Blogi / 19.12.2016

Suvilahden aurinkovoimala tuottanut sähköä yli vuoden

Suomalaisessa sähköntuotannossa koettiin historiallinen hetki reilu vuosi sitten keväällä, kun Suvilahden aurinkovoimala käynnistettiin. Mitä ensimmäinen vuosi toi mukanaan?

Teksti: Johanna Perälä
Suvilahden aurinkovoimala tuottanut sähköä yli vuoden

Helenin asiakkaille tarjoutui mahdollisuus vaikuttaa konkreettisesti uusiutuvan energian tuotannon kasvattamiseen tilaamalla nimikkopaneeleita aurinkovoimalasta, ilman sitouttavia omia investointeja.

Tämä oli ensimmäinen kerta, kun vastaavaa tuotetta oli tarjolla, ja Suvilahden nimikkopaneelit myytiinkin loppuun hetkessä.

Nimikkopaneeli on pieni ele, joka johtaa suurempaan: Helen on luvannut rakentaa lisää aurinkovoimaloita niin kauan kuin kysyntää riittää.

Nyt Suvilahden aurinkovoimala on ollut toiminnassa jo yli vuoden, ja se on saanut seurakseen Kivikon aurinkovoimalan. Vuodessa on ehtinyt tapahtua paljon.

Lähelle tavoitetta pilvisenä kesänä

Suvilahden ensimmäisen vuoden tuotannossa pääsimme mukavasti lähelle tavoitetta: ennuste vuosituotosta ennen voimalan rakentamista oli 275 MWh, ja koko ensimmäisen vuoden tuotannoksi vahvistui 255 MWh. Ennusteesta jäätiin 7 prosenttia.

Suvilahden aurinkovoimala tuottanut sähköä yli vuoden

 

Ennusteen ja toteuman eroon vaikutti muun muassa pilvinen kesä. Helsingissä auringon kokonaissäteilyn määrä oli viime vuonna runsaat 2 prosenttia tilastollista keskiarvoa pienempi. Loput erosta selittyvät asennettujen putoamissuojainten ja ilmanvaihtolaitteiden aiheuttamista varjoista sekä kahdesta vähäisestä teknisestä häiriöstä.

 

Sähköä lumen alta

Aurinkopaneeleista puhuttaessa on selvää, että sään lisäksi vuodenajalla on merkitys tuotantoon.

Mielenkiintoista oli kuitenkin todistaa Suvilahden ensimmäisen talven aikana, että sähköä saatiin myös lumen alta. Vaikka paneelit olivat ohuen lumikerroksen alla, talvipäivän valo riitti käynnistämään aurinkovoimalan. Sähkön tuotanto oli tietysti hyvin vähäistä, mutta voimala pysyi ajoittain tuotannossa lumen peittämänäkin.

Sijoitus tulevaisuuteen

Suvilahden aurinkovoimalan rakentamiseen käytettiin Helenin Ympäristöpenni-tilille kertyneitä varoja. Asiakkaamme ovat siis olleet merkittävässä roolissa mahdollistamassa aurinkoenergian käyttöönottoa alusta asti. Aurinkoenergiasta hyötyvät kaikki: sitä voi ajatella helppona ja käytännönläheisenä sijoituksena tulevaisuuteen.

Keräsimme taulukkoon yhteenvedon kahden aurinkovoimalamme perustiedoista.

Suvilahden aurinkovoimala tuottanut sähköä yli vuoden

Asiakkaat ovat voineet seurata paneelinsa aurinkoenergian tuotantoa mobiilipalvelusta kuluneen vuoden ajan.

Yhdellä paneelilla asiakas tuottaa jo 11 % kerrostalokaksion keskimääräisestä vuosikulutuksesta. Kymmenellä paneelilla voisi siis tuottaa enemmän kuin kuluttaa!

Lisää uusiutuvan energian ratkaisuja tulossa

Helen täytti lupauksensa: Suvilahden nimikkopaneeleiden nopea loppuunmyynti viime vuonna johti saman tien toisen aurinkovoimalan rakentamiseen. Vastavalmistunut, uusi aurinkovoimala aloitti tuotantonsa Kivikossa tänä keväänä.

Kehittelemme lisää uusiutuvan energian ratkaisuja, ja vireillä on uusia tuote- ja palvelumalleja, esimerkiksi aurinkovoimaloita teollisuuskiinteistöille. Helen myös rakentaa, rahoittaa ja ylläpitää suurempien kiinteistöjen aurinkovoimaloita.

Tule mukaan aurinkoenergian tuottajaksi

Jos haluat osallistua uusiutuvan aurinkoenergian tuottamiseen, tilaa Kivikon aurinkovoimalasta oma nimikkopaneeli! Paneeleita vuokrataan Helenin asiakkaille, ja voit tilata niitä jopa 10 kappaletta. Jos et ole vielä Helenin sähköasiakas, voit samalla päivittää sähkösopimuksesi meille.

Sekä yksityishenkilö että yritys voi tilata paneeleita aurinkovoimaloistamme – voit laittaa oman kuvasi tai yrityksesi logon näkyviin nettisivuillemme aurinkosähkön tukijoiden joukkoon.

Tilaa nimikkopaneeleita tästä!

Lue lisää aiheesta

Hiilineutraalisuus Aurinkoenergia