Blogi / 19.12.2016

Yhdessä vähemmän

Perinteisesti meitä on valistettu, että yhdessä saamme aikaan suuria tekoja. Energiamarkkinoilla voisimme ottaa tavoitteeksi tehdä yhdessä vähemmän. Yhdessä vähemmän kulutushuippuja tarkoittaa usein yhdessä vähemmän päästöjä.

Teksti: Perttu Lahtinen

Yleistäen voi sanoa, että mitä kalliimpaa sähkö on tietyllä tunnilla, sitä suuremmat ovat myös sähköntuotannon päästöt Pohjoismaisilla sähkömarkkinoilla. Meistä jokainen voi vaikuttaa päästöihin ohjaamalla energiakulutustaan pois kalliilta tunneilta kohti halvempia.

Sähkömarkkinoiden ruuhkat

Kulutuksen ohjausta voi verrata vaikka pääkaupunkiseudulla tuttuihin liikenneruuhkiin. Moni meistä edes satunnaisista henkilöautoilijoista osaa jo optimoida ajotottumuksiaan välttääkseen pahimmat ruuhka-ajat ja pullonkaulat. Ruuhkaiset tunnit ja paikat ovat opittua ja koettua tietoa.

Tässä onkin haasteemme energiayhtiönä, kuinka ja miten tarjota tietoa sähkönkulutuksen ruuhkista siten, että asiakkaamme ehtii ja pystyy niihin reagoimaan. Mitkä ovat parhaimmat liikennemerkit ja opasteet energian valtaväylille? Suomen sähköjärjestelmä on toiminut onneksi niin hyvin, että me kuluttajat emme sähkömarkkinoiden ruuhkia edes huomaa, ellei TV:n setä niistä erikseen uutisissa ole kertonut. Valitettavasti nuo kulutusruuhkat aiheuttavat ylimääräisiä päästöjä ja myös kohonneita kustannuksia tuotannossa, siirrossa ja jakelussa.

Ruuhkat kuriin

Etäluettaviin mittareihin ja tuntimittaukseen siirtymisen myötä meillä on nyt hyvät mahdollisuudet luoda toimivia yhteistyömalleja ruuhkien välttämiseksi. Sähkölämmittäjille tarjoamme jo täysin automatisoitua palvelua kulutuksen ohjaukseen. Yritysasiakkaidemme kanssa kehitämme toimintamallia saman asian mahdollistamiseksi suuremmassa mittakaavassa. Kerrostaloasukkaille, joista löytyy joukkovoimaa, pohdimme askelmerkkejä yhteisvaikuttamiseen. Askeleet muodostuvat ainakin kehittyvästä energiaseurannasta ja kodinohjauksesta.

Tiedon ja toiminnan välittämiseen onkin monia keinoja, toivottavasti löydämme ne yhdessä ja teemme yhdessä enemmän ja samalla yhdessä vähemmän!

Lue lisää aiheesta

Fiksu energiankäyttö