Blogi / 19.12.2016

Kevät tuo sähkövaraston Suvilahteen

Pohjoismaiden suurin sähkövarasto saapuu pian Suvilahteen Italiasta. Kävimme jo katsomassa sitä pohjois-italialaisen Vicenzan koestushallissa.

Teksti: Juha Karppinen

Kirjoitin viime syksynä blogipostauksen tutustumismatkastamme Sisiliaan, Italian kantaverkkoyhtiö Ternan vihreän energiatuotannon ja sähkövarastojen testausalueelle.

Reissumme jälkeen sekä Helenillä että Toshiban tehtaalla Italiassa on paiskittu kovasti töitä kohti hankkeemme seuraavaa virstanpylvästä: sähkövaraston tehdaskoestusta.

Kutsu Italian kolmanneksi merkittävimpään teollisuuskaupunkiin Vicenzaan singahti sähköpostilaatikkoon helmikuun puolivälissä. Alkoi armoton matkakuume. Maaliskuun ensimmäisenä viikkona pääsimme viimein näkemään ja kokemaan oman Suvilahden sähkövarastomme toiminnassa.

Kevät tuo sähkövaraston Suvilahteen

Sähkövaraston tehdaskoestus toimi samalla myös hyvänä ylläpitokoulutuksena. Toshiban projektipäällikkö Federico Vignera opastaa Janne Heinosta sähkövaraston saloihin.

Vaikuttava ilmestys

Ensimmäinen ajatus, joka mieleen juolahtaa Vicenzan koestushallissa on yksiselitteisesti: Wau! Vaikka 12 metriä pitkää merikonttia onkin jo pyöritellyt mielessään usean kuukauden ajan, on tehtaalla odottava mattamusta laitos vaikuttava ilmestys.

Siinä missä sähkövarastot sijoitetaan tavanomaisesti teollisuusalueille pois ihmisten silmistä, tulee meidän yksilömme paraatipaikalle keskelle Helsinkiä. Niinpä sähkövarastollemme onkin suunniteltu aivan erityinen julkisivuverhoilu arkkitehtitoimisto Virkkunen & Co:n toimesta. Vielä emme suunnitelmia paljasta, mutta jo nyt Toshibankin edustajat ovat varaamassa meiltä ”maailman vaikuttavimman” sähkövaraston esittelykierroksia ensi kesäksi.

Sähkövarastomme ei onneksi ole vain ulkoa korea, vaan vaikuttavuus ulottuu myös sisätiloihin. Toshiban projektipäällikkö Federico Vignera kommentoi, että meidän sähkövarastoomme on sovellettu kaikkien aiempien vastaavien projektien opit. Tämä on helppo uskoa. Kaikkialta huokuu japanilainen täsmällisyys.

Varsinainen toiminnollisuuskin tuli testattua, ja muutamaa vähäistä puutetta lukuun ottamatta sähkövarasto läpäisi hienosti kolme vuorokautta kestäneen koeponnistuksen. Kirjatut puutteet korjataan, ja sähkövaraston taival kohti Suvilahtea voi alkaa.

(Lähes) samaan aikaan Suomessa

Sähkövarastotoimituksen lähestyessä kohti kylmää Pohjolaa, on meidänkin ollut aika tarttua kaivinkoneen ohjaimiin ja aloittaa tarvittavat maanrakennustyöt. Suvilahden sähköaseman pihaan on kaivettu vajaa puoli metriä syvä sähkövaraston kokoinen kuoppa, jossa pintamaa vaihdetaan soraan.

Samalla kaivannon nurkkiin asennetaan teräspaalut, jotka takaavat, että sähkövarastomme tuleva perustus ei ole altis maan routimiselle. Teemme myös valmiiksi tarvittavat putkitukset sähkö- ja tietoliikennekaapeleille.

Tavoitteenamme on saavuttaa sähkövaraston vastaanottovalmius aprillipäivänä, jonka jälkeen jäämme malttamattomina odottamaan arvokuljetuksen saapumista. Palaamme myös blogin merkeissä asiaan!

Kevät tuo sähkövaraston Suvilahteen

(Lähes) samaan aikaan Helsingin Suvilahdessa: Tähän se tulee ihan kohta!

 

Kevät tuo sähkövaraston Suvilahteen

Helsingin Suvilahdessa. Suo, kuokka ja Jussi. Modernisti tulkittuna.

Lue lisää aiheesta

Älykkäät ratkaisut