Blogi / 19.12.2016

Sidosryhmät: mistä energian nyhtökaura?

Mikä on yritysten ja kansalaisten rooli päästövähennystalkoissa? Keskustelimme aiheesta sidosryhmiemme kanssa.

Teksti: Pirjo Jantunen

Järjestimme viime vuonna työpajan, johon kutsuimme kaikkia meistä kiinnostuneita kehittämään yhdessä Helenin vastuullisuutta. Työpaja oli suosittu ja onnistui hyvin, joten järjestimme vastaavan työpajan myös tänä keväänä.

Tilaisuuden aluksi esittelimme Helenin kehityshankkeiden etenemistä. Hankkeet selvästi kiinnostivat, sillä kysymyksiä ja kommentteja tuli paljon.

Työpajan tavoitteena oli keskustella yritysten ja kansalaisten roolista päästövähennystalkoissa, ei niinkään kerätä uusia ideoita. Paikalla oli vajaa parikymmentä eri-ikäistä ja eri taustaista energiaentusiastia, jotka viettivät mielellään aurinkoisen kevätillan sisällä keskustelemassa energiasta. Kiitos siitä!

Mikä on kestävää biomassaa?

Energian tuotannon puolella puhutuimpia teemoja olivat kivihiilestä irtautumisen lisäksi biomassan kestävyys ja rohkeus kokeilla uusia ratkaisuja.

Bioenergian kestävyys on meidän ja sidosryhmien yhteinen huoli. Miten taataan, että käytetty biomassa on kestävää? Riittääkö biomassaa myös energiantuotantoon?

Koska biomassan alkuperä ja sen kestävyys selvästi kiinnostaa, järjestämme syksyllä keskustelutilaisuuden aiheesta.

Älyratkaisuja yhdessä

Kansalaisten rooli päästövähennystalkoissa nähtiin tärkeänä, mutta vaikeana. Osallistujat toivoivat Heleniltä apua kulutuksen vähentämiseen mm. viestinnän ja älyratkaisujen avulla.

Digitalisaation uskotaan tuovan mukanaan paljon mahdollisuuksia esimerkiksi kulutusseurannan ja kulutusjoustojen kehittymisen kautta. Perinteistä neuvontaa ja tiedotusta kaivataan edelleen, mutta uusien ratkaisujen avulla palveluja voidaan toteuttaa kohdennetummin. Helen voisi esimerkiksi ottaa yhteyttä eniten kuluttaviin. Helppoja ratkaisuja ja valmiiksi paketoituja palveluita eri kohderyhmille arvostettiin.

kupla

Hajautettujen ratkaisujen ja digitalisaation myötä kansalaisten vaikutusmahdollisuudet päästöjen vähentämiseen kasvavat. Keskustelimme paljon erityyppisistä keinoista: joidenkin osallistujien mielestä henkilökohtaiset hiilikiintiöt olisi hyvä ratkaisu, jotkut kannattivat markkinaehtoisempia lähestymistapoja.

Niin tai näin, Helenillä on varmasti jatkossa entistä suurempi rooli asiakkaiden energiaratkaisujen kehittäjänä ja vähäpäästöisten palvelujen tarjoajana.

Energia-alalle tarvitaan nyhtökaura

Osallistujien mielestä Helenillä on jo nyt paljon hyviä ratkaisuja käytössä, kuten kulutuksen raportointi ja kysyntäjousto. Toisaalta koettiin, että ihmiset eivät tiedä tarjolla olevista ratkaisuista. Uusille ratkaisuille toivottiinkin enemmän näkyvyyttä ja nyhtökaura-hypeä.

Suurempaa näkyvyyttä toivomme tietysti itsekin. Yksi keino edistää sitä on lisätä yhteistyötä, ja saimmekin työpajasta yhden uuden idean yhteistyön hyödyntämiseen kestävien tuotteiden kysynnän edistämisessä. Katsotaan miten käy!

Lue lisää aiheesta

Älykkäät ratkaisut