallinen sovellus on valmisteilla liikenne- ja viestintäministeriössä.

Helsingin kaupungin työryhmässä pohdimme, mitkä olisivat parhaat käytännöt sähköisen liikenteen eteenpäin viemiseksi kaupunkiympäristössä. Direktiivi voisi tietyillä tulkintaoletuksilla tarkoittaa vähintään 600 julkisen latauspisteen toteutusta Helsinkiin vuoden 2020 loppuun mennessä.  Sähköautoilun suosio on kuitenkin selkeästi osoitettavassa kasvussa ja direktiivin velvoitteet pitävät huolen siitä, että tehtävää kyllä riittää jatkossakin. Uskon myös latausten määrän kasvuun erityisesti kesällä, sillä sehän on tunnetusti parasta akkujen latausaikaa.

Kuvassa Helsingin Energian sähköauto Ampera sähköautojen kokoontumisajoissa Turussa.

Lue lisää aiheesta

Sähköinen liikenne