Blogi / 19.12.2016

Jos kesän sää oli osin pettymys, Suvilahden tuotanto ei

Suvilahden aurinkovoimala täytti tuotanto-odotukset ja Kivikossa homma etenee.

Teksti: Atte Kallio

Loppukesä oli hieno, mutta syksyn koleus alkaa jo tuntua. Nyt onkin sopiva hetki summata Suvilahden aurinkovoimalan kesän saalis.

Huhti- ja elokuun välisenä aikana Suvilahden aurinkovoimala tuotti sähköä yhteensä yli 200 000 kilowattituntia. Määrä vastaa 100 kerrostalokaksion vuosikulutusta.

Toteutunut tuotanto vastaa hyvin kesän valomäärästä laskettua ennustetta, ero on vain reilu prosentti. Kesäkuussa voimalassa korjattiin vähäinen häiriö, jota ilman tuotanto vastaisi ennustetta 0,2 prosentin tarkkuudella. Voimmekin iloisin mielin todeta, että tuotanto-odotukset ovat täyttyneet.

Seuraavassa kuvassa näkyy Suvilahden aurinkovoimalan toteutunut tuotanto, viime kesän valomäärästä laskettu ennuste sekä pitkän aikavälin keskimääräisestä valomäärästä laskettu ennuste. Kuvaajista nähdään, että kesä on pääosin ollut normaalia pilvisempi, mutta elokuussa aurinko paistoi tavallista enemmän.

Suvilahden_aurinkovoimalan_tuotanto_2015

Ennen voimalan valmistumista odotimme, että sähkön hintapiikit ja aurinkovoimalan tuotanto osuvat aurinkoisina kesäpäivinä samoille ajankohdille. Alla olevasta kuvasta nähdään, että näin tosiaan kävi.

Ilmiö korostuu erityisesti arkipäivinä. Valoisuuden mukaan vaihteleva tuotanto olikin huhti–elokuussa noin 30 prosenttia arvokkaampaa kuin vastaava tasainen tuotanto olisi ollut. Hyöty näkyy lyhentämättömänä nimikkopaneeliasiakkaidemme sähkölaskussa, koska hyvitämme paneeleiden tuotannon tunneittain pörssihinnan mukaan.

Suvilahden_aurinkovoimalan_tuotanto_sahkon_hinta

Seuraava aurinkovoimala valmistuu alkutalvesta

Suvilahden voimalan nimikkopaneeleita ei riittänyt kaikille halukkaille, sillä paneelit myytiin loppuun muutamassa päivässä. Lupasimme kuitenkin rakentaa voimaloita niin monta kuin kysyntää riittää. Helsingin Kivikkoon rakennetaankin uusi Suomen suurin aurinkovoimala, johon asennetaan lähes 3 000 uutta nimikkopaneelia, yhteisteholtaan yli 850 kWp.

Kivikon hiihtohallin katto on valtava ja sopii hyvin aurinkosähkön tuotantoon. Katolla on jo valmiit tuet aurinkopaneeleille.

Aurinkovoimala on edistynyt kesän mittaan hyvin. Suunnitelmat ovat valmiit ja materiaalit tilattu. Pitkistä toimitusajoista johtuen voimala valmistuu alkutalvesta.

Nimikkopaneelin hankkiminen on helppo ja konkreettinen tapa vaikuttaa siihen, miten maassamme tuotetaan sähköä. Jo nyt kenellä tahansa on mahdollisuus varata oma nimikkopaneeli Kivikosta. 1 100 paneelia meni jo, joten oma paneeli kannattaa hankkia saman tien!

Lue lisää aiheesta

Aurinkoenergia Hiilineutraalisuus