Blogi / 30.5.2017

Sähkövarastosta kaikki hyöty irti

Helen auttaa asiakkaita saamaan parhaan mahdollisen hyödyn sähkön varastoinnista. Olemme juuri käynnistäneet sähkönvarastointiyhteistyön Helsingin kaupungin ympäristökeskuksen kanssa.

Teksti: Juha Karppinen

Silloin kun ympäristökeskus ei itse tarvitse Viikin ympäristötalossa olevan sähkövarastonsa kapasiteettia, me ostamme ylijäävän käyttöajan sähköjärjestelmän tukemiseen. Yhteiskäyttösopimuksen avulla sähkövarasto saadaan tukemaan valtakunnan sähköjärjestelmää ja samalla tuomaan omistajalleen merkittäviä lisätuloja.

Helen on kartuttanut kokemuksia sähkövarastojen soveltuvuudesta suomalaiseen energiajärjestelmään Suvilahden sähkövaraston avulla. Kuten edellisessä blogitekstissäni kirjoitin, akkukäyttöisellä sähkövarastolla voidaan toteuttaa useita hyödyllisiä toimintoja yhtä aikaa, ja toimintojen kerrostamisessa piilee avain sähkön varastoinnin kannattavuuteen.

Yksittäinen toimija kykenee vain harvoin käyttämään sähkövarastoaan täysimääräisesti, eikä laiteinvestoinnista saada parasta mahdollista hyötyä. Silloin kun sähkövaraston omistaja ei itse tarvitse laitteensa kapasiteettia, me Helenillä voimme ostaa hyödyntämättömän käyttöajan yhteispohjoismaisen sähköjärjestelmämme tukemiseen.

Päästötön ja häiriötön sähköjärjestelmä

Ympäristötalon sähkövarasto yhteiskäyttöön

Olemme juuri aloittaneet sähkönvarastointiyhteistyön Helsingin kaupungin ympäristökeskuksen kanssa. Ympäristökeskus hyödyntää vuonna 2015 hankkimaansa sähkövarastoa Viikin ympäristötalon aurinkovoimalan tuottaman sähkön välivarastointiin ja kiinteistön sähkönkäytön sekä sähköautojen latauspisteen kulutuksen tasoittamiseen.

Nämä toiminnot kuormittavat sähkövarastoa noin puolet sen käyttöajasta, jolloin merkittävä osa sähkövaraston potentiaalista jää hyödyntämättä.

Yhteiskäytön myötä Helen hyödyntää sähkövaraston ylijäävän käyttöajan sähköjärjestelmän tukemiseen ja maksaa tästä käytöstä ympäristökeskukselle kiinteän korvauksen. Käytöstä maksettava korvaus parantaa selvästi laitteiston kannattavuutta ja auttaa lyhentämään investoinnin takaisinmaksuaikaa.

Helen hyödyntää Viikin ympäristötalon sähkövaraston ylijäävän käyttöajan sähköjärjestelmän tukemiseen.

Ainoana Suomessa

Haluamme auttaa kaikkia asiakkaitamme saamaan sähkön varastoinnista parhaan mahdollisen hyödyn. Tarjoamme ainoana toimijana Suomessa sähkövarastojen omistajille yhteiskäyttöön tähtääviä kumppanuuksia.

Yhteiskäyttösopimuksen lisäksi voimme lähteä yhteiskäyttöoikeutta vastaan osakkaaksi sähkövarastoinvestointeihin. Tapauskohtaisesti voimme myös tarjota sähkön varastointia palvelumallilla, jolloin asiakkaan ei itse tarvitse investoida laitteistoon. Parhaimmillaan yhteiskäytön avulla voidaan sähkövaraston elinkaaren aikana kattaa jopa puolet laitteiston alkuperäisestä hinnasta.

Ota yhteyttä niin kerromme lisää!

Ympäristötalon sähkövarasto

•Edistää kiinteistön energiatehokkuutta:
- Kiinteistön aurinkosähkötuotannon (60 kWp) välivarastointi ja hyödyntäminen suoraan kiinteistössä
- Voi toimia kiinteistön varatehonlähteenä verkkohäiriöiden aikana
- Kiinteistön sähkökäyttöjen kuormitushuippujen tasoittaminen

•Samanaikaisesti Helen hyödyntää yhteiskäyttömallin mukaisesti laitteistoa sähköverkon tukemiseen.
- Sähköjärjestelmän loistehon kompensointi ja jännitetason ylläpito (Helen yhteiskäyttö)
- Sähköjärjestelmän taajuuden säätö (Helen yhteiskäyttö)

• Teho 90 kW, kapasiteetti 45 kWh

• Teknologiatoimittajana Siemens Osakeyhtiö

• Suomen ensimmäinen moderni sähkövarasto

Lue lisää aiheesta

Hiilineutraalisuus