Blogi / 19.12.2016

Kestäviä energiaratkaisuja älykkäille kaupungeille

Osana Helenin uusien energiaratkaisujen kehitystiimiä olen päässyt mukaan mielenkiintoisiin ja kansainvälisiin yhteistyöprojekteihin, joissa kehitetään uusia palveluita ja kestäviä energiaratkaisuja asiakaslähtöisesti.

Teksti: Kristiina Siilin

CITYOPT-projektin kautta olen päässyt suunnittelemaan Helsingin Kalasatamaan ja Östersundomiin yhdessä eri alojen ammattilaisten kanssa ympäristöystävällisiä ja kestäviä sähkön ja lämmön ratkaisuja, kuten hajautettua aurinkoenergian tuotantoa ja sen varastointimahdollisuuksien hyödyntämistä energiatehokkuuden lisäämiseksi.

Kaupunkilaisista myös energiantuottajia

Tyypillisesti kaupungit on rakennettu ja kaavoitettu tiiviisti, jolloin ylimääräistä tilaa esimerkiksi aurinko- tai tuulipuistoille ei liiemmin ole. Osaomavaraisuuteen energian tuotannon osalta on mahdollista päästä tiiviistikin rakennetuissa kaupungeissa esimerkiksi integroimalla olemassa olevien rakennuksien katoille aurinkoenergian tuotantoa. Näin energiatietoisista kaupunkilaisista tulee myös energiantuottajia. Päästöjen ja energiatehokkuuden osalta kaupunkisuunnittelun avuksi tarvitaan optimointityökaluja, joiden avulla kaupunkirakenteen koko potentiaali saadaan käytettyä hyväksi.

CITYOPT on Euroopan komission FP7-rahoitusohjelman projekti, jonka tavoitteena on ollut lisätä työkaluja nimenomaan älykkäiden kaupunkien kaupunkisuunnittelun tueksi. Projektin aikana Helsingissä on edistetty sekä älykkään Kalasataman että Östersundomin alueen päästöttömien energiaratkaisujen suunnittelua. Projektin parasta antia on ollut VTT:n kaupunkisuunnittelun avuksi kehittämä optimointityökalu Planning Tool, jota on käytetty mm. optimaalisen mitoituksen ja sijoituksen löytämiseksi aurinkolämmön ja -sähkön sekä niiden varastointiratkaisujen osalta.

Apuväline energiatalkoisiin

Työkalun avulla saadaan nopeasti selvitettyä erilaisten energiajärjestelmien ympäristövaikutukset sekä kustannukset. Planning Tool on omiaan kaupunkisuunnittelijoille, mutta mahdollistaa myös energiayhtiöitä, kuten Heleniä kiinnostavien uusien palveluiden ja tuotteiden liiketoimintapotentiaalin selvittämisen. Kalasatamaan simuloitiin paikallista aurinkosähkön tuotantoa ja sähkön varastointia, kun taas Östersundomiin simuloitiin aurinkolämmön tuotantoa ja lämpövarastoja.

CITYOPT Planning Tool on apuväline energiatalkoisiin päästövähennyksien puolesta. Projektiin ja sen tuloksiin voi käydä tutustumassa projektin kotisivuilta.

Hyvä kiertämään

CITYOPT-projektin päätösseminaari ”International Conference on Design and Sustainable Innovation for SmartCities” järjestetään joulukuussa Nizzassa, Ranskassa. Seminaarin tavoitteena on tavoittaa päätöksentekijöitä sekä avainhenkilöitä kaupunkisuunnittelusta ja energiasektorilta.

Seminaarin pääteemana on tietoisuuden lisääminen projektissa kehitetyistä palveluista ja sovelluksista sekä niiden sovelluskohteista. Seminaari on ilmainen ja tilaisuuteen ilmoittautuminen on jo avattu.